Belfastin kovilla kaduilla varttunut pianisti Barry Douglas soitti Naantalin musiikkijuhlilla yleisön ja kriitikon aivan täpinöihin

Arto Noraksen jäähyväisfestivaali Naantalissa 42 vuoden jälkeen alkoi opus 42 -konsertilla.

Barry Douglas soitti Naantalin musiikkijuhlilla Schubertin a-molli-sonaatin opus 42.

8.6. 12:48

Naantali

Naantalin musiikkijuhlien avauskonsertti Naantalin kirkossa tiistaina. – Boccherini, Tšaikovski, Brahms, Schubert

Naantalin musiikkijuhlat jättävällä Arto Noraksella, 80, on ollut tapana muistuttaa vuosien kulumisesta suunnittelemalla Naantaliin myös konsertteja, joiden teosten opusnumero on sama kuin festivaalin ikä.

Koska Noras perusti Naantalin musiikkijuhlat vuonna 1980, nyt oli siis opus 42 -konsertin vuoro.

Kysäisin legendaariselta sellistiltä tiesikö hän, että ”42” on myös Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -hupailussa ylivertaisen tietokoneen vastaus ”elämän tarkoitukseen” seitsemän ja puolen miljoonan vuoden laskemisen jälkeen.

Eipä Noras tuota ”elämän tarkoituksen” parodiointia tiennyt, mutta tavallaan Douglasin vitsistä tuli nyt totta.

Yksi Noraksen elämän tarkoituksista on ollut järjestää nämä 42 korkeatasoista kamarimusiikkijuhlaa.

Boccherinin jousikvintetto (opus 42) C-duuri muistutti osaltaan miten tasaveroiseksi italialaissäveltäjä parhaimmillaan ylsi aikalaisensa Joseph Haydnin kanssa. Sonaattimuotoakin he kehittelivät tahoillaan hyvin kekseliäästi.

Kvinteton hurja kolmas osa ehkä vähän puuroutui kaikuisassa kirkkoakustiikassa, mutta Petteri Iivonen, Taija ja Ilari Angervo, Samuli Peltonen ja Hannu Kiiski tekivät sähäkkää ja nautittavaa työtä.

Iivonen on nykyisin Pariisin oopperan konserttimestari ja soittaa valtavan paljon vapautuneemmin kuin vuoden 2010 Sibelius-viulukilpailussa, jossa hän sijoittui upeasti kakkoseksi. Myös siksi Pjotr Tšaikovskin salonkieleganssia tarjoava Souvenir d’un lieu cher (opus 42) oli herkullinen veto pianisti Mikael Kemppaisen kanssa.

Johannes Brahmsin kuoroteos Drei Gesänge (opus 42) vuorottelee ensimmäisessä laulussa makoisasti nais- ja mieslaulajien välillä ja Key Ensemble jakautui sukupuolioletusten mukaisesti kirkon vastakkaisille seinille.

Siitä jatkettiin lavalle Ruut Kiisken johdolla, ja varsinkin viimeinen laulu soi istumapaikalleni taitavasti balansoituna ja tunnelmaltaan herkkänä.

Pianisti Barry Douglas kasvoi kovina aikoina Belfastin kaduilla, innostui tosissaan pianonsoitosta vasta 16-vuotiaana ja voitti lopulta Moskovan Tšaikovski-pianokilpailun vuonna 1987 ensimmäisenä länsimaalaisena sitten Van Cliburnin.

Schubertin pianosonaatti a-molli (opus 42, kuinka ollakaan) sai kustantajalta lisänimen ”grande” ja suuri se onkin, mutta Douglasin käsissä se ei tuntunut yhtään pitkältä vaan lähes yhtä nerokkaalta kuin Schubertin aivan viimeiset, kuolemattomat pianosonaatit.

Parin pandemiakesän tauon jälkeen Naantalin kirkon akustiikka kuulosti tässäkin huumaavan kaikuisalta – olisipa yleisöä ollut sata henkeä enemmän niin ylikaikuisuus olisi vähentynyt – mutta Douglas kertoi valinneensa kirkkoakustiikan vuoksi hieman hitaammat tempot, ja melkein kaikesta sai tarpeeksi hyvin selvää.

Energiataso oli ainakin riittävä, samoin kokonaismuodon fundeeraus. Yleisö ja kriitikko olivat esityksen jälkeen aivan täpinöissään.

Normaaliaplodien jälkeen Douglas taputettiin rytmikkäästi takaisin lavalle, kunnes hän suostui ylimääräiseen.

Lue lisää: Elina Vähälästä Naantalin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, Mari Palo Oulun musiikkijuhlille

Lue lisää: Barry Douglasin haastattelu vuodelta 1997

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat