Aki Sirkesalo kuoli tsunamissa vuonna 2004, mutta hänestä kannattaisi muistaa paljon muutakin

Laura Haarala ja Antti Luukkanen ovat kirjoittaneet ensimmäisen elämäkerran vuonna 2004 kuolleesta Aki Sirkesalosta.

Aki Sirkesalon oli musiikin sekakäyttäjä, mutta suurin suosikki oli Talking Heads ja sen keulahahmo David Byrne.

20.6. 10:52 | Päivitetty 20.6. 11:58

Tietokirja

Laura Haarala ja Antti Luukkanen: Aki Sirkesalo – Musiikki soi. Into. 256 s.

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen nimestä Aki Sirkesalo? Vastaus on ilmeinen – ja surullinen. Aki Sirkesalo kuoli perheensä kanssa maanjäristystä seuranneessa hyökyaallossa Thaimaassa vuonna 2004. Tragedia on määrittänyt kuuluisan laulajan ja musiikintekijän jälkihistoriaa.

Aki Sirkesalosta ei ole voinut puhua ajattelematta hänen kuolemaansa.

Sirkesalon syntymästä tulee heinäkuussa kuluneeksi 60 vuotta. Tsunamistakin on jo lähes kaksi vuosikymmentä. Voisiko vihdoin puhua toisin? Tätä yrittävät musiikkialan asiantuntija Laura Haarala ja musiikkitoimittaja Antti Luukkanen teoksessaan Aki Sirkesalo – Musiikki soi. Se on ensimmäinen Aki Sirkesalosta laadittu elämäkerta. Sirkesalo itse ehti vuonna 2002 valottaa suosikkikappaleidensa taustoja ja bänditoimintaa nuottihistoriikissaan Halutuimmat.

Kirjoittajat tekevät heti selväksi, ettei Sirkesalon kuolemaa käsitellä. Pääosassa on musiikki. Sen kautta Sirkesalo itse halusi olla esillä.

Aki Sirkesalon läpimurto tapahtui vuosina 1994–1995. Soulahtavat hittikappaleet Hikinen iltapäivä ja Naispaholainen sekä albumi Mielenrauhaa löivät leimansa artistiin. Elämäkerran toisena pointtina onkin haastaa pinttynyt näkemys Sirkesalon musiikista. Kuten tuottaja Niklas Nylund asian ilmaisee: ”Aki oli sielukas, mutta ei hänen biisinsä aina olleet soulia.”

Aki Sirkesalolta ehti ilmestyä viisi albumia. Ne sisälsivät monenlaista musiikkia kitararockista Ruotsi-henkiseen popviihteeseen. Yhteinen nimittäjä taisi soulin sijasta olla moderni groove.

Musiikin sekakäyttö määritti Sirkesaloa jo nuorena. Trumpetinsoittoa ja kuorolaulua harrastanut totinen poika Toijalasta kuunteli poppia, reggaeta, glam rockia ja progea. Sitten kitaransoitto ja punkin kuohuista noussut uusi aalto veivät mennessään. Viiden laudaturin ylioppilaan suurin suosikki oli David Byrnen johtama Talking Heads.

Vaihtoehtorock kuului ja näkyi Sirkesalon yhtyeissä, joista Naamiot eteni rockin SM-kilpailujen finaaliin 1984 ja Giddyups levytysstudioon. Elämäkerran parasta antia ovat kuvaukset siitä, miten pikkukaupungista Helsinkiin päätynyt musadiggari haki linjaansa. Hapuilevan monilahjakkuuden taidot pääsivät parhaiten esiin Yleisradion soljuvaäänisenä rocktoimittajana.

Vasta kolmikymppisenä tie vei Elastic Familyn ja Veeti & The Velvetsin rivien kautta kohti soolouraa. Rokkarin mustat farkut vaihtuivat soul-dandyn tyyliasuihin ja kieli englannista suomeen. Talouslamasta eroon pyristellyt EU-Suomi otti muutoksen vastaan, mutta Sirkesalon tuskailuvapaa pehmomieslinja herätti myös vastustusta.

Jos musiikkimaku kurkotti moniaalle, oli mies itse ehjä. Elämäkerran mukaan Sirkesalo oli analyyttinen ja syvämietteinen lauluntekijä, joka osasi puhua tunteista. Hän oli kohtelias verkostoituja, utelias etsijä, nokkela vitsailija ja tarvittaessa periksiantamaton muusikko.

Hyvästä irtiottoyrityksestä huolimatta Sirkesalon tarinaa varjostaa hänen kuolemansa. Haastatteluja ja lähteitä on elämäkerrassa käytetty runsaasti. Näkemykset ovat kunnioittavia. Onko kyse arkailusta? Että olisi epäreilua kertoa ystävästä ja kollegasta jotain poikkipuolista, koska tämä koki niin traagisen lopun? Sekin on mahdollista, että kaikilla on kova ikävä rakastettua laulajaa.

Teoksen nimivyörytys panee joka tapauksessa ajattelemaan, että sujuvasanainen tarina on laadittu enemmän verkoston tallentamista kuin käsin kosketeltavaa artistikuvaa varten. Ei siis sirkesalomaista syväanalyysia luomistyöstä, laulamisesta ja ihmissuhteista vaan tietoa siitä, kuka soitti mitä, missä ja milloin.

Tämä suotakoon pophistorian dokumentoinnin nimissä ja myös siksi, että Sirkesalon elämänfilosofian ytimessä oli vuorovaikutus ihmisten kanssa. Sitä hän vaali ammatissaan ilmeisen onnistuneesti. Lopputuloksena elämäkerta kyllä raottuu Aki Sirkesalon faneille, mutta parhaiten se avautuu hänen yhteistyökumppaneilleen ja hänen kaltaisilleen musadiggareille.

Kitaristi Hannu Pikkarainen (vasemmalla) ja Aki Sirkesalo studiossa. Pikkarainen oli myös Sirkesalon tuottaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat