Westön veljekset kirjoittivat kirjan rakastamastaan Helsingistä, jonka muuttumiseen he suhtautuvat jopa ankarasti

Kirjailijaveljekset Kjell ja Mårten Westö kirjoittivat ensimmäisen yhteisen teoksensa lähihistoriasta, jota lävistää Helsinki. He eivät ole koskaan kirjoittaneet yhtä suoraan rakkaudestaan kaupunkiin, kirjallisuuteen ja toisiinsa.

Ensimmäisen yhteisen kirjan kirjoittaminen oli Kjell ja Mårten Westölle tilaisuus elää uudelleen lapsuutensa Helsingin jo kadonneet poukamat, joutomaat ja reuna-alueet.

14.8. 2:00 | Päivitetty 14.8. 10:05

Oli toukokuinen, melkein naurettavan kaunis ilta vuonna 2018, kun Mårten Westö nousi pyörän selkään Helsingissä. Hän pyöräili yhtä soittoa miltei viisi tuntia, tuli lintujen keväthälinän ja kaupungin jäljittelemättömän valon töytäisemäksi. Vieläkään hän ei tiedä, miksi juuri silloin – vasta silloin – rakastui Helsinkiin.

”Mä muistan, sä lähetit mulle tekstiviestin, että olet rakastunut Helsinkiin”, vahvistaa Kjell Westö nyt vuosia myöhemmin, jälleen toukokuussa, joka on rikkumaton ja heleä kuin aprikoosi.

Istumme Otavan kirjakustantamon jylhän graniittilinnan neuvotteluhuoneessa. Ikkunoiden alla levittäytyy Westön kirjailijaveljesten ensimmäisen yhteisen Vuodet-kirjan kiistaton päähenkilö, Helsinki.

Vuodet koostuu lyhyistä muistelmallisista esseistä, vuoroin Kjellin ja vuoroin Mårtenin, joissa Helsinki häilyy aina nuoruuden, musiikin, kirjoittamisen, perheen ja maailmanhistorian liitoskohdissa. Teoksen on kääntänyt suomeksi Laura Beck.

Kirjoittamisen aikana he tekivät pitkiä kävelyretkiä nuoruutensa paikkoihin, opiskelivat menneisyyttään yhdessä. Kirjassa Helsingin muuttumiseen suhtaudutaan paikoin ankarastikin. Pasilan Tripla-ostoskeskuksen ruma siluetti kiusaa ennen harmonista puutalomaisemaa.

Pasila on terästä ja betonia ja puutalot ovat reliikkejä, fossiileja [- -]. Pasila on pitkään houkutellut visioita, tulevaisuuden näkymät ovat kuin syyhypulveria kaupunkisuunnittelijoiden aivoissa, ja jo monen vuosikymmenen ajan alue on asteittain kehittynyt – anteeksi vain, te jotka asutte siellä – arkkitehtoniseksi luonnokseksi sellaisista inhimillisistä ominaisuuksista kuin ahneus, kohtuuttomuus ja tunnekylmyys”, Kjell kirjoittaa Vuodet-kirjassa.

”Tunnen vahvaa nostalgiaa lapsuuteni Helsinkiä kohtaan, vaikka toisaalta Helsinki on monin tavoin parempi kaupunki kuin ennen. Kansainvälisempi ja sallivampi”, Kjell Westö sanoo.

Hän kertoo nuoruutensa Helsingistä, jossa nuoret nähtiin lähinnä häiriönä. Joka paikassa luki ”älä tallaa nurmikkoa”.

”Jos menit sinne, niin talkkari tai poliisi haki pois. Nyt, kun kuljen kotiin Katajanokalle, näen puistoissa piknikillä istuvia nuoria.”

”Ja kun nuorille ei ollut kaupungilla tiloja, piti etsiytyä joutomaille ja outoihin suvantopaikkoihin”, Mårten Westö jatkaa. ”Tavallaan se kehitti luovuutta.”

Kjell muistelee, kuinka ensimmäisen oman auton saattoi parkkeerata ilmaiseksi tyhjälle tontille Kruununhaassa. Nyt kaupunki on ahtaampi.

Westöt kirjoittivat ensimmäistä kertaa suoraan myös edesmenneen äitinsä masennuksesta. He toivovat jatkavansa äidin aloittamaa työtä masennuksesta puhumisen normalisoimiseksi entisestään.

Veljesten ikäero on kuusi vuotta. Enää se ei tunnu missään, mutta etenkin teinivuodet sijoittuvat historiassa eri aikaan.

Vuodet-kirjassa Kjell kirjoittaa varhaisnuoruutensa poliittisesti väkevästä 1970-luvusta. Mårtenin teini-ikä sijoittuu globaalin nousukauden 1980-lukuun. Molemmat muistavat hyvin etenkin vuoden 1986, johon osuivat niin Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus, Olof Palmen murha kuin Challenger-avaruussukkulan tuhoisa onnettomuuskin.

He ovat usein nuorempina kokeneet kirjoittavansa omalle sukupolvelleen, kannattelevansa osaltaan ikäistensä kokemusta maailmasta. Toisaalta Mårten kertoo samastuneensa itseään vanhempiin: 1960-luvun rockmusiikki ja tarinat Helsingin Vanhan ylioppilastalon valtauksesta vaikuttivat häneen niin, että hän tunsi melkein itsekin olleensa osa vuoden 1968 vallankumouksellista opiskelijaliikettä. Todellisuudessa hän oli silloin yksivuotias.

Myös 1990-luvun lama muotoili molempien nuoruutta. Kjell Westö ei olisi vapaana kirjailijana koskaan selvinnyt vuosikymmenestä ilman puolisoaan, joka oli vakituisesti töissä.

”Sukupolvipuheen ongelma on se, että ajatellaan jonkin suuren tapahtuman vaikuttaneen kaikkiin sen kokeneisiin samalla tavalla”, Kjell sanoo. Hän uskoo sukupolvia värittäviin ydinkokemuksiin, mutta korostaa eri näkökulmien tunnistamista.

Luokkaa, sukupuolta, asuinpaikkaa.

Westön veljesten kokemusta elämästä, maailmasta ja Helsingistä on muokannut ruotsinkielinen Suomi ja sen tarjoama näköalapaikka kahden kulttuurin eteisiin. Samoin teki jo heidän lapsuutensa aikana tapahtunut perheen luokkanousu lähiöiden vuokra-asunnoista Helsingin yhä vauraammille alueille.

Silti he eivät tunnista itsessään stereotypiaa aina iloisista ja perintörahassa purjehtivista suomenruotsalaisista.

”Aluksi nuorena kirjailijana suostuin tekemään haastatteluja perinteisessä Ekbergin leipomokahvilassa, mutta sitten kyllästyin niihin aloituksiin, joissa toimittaja tapaa kirjailija Kjell Westön ruotsinkielisen porvariston suosimassa perinteikkäässä kahvilassa”, Kjell tokaisee.

Kjell (vas.) ja Mårten Westö ovat molemmat ostaneet paljon kirjoja Hagelstamin antikvariaatista.

”Sukumme on tullut muualta, joten Helsinki oli meille tabula rasa”, Mårten sanoo.

”Ulkopuolisuudesta käsin on ollut helpompi tarkastella kaupunkia kirjoittamalla. Meillä ei ole täällä sukuhautoja.”

”Eikä leimallista kaupunginosaa, niin kuin Jörn Donnerilla oli Pohjoisranta”, jatkaa Kjell.

Ulkopuolisuus paljasti lapsuuden Munkkiniemestä myös sen väkivaltaisen kyljen, jengit ja ruotsinkielisiin kohdistuvan vihamielisyyden.

Kun kuljeskelen lapsuuteni kortteleissa nykyään, voin edelleen muistaa minua silloin kalvaneen huolen, huolen joutumisesta väärään paikkaan [- -] Kuten esimerkiksi puistotien päässä Laajalahden aukiolla sijaitsevan vanhan puukioskin luokse, missä suomenkieliset nuoret kokoontuivat; se oli kauhun vyöhyke jonne oli hengenvaarallista eksyä väärään vuorokaudenaikaan”, Mårten kirjoittaa.

Väkivaltaisenakin kaupunki oli koti, ja omalla tavallaan rujon kaunis. Sen kuvaus saa teoksessa tilaa suorastaan yltiöpäisesti, ahnaasti.

Kun isä ja minä ajoimme läpi esikaupungin, katselin vinoja kuisteja ja vääntyneitä aitoja, kallistuneita julkisivuja ja sammalenpeittämiä kattoja, tuuheiden pensaiden ja kaiken maailman rakennusjätteen täyttämiä villiintyneitä puutarhoja ja viihdyin”, kirjoittaa Kjell.

Nuorempina kirjailijat kävivät keskenään kiivasta kirjeenvaihtoa – välillä he jopa riitelivät kirjeitse. Nyt yhteiskirjan kirjoittaminen on avannut uusia näkökulmia toisen ajatteluun ja historiaan.

Lähestyykö esseistinen muistelmateos jossain määrin trendikästä autofiktiota?

Ei, Westöt vastaavat. Heistä myös autofiktio voi olla hyvää kirjallisuutta, mutta itse he eivät siihen lähtisi.

”Kirjoittaessani on erittäin tärkeää, että saan olla joku toinen”, Kjell sanoo. ”Ajatus, että lähtisin kirjoittamaan romaania omasta itsestäni...”

”Ei jaksa”, Mårten keskeyttää, ja Kjell nappaa veljensä sanat ilmasta kuin frisbeen, toistaa ne painokkaasti. Ei jaksa.

”On kirjailijan ammattitaitoa piilottaa omia kokemuksiaan fiktioon”, Mårten sanoo. Vuodet-teoksen omaelämäkerrallisuus oli hänelle uutta.

Kjell myöntää vetäneensä Mårtenin mukaan henkilökohtaisuuteen alkaessaan itse kirjoittaa osuuksiaan intiimeistä aiheista. Historia on henkilökohtaista.

”Totta kai se, joka ottaa asiakseen muistella, käyttää aina jonkinlaista valtaa”, Kjell myöntää. Näkökulma on rajattava.

Kuka?

Mårten Westö

  • s. 15.5.1967

  • suomalainen kirjailija ja kääntäjä, kirjoittaa ruotsiksi

  • opiskellut Helsingin yliopistossa ja Svenska social- och kommunalhögskolanissa alun perin toimittajaksi

  • julkaissut kiitettyjä runokokoelmia, romaaneja ja Eremenkon jalkapalloperhettä käsittelevän tietokirjan sekä elämäkerrallisen haastattelukirjan suomenruotsalaiskirjailija Christer Kihlmanista.

  • voittanut Yleisradion Tanssiva karhu -palkinnon (1999) sekä Svenska Litteratursällskapet -seuran kirjallisuuspalkinnon (1999)

Sukupolvipuheeseen liittyy kiinteästi myös nostalgia. Molemmat korostavat, ettei Vuodet ole menneisyyteen haikaileva kirja, jossa ennen kaikki oli paremmin.

”Elämme taas hyvin haastavaa aikaa”, Kjell sanoo. Hänestä ilmastokriisi, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja politiikan kärjistyvä polarisaatio voivat saada yhä useamman haikailemaan mennyttä.

Toisaalta kirjailijan ammatissa tarvitaan tiettyä nostalgiaa, Mårten sanoo. Kun eläytyy historiaan, nostalgia nousee mukaan väistämättä.

”Ei kirjailija mitenkään automaattisesti ole nostalginen”, Kjell kiistää.

Hänestä menneisyyttä kuvaavan kirjailijan tulee olla kiinnostunut aiheestaan ja tarjota lukijalle mahdollisuus nykyisen ja entisen vertailuun. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita konservatismia tai taantumuksellisuutta.

Kjell sanoo kiinnostuvansa ihmisen ikiaikaisuudesta – siitä, miten samat kamppailut toistuvat ihmisten elämässä eri aikoina. Samalla hän kertoo kirjoittavansa jatkuvasta muutoksesta. Siitä, ettei lopulta mikään jää pysyväksi.

”Tänä päivänä nykyhetken tärkeyttä korostetaan niin paljon, että muistaminen ei aina ole helppoa”, Mårten sanoo.

”Itse huomaan näkeväni joitakin historian tapahtumia nyt jopa selvemmin kuin niiden tapahtuessa. Kun Berliinin muuri murtui, olin juuri perustamassa perhettä, ja tapahtuma jäi jotenkin arjen jalkoihin. Nyt olen saanut perehtyä siihen uudestaan.”

Yksityisistä hetkistä syntyy kirjallisuutta, havaintojen kudos. Molemmat kuvailevat, että kirjailijan tapa muistaa on ruumiillinen ja aistien kyllästämä.

”Lähden aina hetkistä, joissa on jokin vahva aistikokemus. Siinä voi tosin tulla älymystön arvostelemaksi – minustakin on joskus sanottu, että edustan ajattelun alempaa tasoa”, sanoo Kjell.

Kuka?

Kjell Westö

  • s. 6.8.1961

  • suomalainen, ruotsiksi kirjoittava kirjailija ja toimittaja

  • tausta toimittajana Hufvudstadsbladetissa ja Ny Tid -lehdessä, opiskeli Svenska social- och kommunalhögskolanissa

  • tunnetaan etenkin Helsingin historiaa käsittelevistä romaaneistaan, joista on tehty useita elokuva- ja näyttämösovituksia ja joita on käännetty yli 20 kielelle

  • julkaissut myös novelleja, runoja ja esseitä

  • Läpimurtoteos Leijat Helsingin yllä (1996)

  • Sai kirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 1990 ensimmäisestä proosateoksestaan Merkitty ja muita novelleja (1989)

  • Finlandia-palkinto romaanista Missä kuljimme kerran (2006). Teoksesta tehtiin näyttämö-, elokuva- ja tv-sarjasovitus

  • voittanut myös mm. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon, ruotsalaisen Aniara-palkinnon sekä Ruotsin radion romaanipalkinnon

Yhteisen kirjan kirjoittamisessa oli molemmille jotain uutta. Helsingin miljöön kuvaajana tunnettu Kjell kirjoitti runoja ensimmäistä kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen. Mårtenin ovat puolestaan kirjan kenties lyyrisimmät kaupunkikuvaukset.

Vuodet ei ole kirjeenvaihtokirja, vaikka veljekset teksteissä välillä puhuttelevatkin toisiaan suoraan. Muistot synnyttävät suorasukaisia huomioita rakkaudesta, vanhenemisesta, perheestä ja politiikasta.

Myös kirjallisuusalan banaali raakuus saa osansa. Kjell käy läpi menestyksensä herättämiä tunteita ja kirjailijapiirien kutsuvierasillallisia, joilta on hyvä lähteä ajoissa pois. 1980 ja -90-lukujen kirjailijaelämä oli alkoholinhuuruista eikä siinä vältytty kateelliselta kyräilyltä. Toisaalta kirjailijaeliitti eli omassa kuplassaan. Kirjailijuus oli myytti, johon vain varttuneiden ja korkea-arvoisten katsottiin yltävän.

”Annankadun ja Uudenmaankadun kulmassa oli 80-luvulla Kultainen härkä -niminen kuppila, jossa wannabe-taiteilijat istuivat”, Kjell kuvailee.

”Kerran kantapöydässäni oli täyttä, joten menin pakosta istumaan kahden raavaannäköisen, elämää nähneen miehen pöytään. He saattoivat olla merimiehiä. Kun 25-vuotiaana, juuri esikoiskirjani julkaisseena siloposkena kerroin olevani kirjailija, ei miesten naurulle meinannut tulla loppua.”

Veljesten välinen kilpailu nousee kirjassa myös esiin. Heistä on selvää, etteivät he olisi voineet kirjoittaa Vuodet-kirjaa nuorempina, kun kateus vielä varjosti suhdetta. Nyt kilpailu ei enää tunnu mielekkäältä. Kirjaa kirjoittaessa erimielisyyksiä ei ollut – nokittelun on korvannut uteliaisuus toisen kokemuksia kohtaan.

Molemmat korostavat, ettei kirja ole heidän testamenttinsa, mutta aika tuntui kypsältä muistelulle juuri nyt. On niin paljon, mitä katsoa ja ajatella.

Niin paljon, mistä kirjoittaa.

Kjell & Mårten Westö: Vuodet (Otava) ilmestyy 17.8.2022.

Juttua täydennetty 14.8.2022 kello 10.05: Lisätty teoksen suomentajan nimi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat