Suomalaisten on syytä ostaa Andrei Kurkovin suurenmoisen sydämellinen kirja

Kun ukrainalainen romaani ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi, se jäi suotta vähälle huomiolle.

2.7. 16:36 | Päivitetty 5.7. 9:24

Kirkkaasti FINLANDIA-TASOA, sanoisin ukrainalaisen Andrei Kurkovin alkujaan vuonna 2001 Eero Balkin suomennoksena ilmestyneestä romaanista Kuolema ja pingviini.

Se jäi silloin kovin vähälle huomiolle. Nyt elämme muuttuneessa maailmassa, ja Otava on julkaissut sen uudestaan. ”Kirjan tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä SPR:lle Ukrainan sodan uhrien tukemiseen”, kannessa lukee.

Sikäli Finlandia-laatuluokitukseni ontuu, että huumori – edes sen mustanpuhuvassa muodossa – ei täällä kylve palkitsijoiden suosiossa. Finlandian pian 40-vuotiaassa historiassa siihen suuntaan ovat olleet kallellaan vain Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto (2021), Mikko Rimmisen Nenäpäivä (2010) ja Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie (2002), vaihtelevissa määrin. Irja Ranen Naurava neitsyt (1996) lähinnä itketti.

Andrei Kurkovin (s. 1961) teos sen sijaan kutkuttelee nauruhermoja, vaikka miljöö on synkkä ja tapahtuu kauheita. Kai hän ammentaa maanmiehensä Mykola Hoholin perinnöstä. Venäläiseksi naamioiduttuaan tämä julkaisi realistisen absurdismin klassikon Kuolleet sielut (1842) Nikolai Gogolina.

Kiovaan sijoittuva, venäjäksi kirjoitettu Smert postoronnego ilmestyi vuonna 1996. Ukraina oli vapautunut romahtavasta Neuvostoliitosta viisi vuotta aikaisemmin, ja Kurkovin romaanissa eletään sekavaa aikaa. Tšetšeniassa soditaan.

Päähenkilö lienee lähinnä kirjailija, vaikka hänen pyrinnöistään ei tulekaan mitään. Köyhässä kerrostalokämpässä miehen hiljaiselon jakaa kuningaspingviini, joka annettiin pois talousahdingon kurjistamasta eläintarhasta.

Yllättäen väsääjälle urkenee ura muistokirjoitusten laatijana. Paikallinen lehti tilaa niitä – jo ennen kuin kohteet ovat kuolleet – ja maksaa muhkeasti dollareina.

Jotain hämärää työllistämisen taustalla täytyy piillä, mutta pingviiniperspektiiviin saakka ei näy, mitä. Eikä ihmeemmin edes kannata udella, jos haluaa rouskutella kalaa jatkossakin.

Ikään kuin marginaalien kautta käy ilmi, että äskettäin itsenäistyneessä maassa käydään raaka-aineiden, kolhoosien, tehtaiden ja muun varallisuuden yksityistämis­sotaa, jossa pärjäävät vain nopeat ja kovaotteiset. Pahimmat rikolliset.

Heidät ja heidän myötäilijänsä tunnistaa kaduilla kiitävistä uusista länsiautoista. Etenkin autojen ”verryttelypukuisista mulipäistä” pitäisi pysyä kaukana, sillä he suorittavat likaiset työt.

Vallalla on salamyhkäinen ja täysin järjetön uhkan ilmapiiri. Olisi syytä ottaa se todesta ja osata lukea vaaran merkkejä, vaikka elo näyttää päällepäin silkalta sattumien summalta.

Vaan sankarimme sen kun luo filosofeeraavissa nekrologeissaan elävää kirjallisuutta. Myös sen jälkeen, kun niiden kohteita alkaa kiihtyvään tahtiin kuolla.

Romaanin kirjallisuusmies asuu absurdistanissa, eikä tunnista todellisuutta, vaikka se tulee kadulla vastaan, ja sanoo päivää.

Kunnes lopulta on ihan pakko pingviininkin havahtua.

Sitä ennen hän on ehtinyt juoda monta maljaa ”sille, ettei tulisi huonompi aika”. Sillä ”parempi oli jo”.

Tai kuten muuan vanhus teoksessa summaa: ”Jokaiseen vuosisataan mahtuu viitisen vuotta yltäkylläisyyttä, minkä jälkeen kaikki sortuu.”

Jotta vanhus olisi väärässä, tarttukaamme oljenkorteen ja rakentakaamme yhdessä iso käsi: ostakaamme Kurkovin suurenmoisen hyväsydäminen kirja.

Oikaisu 5.7. kello 9.23: Korjattu Nikolai Gogolin ukrainankielinen kirjoitusasu Mykola Hoholiksi. Tekstissä luki aiemmin virheellisesti Myholai.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat