Balettikilpailussa taitoa mitataan kaikkien tuntemilla klassikoilla, mutta kilpailijoiden ikä herättää huomiota

Tanssi

Helsingin kansainvälisen balettikilpailun alku- ja välierät 31.5 – 3.6.

Balettikilpailun pääosassa ovat tietenkin kilpailijat. Kisojen aikana yli kahdessasadassa tanssinumerossa nähdään kymmenittäin eri teoksia. Mitä ne ovat, ja mitä ne kertovat taidelajin hierarkioista makusuuntauksista?

Kolme alkuerää rakentuvat variaatioista eli ennalta määritellyistä lyhyistä balettinumeroista. Ne ovat balettiteoksen, tai suurten pas de deux -kaksintanssien keskelle istutettuja vaativia soolonumeroita.

Ne ovat eräänlaisia baletin jalokiviä ja esittäjän taidon mittareita. Kilpailijoille annetaan etukäteen tiedot esitettävistä teoksista. Listassa niitä kaksikymmentä. Lähes kaikki ovat venäläisen baletin kärkinimen Marius Petipan (1818–1910) käsialaa.

Vanhin annetuista vaihtoehdoista on tanskalaisen August Bournonvillen baletti 1830-luvulta ja tuorein Frederick Ashtonin teos 1960-luvulta. Eli valinnat painottuvat Venäjän myöhäisromantiikkaan. Mikä siihen on syynä?

”Tämä on käytäntö balettikilpailuissa yleensäkin. Petipan suuret klassiset teokset kuuluvat balettiryhmien perusohjelmistoon ympäri maailmaa. Niiden tekniikkaan ja estetiikkaan heitä koulutetaan, ja niitä tuomaristo myös arvioi”, vastaa puheenjohtaja Minna Tervamäki kilpailun hallituksesta.

Tuomariston tehtävään kuuluu arvioida kilpailijoiden tekniset ja taiteelliset ansiot. Tottuneellekin rivikatsojalle alkuerät olivat aikamoinen urakka. Nähdyistä noin sadasta lyhyestä numerosta silmä alkaa väpättää. Ajoittain olo oli kuin leivoskauppaan teljetyllä.

Piruetteja ja kauniita nilkkoja piisaa. Herää kysymys, onko kyse taitojen osoituksesta vai taiteesta. Tämän vaikean ja moniselitteisen kysymyksen ratkaisee tietenkin kokenut tuomaristo. Katsoja voi vain istua rauhassa ja bongata omia suosikkejaan.

Alexei Orohovsky esiintyi kilpailussa luonnonvoiman lailla. Kuva: Roosa Oksaharju / HIBC

Omiin suosikkeihini kuuluivat yhdysvaltalainen Alexei Orohovsky, jonka luonnonvoimankaltainen soolo baletista Talisman kiihdytti yleisön huutomyrskyihin. Toinen lempparini (ilman isänmaallisia paatosta) oli suomalaisen Anni Martinsénin tarkkaan jäsennelty ja suoraan yleisölle kohdennettu variaatio baletista Merirosvo.

Hienoja kilpailijoita oli luonnollisesti monia. Huomiota herätti kuitenkin se, että useat heistä olivat 15–19-vuotiaiden junioreiden ryhmässä. Onko tämä poikkeuksellista?

”Kyllä se nyt on silmiinpistävää. Yksi syy saattaa olla se, että Helsingin kilpailu ajoittuu siten, että monilla kansainvälisillä balettiryhmillä on vielä näytäntökausi käynnissä. Se tietenkin rajoittaa niihin kiinnitettyjen senioritanssijoiden osallistumismahdollisuuksia.” Tervamäki toteaa.

Lue lisää: Helsingin balettikilpailun merkitys kansainvälisenä arvokilpailuna vain korostuu, kun Moskova jää rautaesiripun taakse

Kahdessa välierässä mukaan valitut neljäkymmentä tanssijaa esittivät kukin yhden nykytanssinumeron. Väistämättä aloin pohtia, mitä on ”nykytanssi”. Tässä tapauksessa sillä tarkoitettiin vuoden 2010 jälkeen valmistettuja koreografioita, vaikka monen tyyli oli kuin puolen vuosisadan takaa.

Teosten kirjo oli laaja, mutta selviä trendejä voi havaita. Enemmistö teoksista yhdisti balettipohjaiseen tekniikkaan esimerkiksi ekspressiivisiä käsi- ja käsivarsiliikkeitä sekä lattialiikettä. Pateettisuus oli valttia.

Moni koreografia tarjosi myös tietoisesti mahdollisuuden tekniseen temppuiluun. Balettikeho saattoi kallistua ilmavoltteineen, kärrynpyörineen ja taivaisiin taipuvine säärineen vahvasti voimistelun ja akrobatian puolelle.

Ryo Hinoue tanssi kilpailussa japanilaisen rumpumusiikin säestyksellä. Kuva: Roosa Oksaharju / HIBC

Joukossa oli myös teoksia, jotka eivät pohjautuneet vain balettitekniikkaan. Ryo Hinouen tanssima japanilaisen rumpumusiikin säestämä Zen (kor. Miwa Horikawa) piirsi tanssia kuin miekaniskuin. Matoi Kawamoton esittämä yllätyksellinen Night Eyes (kor. Kimiho Hulbert) vältti kaikkia kategoriointeja.

Viola Länsivuoren koreografia yllätti katsojat balettikilpailussa, sillä tanssi nivoutui sauna-podcastiin. Kuva: Roosa Oksaharju / HIBC

Anni Martinsénin itselleen valmistama koreografia Unknown oli huipputyylikäs Bachin soolosellomusiikin ja nykytanssin kohtaaminen. Koreografioista ehdottomasti yllättävin oli Viola Länsivuoren esittämä Trio (kor. Katariina Luukas). Se nivoutui kummalla tavalla taustalla kuultuun sauna-aiheiseen podcastiin.

Jännittävä oli myös eteläkorealaisen Seoyeun Kimin esittämä Avant-garde (kor. Emerçan Tanis). Nimensä mukaan se osoitti dadaistisella tavallaan kunnioitusta 1900-luvun alun dadaisteille.

Seoyeun Kim esittämässä dadaistista Avant-garde -teosta. Kuva: Roosa Oksaharju / HIBC

Kaikkineen välierät pakottivat pohtimaan koko nykytanssin käsitettä. Liittyvätkö balettitekniikka kärkitossuineen todellakin siihen? Pitäisikö käsitteet nykybaletti ja nykytanssi ehkä erottaa toisistaan?

Kilpailuorganisaatiolla on tässä asiassa nyt vakavan uudelleenajattelun ja -määrittelyn aika.

Tietenkin tuomaristo arvostelee perimmiltään tanssisuorituksia, ei teoksia. Toisaalta kilpailussa jaetaan myös yksi tai useampi koreografipalkinto. On todella kiinnostavaa nähdä, minkälainen koreografia puhuttelee baletin ammattilaisista koostuvaa tuomaristoa.

Oikaisu 6.6. kello 9.51: Jutussa kirjoitettiin alun perin Katariina Luukkaan nimi väärin muodossa Katriina Luukas.