Kun Elokapina tukkii liikenteen, moni käskee mielenosoittajat istuttamaan puita – Silloin aktivismi on ymmärretty väärin

Aktivistinen performanssi voi vaikuttaa hölmöltä, mutta toimii taiteen säännöin. Protestin tarkoitus on kasvaa itseään suuremmaksi ja auttaa näkemään maailma toisin. Esimerkistä käy Mona Lisan tuhriminen, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Maija Alander.

Pariisilaisen Louvren museon kävijät ottivat selfieitä Mona Lisan edessä lokakuussa 2019.

4.6. 11:45

Viime sunnuntaina län­tisen kulttuuri­maailman ehkä kuuluisin yksittäinen maalaus, Leonardo da Vincin 1500-luvulla maalaama Mona Lisa yritettiin sotkea kermalla.

Vanhaksi naiseksi pukeutunut museokävijä nousi pyörätuolistaan ja yritti ensin rikkoa maalausta suojaavan lasin. Lopulta hänen onnistui levittää kermaa lasiin ja heittää ruusuja ilmaan ennen kuin hänet saatettiin ulos. ”Ajatelkaa maapalloa”, sotkija sanoo tapauksesta kuvatulla videolla. ”Ihmiset tuhoavat maapallon!”

Tekoa on helppo ihmetellä. Miten muka Mona Lisa ja ilmastonmuutos liittyvät yhteen?

Aktivismi on usein luonteeltaan performatiivista. Yksittäiset teot toimivat ennen kaikkea symboleina itseään isommille asioille, oli kyseessä sitten bussin penkillä istuminen rotuerottelun runtelemassa 1950-luvun Alabamassa tai venäläisen hiilijunan pysäyttäminen 2020-luvun Hangossa.

Aktivisti aiheuttaa häiriön käyttämällä yhteiseksi miellettyä tilaa ”väärin”. Esityksellinen ele paljastaa tilaan, tilanteeseen ja yhteiskuntaan kätkeytyvää eriarvoisuutta ja väkivaltaa.

Kun Elokapina istuu Mannerheimintiellä, monet käskevät aktivisteja mieluummin kasvattamaan puita. Se ei kuitenkaan auttaisi kääntämään valtasuhteita uuteen asentoon. Kiltisti puita istuttava aktivisti suostuu rooliinsa pienenä hyväntekijänä eikä teoillaan paljasta elämäntavan vääristyneitä mekanismeja.

Aktivismi ja taide eivät lopulta ole kaukana toisistaan, sillä molempien tehtävä on kasvaa itseään suuremmiksi.

Mona Lisa on teos, johon suhtaudutaan kulttuurissamme pakkomielteisesti.

Vaikka teos on hieno, on sen asema paisunut yhtä suhteettomaksi ja hallitsemattomaksi kuin fossiilisiin polttoaineisiin, halvan työvoiman riistoon ja jatkuvan kasvun ideaan perustuva ylikulutusjärjestelmämme.

Louvren kävijämäärien perusteella yli kuusi miljoonaa ihmistä näkee Mona Lisan vuosittain. Joka päivä jopa 25 000 ihmistä jonottaa salissa taulun nähdäkseen yli viisi minuuttia.

Jos yhtä moni ihminen päivittäin kerääntyisi kaduille vaatimaan tiukempia ilmastotoimia, olisimme ehkä jo pitkällä. Kerman sotkeminen taulun suojalasiin voidaankin nähdä yrityksenä ravistella sitä, minkä koemme yleissivistykseen kuuluvaksi välttämättömyydeksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat