Ranskan barokkimusiikki valloitti värikkyydellään konsertissa, joka avasi kuulijoille uuden seudun musiikin maantieteessä

Sääntöjen tunteminen antoi perustan esitysten runolliselle elävyydelle ja puhuvuudelle, kirjoittaa kriitikko Hannu-Ilari Lampila.

Marseillelainen Concerto Soave taikoi ilmoille hyväilevän värikkään ja sensuellin soinnin, joka kulki usein kepein tanssiaskelin.

21.6. 12:50

Klassinen

Les Lumières – valistusajan kulttuurifestivaalin päätöskonsertti Ritarihuoneessa 20.6. Concerto Soave. – Gautier, Lully, Mouret, Desmazures, Campra, Gluck.

Marseille ruton jälkeen oli teemana tämänkertaisella Les Lumières -festivaalilla, jonka taiteellinen johtaja ja suunnittelija on pianisti Marja Rumpunen. Monille kuulijoille avautui varmasti aivan uusi seutu barokin musiikillisessa maantieteessä.

Vauraassa Marseillessa puhkesi 1720 kauhistuttava ruttoepidemia. Sen jälkeen musiikkielämä nousi pian suureen kukoistukseen. Pariisi ei näköjään ollutkaan barokkiaikana kaiken keskus Ranskanmaalla.

Les Lumières -festivaalin vieraana oli marseillelainen Concerto Soave, joka esitti kolmesta konsertissa viimeisessään ranskalaista oopperamusiikkia barokkimaisiin asuihin sonnustautuneena – ilman peruukkeja.

Ohjelmassa oli oopperamusiikkia jota esitettiin Marseillessa 1600-ja 1700-luvuilla. Illan kuudesta säveltäjästä vain yksi, Charles Desmazures, toimi ja eli Marseillessa.

Konsertin ranskalaisista säveltäjistä kuuluisin on Jean-Baptiste Lully (1632–1687), joka loi ranskalaisen tragédie lyrique -oopperalajin. Lully antoi lyyriselle tragedialle hyvin tarkat, musiikin esittämistä, tekstin oikeaa artikulaatiota ja rytmitystä koskevat säännöt.

Jean-Marc Aymesin johtama Concerto Soave tuntee nuo säännöt tarkkaan. Sääntöjen noudattaminen ei tee kuitenkaan Concerto Soaven esityksistä jäykkiä, päinvastoin. Se antaa perustan esitysten runolliselle elävyydelle ja puhuvuudelle.

Italiankielisen soave-adjektiivin mukaisesti orkesteri soittaa sulokkaasti. Kolmentoista soittajan ensemble taikoi ilmoille hyväilevän värikkään ja sensuellin soinnin, joka kulki usein kepein tanssiaskelin – kuten ranskalaiseen barokkityyliin kuuluu. Korukuvioiden punominen on oma viehkeä periranskalainen taitonsa.

Aymesin cembalo oli orkesterin ”sielu” ja rytmimoottori. Sello, viola da gamba, basso ja fagotti kaksinsivat usein cembalon bassokulkuja. Sointiin syntyi rikasväristä kerroksellisuutta, jossa soittimien äänet sulautuivat toisaalta samettisesti yhteen, ja samalla erottuivat kudoksesta.

Poikkihuilu, nokkahuilu ja oboe liitelivät ylinnä, ilmensivät osaltaan kappaleiden tunnetiloja tai kuvailivat soljuvia luonnonilmiöitä. Viulut olivat konsertin toinen sielu, jotka sykähtelevin artikulaatiokeinoin antoivat vilkkaan laulavuuden ja ponnekkaan iskutuksen illan musiikille.

Lise Viricelillä on sievästi helisevä ja instrumentaalisen notkea sopraano, ihanteellinen instrumentti barokkimusiikkiin. Myös baritoni Romain Bockler hallitsee hienosti barokin vaatiman laulutekniikan, ja hänen äänensä lämmin rintasointi toi esityksiin tunteen syvyyttä ja vakavuutta. Kun hän esitti loppupuolella Gluck-aarian, avautui aivan uusi, jalon yksinkertainen tunnemaailma ranskalaisen barokin fantasiamaisen, koristeellisen ja tanssivan kauneuden jälkeen.

Rokokooasuiset näyttelijät Joachim Wigelius ja Alexander Wendelin olivat illan puhuvat käsiohjelmat, joilta sai hyödyllistä tietoa Marseillesta ja illan säveltäjistä sekä ruotsiksi että suomeksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat