Onko Sideways jo Helsingin tärkein musiikkifestivaali? Ensimmäinen päivä oli täydellinen avaus kaupungin festarikesälle

Sidewaysin ensimmäinen päivä tarjosi erinomaista musiikkia ja loi vaikutelman kuin kahta koronan kurittamaa kesää ei koskaan olisi ollutkaan.

Róisín Murphy ei ottanut suurta kontaktia yleisöön, mutta kuvaajalle hän antoi erillisen huomion: ”Olet tosi tuhma.”

17.6. 12:20 | Päivitetty 17.6. 14:22

Helsingin jäähallin ympäristössä saattoi kauniina torstai-iltana irlantilaisen Róisín Murphyn mieletöntä diskoshow’ta katsoessa unohtaa, että Suomessa ei ole kahteen vuoteen nähty normaalia festarikesää.

Kun Helsingin festarikauden avannut kolmipäiväinen Sideways käynnistyi, olosuhteet olivat likipitäen täydelliset.

Lämpötila huiteli parhaimmillaan päälle kahdessakymmenessä asteessa, ja aurinko porotti. Häviävän pienen hetken aikaa alkuillasta näytti siltä, että luonto yllättäisi sittenkin sadekuurolla, mutta se jäi lopulta muutaman pisaran pituiseksi yritykseksi.

Ruusut esiintyi alkuillasta Sidewaysin päälavalla.

Kaikesta saattoi aistia, että tätä on odotettu. Iltapäivällä neljän aikaan festarialueelle pyrkivistä ihmisistä muodostunut jono mutkitteli jäähallin edustalta aina Urheilukadun puolelle saakka.

Koronaviruspandemian takia Sideways joutui keväällä 2020 muiden tapahtumien tavoin ”siirtämään katseensa vuoteen 2021”. Ja sitten vuoteen 2022.

Kävin viime kesänä yhdellä festarilla, Turun Kesärauhassa. Kokemus oli vapauttava – siitäkin huolimatta, että uuden korona-aallon uhka leijaili ilmassa ja iso osa festarikansasta kurkisteli toisiaan maskin takaa. Turvaväleistä kuulutettiin ja hygieniaohjeistuksia korostettiin. Viimeiseksi festaripäiväksi alueella raahattiin valtava määrä penkkejä ja pöytiä, koska rajoitukset määräsivät niin.

Torstaina Sidewaysissa kasvomaskeja näki yhden käden sormilla laskettavan määrän. Mikään muukaan tapahtuman järjestelyissä ei erityisesti viitannut siihen, että takana on kaksi koronan kurittamaa kesää.

Enemmistö haastatelluista festarikävijöistä kertoi, että tämä oli heille ensimmäinen kerta festareilla sitten vuoden 2019. Paikalle oli tultu kavereiden houkuttelemana, yksittäisen artistin perässä – tai ihan vain siksi, että Sideways on se festari, jonne on joka vuosi pakko tulla.

Kaisu Ojala (vas.) ja Hanna Tiilikainen olivat tulleet alun perin Sidewaysiin Ruusujen takia mutta ostaneet kolmen päivän liput, koska joka päivällä oli kiinnostavia esiintyjiä.

Kalle Remes (vas.) ja Tuulia Mäntymaa olivat pukeutuneet Sidewaysiin kuten normaalistikin illanviettoon.

Vuodesta 2015 lähtien järjestetty Sideways ei sinänsä pyri kilpailemaan esimerkiksi elokuussa järjestettävän Flow’n kanssa, mutta niiden tyyleissä on helppo nähdä yhtäläisyyksiä.

Molemmat pyrkivät houkuttelemaan ihmisiä, jotka kuuntelevat Spotifyn Top 50 -listan ja Radio Suomipopin sijaan kiinnostavimpia indie-artisteja, kuumimpia uusia tulokkaita ja kulttimainetta nauttivia klassikkoyhtyeitä.

Samalla kun pienenä alakulttuuritapahtumana alkaneesta Flow’sta on kasvanut yksi Suomen suurimmista festareista, on sille käynyt niin kuin vastaavissa tarinoissa aina käy. Osan mielestä siitä on tullut liian valtavirtaistunut. Olen kuullut parissakin yhteydessä, että Sidewaysia on leikkimielisesti kutsuttu ”oikeaksi Flow’ksi”.

Kaveriporukkansa kanssa Ruusuja kuunnellut Meri Nyman sanoi pitävänsä Sidewaysissa erityisesti siitä, miten siellä pääsee tutustumaan artisteihin, joista ei ole aikaisemmin kuullutkaan. Tänä vuonna hän odotti esimerkiksi hollantilais-turkkilaisen bändin Altin Günin näkemistä.

Flow’hun vahvasti kuuluva näyttävä pukeutuminen ja toinen toistaan erikoisemmilla asuilla säväyttäminen ei ollut ainakaan torstaina rantautunut Sidewaysiin. Ylivoimainen enemmistö kävijöistä näytti luottavan tuttuihin valintoihin: shortseihin, farkkuihin, t-paitoihin ja kesämekkoihin.

Muutamia poikkeuksellisia asuja illan aikana vilahti yleisömeressä, mutta muuten Sideways-kansa näytti aikuisfestarilta, eli siltä, että tuhannet päälle kolmekymppiset ihmiset olivat kokoontuneet työpäivän jälkeen kuuntelemaan musiikkia.

”Tämä on ihmisen kokoinen festivaali, jossa saa olla oma itsensä”, kavereidensa kanssa paikalle tullut Antti Siika-aho sanoi.

Mikko Nirkko (vas.), Asser Lahti, Meri Nyman ja Ville Nikander olivat tulleet Sidewaysiin muun muassa siksi, että se tuntuu helpolta festarilta.

Antti Siika-aho (vas.), Heikki Pölönen ja Hannu Pitkänen sanoivat pitävänsä Sidewaysissa siitä, että se on sopivan kokoinen tapahtuma.

Musiikilliselta anniltaan Sidewaysin ensimmäinen päivä oli erittäin onnistunut, ja illan suurin tähti oli päälavalla viimeisenä esiintynyt Róisín Murphy.

HS:n haastattelussa irlantilaisartisti antoi ymmärtää, että hänen diskovaiheensa alkaa olla takanapäin, mutta Sidewaysissa yleisölle oli tarjolla täysiverinen diskoshow, paino sanalla show.

Liian usein taidokkaidenkin artistien ja yhtyeiden festarikeikkojen anti rajoittuu hyvään laulamiseen ja soittamiseen. Villeimmät saattavat tarjota pyrotekniikkaa.

Murphy otti lavan haltuun totaalisella valovoimaisuudellaan. Hän vaihtoi lähes jokaisen kappaleen välissä esiintymisasuaan toinen toistaan villimmäksi ja jatkoi laulamista samalla, kun vetäytyi kappaleiden loppupuolella lavalta pois vaihtamaan asuaan. Sieltä hän marssi takaisin seuraavan biisin alkaessa.

Murphy vaihtoi useaan otteeseen asuja illan show’n aikana.

Murphya katsoessa ei voinut kuin ihailla, miten luontevalta pitkän uran tehnyt laulaja näytti festarin pääesiintyjänä. Tanssiliikkeet olivat täydellisiä, jopa niin hyviä että ne villitsivät torstaisen suomalaisyleisön hytkymään ja heilumaan paikallaan.

Murphyn vuonna 2020 julkaistua Róisín Machine -levyä on ylistetty, mutta minulle albumi ei ole onnistunut jättämään sellaista fiilistä, että palaisin säännöllisesti sen pariin. Livenä Murphyn kappaleet, keikan avanneesta Something Moresta lähtien, toimivat aivan toisella tavalla. Bändi soitti upeasti, ja Murphyn ääni kuulostaa vielä upeammalta.

Kaikkein suurimman reaktion Murphy sai yleisöstä aikaan soolouraansa edeltäneen Moloko-yhtyeen aikaisilla kappaleilla, kuten Time Is Now ja Forever More. Isoin leka oli tietenkin tanssimusiikin suurimpiin klassikoihin kuuluva Sing It Back.

75-minuuttisen keikan vetänyt Murphy ei käyttänyt aikaansa välispiikkeihin, vaan keikka eteni lähes katkeamattoman soiton saattelemana alusta loppuun. Kappaleet vaihtuivat toiseen saumattomasti. Kun oli tullut aika lopettaa, Murphy vetäytyi jälleen verhon taakse kiittäen samalla yleisöä. Bändi jatkoi vielä hetken soittamista, kunnes yksi kerrallaan hekin poistuivat paikalta. Musiikki loppui. Diskodiiva oli poistunut paikalta.

Adrianne Lenker hurmasi Big Thief -yhtyeen solistina.

Hyvin lähellä ensimmäisen illan varastamista oli ennen Murphya viereisellä Aurora-lavalla mahtavan keikan vetänyt yhdysvaltalaisbändi Big Thief.

Noin kolmekymppisistä brooklynilaisista koostunut indie-yhtye oli siinäkin mielessä virkistävä poikkeus torstain tarjonnassa, että muuten isoimmat ulkomaiset nimet koostuivat konkariosastosta, kuten 48-vuotiaasta Murphysta, 1980-luvun alussa uransa aloittaneesta Dinosaur Jr:stä ja 50-vuotiaan Geoff Barrow’n vetämästä Beak-yhtyeestä.

Vuonna 2016 vaatimattomasti Masterpieceksi nimetyn esikoisalbuminsa julkaissutta Big Thiefiä on hehkutettu lähes alusta alkaen, ja Sidewaysin keikka oli osoitus siitä, että hehkuttaminen ei ole ollut turhaa.

Folk rock -tyylisellä musiikillaan New Yorkista lähtöisin oleva yhtye sai aikaan niin vahvan country-fiiliksen, että hetkeksi saattoi kuvitella olevansa syvällä Yhdysvaltain eteläosavaltiossa.

Big Thiefin suurin vahvuus on laulaja Adrianne Lenker. Hänen uskomattoman kaunis äänensä herättää biisit henkiin ja aiheuttaa herkistyneen fiiliksen. Sideways-järjestäjät olivat selvästi tienneet, mitä tekivät, kun buukkasivat auringonlaskun aikaan kuultavaksi täydellistä tunnelmointimusiikkia.

Erikoismaininnan ansaitsee keikan loppupuolella kuultu munniharppu, jota lavalle nousi soittamaan Lenkerin pikkuveli Noah. En muista, että olisin Suomessa koskaan aiemmin ollut festarikeikalla, jonka päärooliin nousee yhden kappaleen ajaksi munniharpulla soitetut villit soinnit.

Kokomustiin vaatteisiin pukeutunut ja huppu päässä lavalla esiintynyt Lenker oli olemukseltaan likipitäen vastakohta hänen jälkeensä nähdylle Róisín Murphylle, mutta ujossa olemuksessa oli jotain lumoavaa. Bändistä välittyi lavalla tunnelma, että heillä on aidosti todella hauskaa yhdessä esiintyessä.

Dinosaur Jr. veti perusvarman suorituksen Sideways-lavalla. Kuvassa J Mascis.

Päälavalla ennen Róisín Murphya esiintynyt konkarirockyhtye Dinosaur Jr. ei missään nimessä soittanut huonosti, mutta keikka tuntui silti perussuoritukselta.

Edellisen kerran vuonna 2017 Sidewaysissa esiintynyt yhtye joutui toki varsin epäkiitolliseen rooliin, kun se oli buukattu tapahtumaan vain kuukausi sitten paikkaamaan viime hetkellä perunutta Mac DeMarcoa.

Sen sijaan aikaisemmin illalla jäähallin permannon Black box -lavan avannut elektronisen rockmusiikin bändi Beak onnistui täyttämään paikkansa erinomaisesti, vaikka yhtye itse ei tuntunut olevan erityisen innoissaan asemastaan.

”En uskonut, että tänne olisi tullut ketään. Iceage soittaa samaan aikaan, ja ulkona on todella kiva sää. Emme syytä teitä, jos menette katsomaan Iceagea”, basisti Billy Fuller sanoi ennen kuin yhtäkään kappaletta oli kuultu.

Sitten alkoi täydellisesti Sidewaysiin sopiva taiteellinen elektronisen musiikin elämys. Lavan suurin tähti oli mielettömällä soitollaan rumpali Geoff Barrow, joka tunnetaan parhaiten Portisheadin perustajana ja voimahahmona.

Beak sai houkuteltua ihmisiä lämpimästä ulkoilmasta Helsingin jäähallin sisätiloihin.

Vaikka Beakin kappaleet kuulostivat pimeyden keskellä hyvältä, vähintään yhtä paljon konkaribändi onnistui viihdyttämään erinomaisilla välispiikeillään. Kunniansa saivat kuulla muun muassa Vladimir Putin, Boris Johnson (jonka johdolla Britannian politiikasta on tullut ”paskasuihku”) ja myös Suomen hallitus.

Viimeistä bändi syytti siitä, että he eivät saaneet soittaa tarpeeksi kovaa, koska heille oli annettu tarkat desibelirajoitukset soittovoimakkuudesta. Kieltämättä keikan ainut heikkous oli se, että soitto kuulosti todella hiljaiselta, jos vertaa esimerkiksi keväällä erillisellä Black box -keikalla nähtyyn The War on Drugsiin. Jäähallissa sai marssia lähes lavan eteen asti, että soitosta sai tarpeeksi irti.

Oikea syypää tähän toki on hallituksen sijaan Helsingin kaupunki, mutta ehkä pienet virheet sallitaan bändille, joka ehti jo pohtia, olisiko ennemmin kannattanut jäädä kotiin.

”Mutta olemme iloisia, että olemme täällä”, he jatkoivat brittihuumorin nimissä heti perään.

Yves Tumor esiintyi yhtyeensä kanssa Helsingin jäähallin Black boxissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat