Esakallion tanssilava avattiin vuonna 1965. Avajaisissa esiintyi itse Annikki Tähti.

Tanssit Somerolla

Somerolla juhannus huipentuu lavatansseihin. Kovimmat fanit tulivat Esakallion tanssilavalle Maustetyttöjen perässä satoja kilometrejä.

Somero

Tässäpä yhden kysymyksen tietovisa kaikille niille, jotka ovat aina halunneet voittaa tietovisassa: Mistä Rauli Badding Somerjoki on kotoisin?

Jos ei ole tarkkana, niin matkalla Somerolle saattaa hurauttaa yhden keskeisen nähtävyyden ohi. Helsingintien varressa, vajaat kymmenen kilometriä ennen Someron keskustaa, on legendaarinen Baddingin kioski.

Se ei ole kuitenkaan tämän illan määränpää, vaan Esakallion tanssilavan juhannuspäivän tanssit. Hellelukemien paahteessa lavalle nousevat Taikakuu, Jussi & The Boys sekä Maustetytöt x Agents.

Mutta onhan kioskilla pysähdyttävä. Baddingin vanhemmat pitivät kioskia vuoteen 1975 asti. Sen jälkeen se on jäänyt erityisesti muistomerkiksi, mutta sittemmin myös pieneksi toimivaksi kioskiksi, jonka pihaan on juhannuspäivänä ajanut ehtaa amerikanrautaa: kermanvärinen vuoden 1978 Chrysler New Yorker.

Autoa ja sen ajajia ei ole kovin vaikea yhdistää. Mikaksi ja Tonyksi esittäytyvät miehet ovat kammanneet geelillä tukat taakse, ja he kuuntelevat kioskinpitäjän tarinoita Raulista. Ette suinkaan Esakallion tansseihin ole menossa?

”Todellakin ollaan. Täytyy nähdä Jussi & The Boys, kun vielä keikkailevat”, Mika sanoo.

Tony ja Mika pysähtyivät Someron Badding-kioskilla.

Vielä kovempi juttu on kuitenkin Agents, jonka Mika on nähnyt useasti. Jorma Kääriäinen on hänen suosikkisolistinsa, eikä vähiten siksi, että Kääriäisellä on samanlainen Chrysler. ”Tai on ainakin ollut. En tiedä, onko enää.”

Somerolla saisi tänään halutessaan tanssia itsensä vaikka henkihieveriin. Juuri 70 vuotta täyttäneellä Ämyrin lavalla on myös tanssit. Siellä esiintyy Suvi Teräsniska. ”Eikö tanssilavojen pitänyt olla jo kuopattuja, niin miten täällä Somerolla on kaksi ja vielä tanssit samana iltana?”, Mika ihmettelee.

Mutta ennen tansseja on ehdittävä syödä, joten Mika ja Tony käynnistävät amerikanrautansa härkäiseen mylvintään ja jatkavat kohti Someroa, jonka rajussa vaakunassa liekit lyövät.

Rauli Badding Somerjoen muistomerkki Someron keskustassa.

Someron keskustassa otetaan Raulista kaikki irti. On muistomerkkiä ja sitaattia talon seinässä.

Someron nettisivuilla on listattu 19 syytä muuttaa Somerolle, joista yksi on, että naapurit morjestavat. Juhannuspäivän alkuillassa kylänraitin ainoat elonmerkit ovat puiston huvimajassa räppiä kuunteleva nuoriso ja R-kioskin edustalla limpparia juovat eläkeläiset.

Kesäravintola Bönden terassilta löytyy hieman meininkiä yhden miesporukan voimin. Seurueessa on entisiä ja nykyisiä somerolaisia. Yksi heistä on maatalousyrittäjä, jonka tila tuottaa kuulemma 21 000 kananmunaa päivässä.

Lauri Suojoki ja Timo Kankare Bönden terassilla.

Ette suinkaan tansseihin ole menossa?

”Totta kai! Mennään Esakallion juhannukseen, kun siellä on aina parhaat bändit. Me kaupunkilaiset somerolaiset mennään katsomaan Maustetyttöjä, ja pahimmat heinäpuntit menee katsomaan Suvi Teräsniskaa”, porukan puhemiehen roolin ottava Timo Kankare veistelee.

Nykyisin Vallilassa asuva Kankare kävi nuorempana Himos Juhannuksen kaltaisilla festareilla, mutta enää ei jaksa. Somerolle on kiva tulla juhannuksena ja nähdä vanhoja tuttuja. Liikkuminenkin on pienessä kaupungissa helppoa, kun jokainen taksikuski tietää kertomatta, että missä asuu. “Ihmiset ovat täällä välittömiä ja palauttavat saman tien maan pinnalle. Somero on Suomen seksikkäin maalaiskaupunki.”

Munatuottaja Jaakko Salo yltyy filosofoimaan illan teemojen merkeissä. ”Tanssi ei ole syntiä. Tanssi johtaa syntiin.”

Kalliolta kohoaa Esakallion kyltti.

Pirkko Päärni ja Lea Aalto saapumassa Esakalliolle.

Juhlaväkeä Esakallion terassilla.

Parin kilometrin päässä Someron keskustasta kohoaa kallion laelta Esakallion syntinen kyltti kohti puiden latvoja. Lavan pihalla on jäljennös Baddingin kioskista, ja jopa roskapöntöissä on Baddingin kuvia. Ei ainakaan jää epäselväksi, etteikö Rauli olisi Somerolta.

Esakallion tanssilava avattiin vuonna 1965, ja avajaisissa esiintyi Annikki Tähti. Lavaa ylläpitää paikallinen urheiluseura, Someron Esa ry.

Lavaan liittyy jokseenkin erikoisia eritehenkisiä tarinoita, joita on kerrottu esimerkiksi Tomi Lindblomin kirjoittamassa kirjassa Kymmenen legendan Esakallio (Visual Media Productions 2018). Esimerkiksi Kirka joutui keikalla yllättävän tilanteen eteen ja kakkasi lavan alle. ”Oli se sitten Kirka tai ei, niin täällä ei lavan alle paskota”, oli poliisipäällikkö tuolloin tokaissut, ja Kirka joutui siivoamaan jälkensä.

Tämän jälkeen on tuskin tarpeen kertoa, mitä Martti Innasen Gunnar-pässi teki noustessaan Esakallion lavalle.

Tämän illan yllätykset ovat maltillisempia. Taikakuun solisti Juha Metsäperä tiedottaa kappaleiden välissä, että parkkipaikalla olevaan pakuun on jäänyt valot päälle. ”Juhannuksena sattuu ja tapahtuu.”

Iskelmäyhtye vetää tänään tanssibändin roolin ja soittaa kolme settiä. Sali on valtavan kokoinen ja osa pareista ottaa koosta kaiken hyödyn irti, kun he pyörivät salia ympäri. Salin nurkassa on vitriini, jossa Baddingin, Unto Monosen ja Reijo Taipaleen vahanuket tuijottavat tanssilattialle lasittunein silmin.

Tanssisalin ikkunoita on avattu, mutta sisällä riittää lämmintä.

Taikakuun solisti Juha Metsäperä.

Baddingiä, Reijo Taipaletta sekä Unto Monosta esittävät vahanuket tuijottavat vitriinistä tanssilattialle.

Salin ikkunoita on avattu, mutta helle on armoton ja sisälämpötila kohoaa tukalaksi ja tunkkaiseksi jo alkuillasta. Ulkona terassilla illan pääesiintyjää odottavat kolme kaverusta, jotka ovat tavanneet toisensa Maustetyttöjen fanittamisen kautta.

Salolainen Marko Auvinen ilmoittaa vaatimattomasti nähneensä Maustetyttöjen keikkoja “jotain 50-100 väliltä”, kun ylöjärveläinen Leo Peltonen on nähnyt vain parikymmentä. Vantaalainen Vesa Auravuo on nähnyt myös viitisenkymmentä Maustetytöt-keikkaa. Kaikki ovat tulleet asioikseen Somerolle katsomaan yhtyettä. “Ei siinä kilometrejä tule laskettua tai matkaa mietittyä, jos haluaa keikalle lähteä”, Peltonen sanoo.

Peltonen ei pidä festareista, joissa on liikaa humalaisia ihmisiä, ja siksi hän kiertää erityisesti tanssilavoja. Hän on kiertänyt 11 vuotta Saija Tuupasen keikkojen perässä. Käsivarsiinsa hän on tatuoinut ensin Anneli Mattilan, sitten muutkin Mattilan sisarukset. Nyt käsivarsissa on kuvat myös Maustetyttöjen Anna ja Kaisa Karjalaisesta.

Kaverusten mukaan Maustetytöissä viehättää aitous, asenne, sanoitukset, lavakarisma ja tee se itse -henki. Tänään Maustetytöt esittää pääasiassa Agentsin tuotannosta tuttuja iskelmäbiisejä. Kolmikon mielestä iskelmä on tavallisen kansan musiikkia, josta puuttuu turha snobismi.

”Tanssiminen on ihan kivaa… Harmi kun ei osaa”, Auvinen sanoo.

Leo Peltonen, Marko Auvinen ja Vesa Auravuo vetävät henkeä terassilla.

Leo Peltosella on Maustetytöt tatuoituna käsivarteen.

Aulis Mannerin olalla lepää upouusi Maustetytöt-paita.

Jo liki 60 vuotta vanha yhtye Jussi & The Boys yllyttää solistinsa Jussi Raittisen johdolla kansaa rokkailemaan. Salin sisäilma alkaa muuttua yhä sakeammaksi. ”Älkää sitten fuskatko, vaan tanssikaa oikeaa jivea”, Raittinen sanoo välispiikissä.

Helsingistä paikalle tulleet Diem Taimela ja Eino Lindqvist ovat innostuneet hiljattain lavatanssikulttuurista. Ensimmäinen kosketus tanssilavakulttuuriin oli muutaman vuoden takainen Ville Valon ja Agentsin keikka. Lavakulttuurin historia kiinnostaa, sillä Lindqvistin vanhemmat ovat tavanneet aikanaan lavatansseissa. “Romantiikkaa, nostalgiaa, vanhan ajan kuvastoa”, Taimela puolestaan luettelee.

Lindqvistiä viehättää myös lavojen estetiikka, kuten miesten haku ja naisten haku -kyltit. Se on sitten eri asia, kuinka hyvin ne toimivat. ”Oltiin Sotkamossa tansseissa ja siellä oli paljon nuoria naisia, jotka harmittelivat sitä, että miehet eivät tule hakemaan. Tai sitten jos uskaltavat tulla, niin se on vasta loppuillasta, ja he ovat siinä vaiheessa jo liian humalassa”, Lindqvist sanoo.

78-vuotiaalla Jussi Raittisella on pitkä kokemus tanssilavoilta.

Tanssijoita Jussi & The Boysin keikalla.

Maustetytöt astuivat lavalle puolenyön jälkeen.

Hieman yli puolenyön jälkeen illan odotetuin esiintyjä nousee lavalle. Salin etuosa täyttyy paikallaan seisovista katsojista, ja takaosa jää paritanssijolle. Esa Pulliainen sanoo alkajaisiksi, että he ovat käyneet Agentsin kanssa jo kolmisenkymmentä vuotta hakemassa Esakalliolta kassan kotiin. Esakallion kaltainen lava on Agentsin estetiikan ytimessä.

Esiintyminen kiinnostaa erityisesti siksi, että keväällä ilmestynyt ep ei ollut mielestäni levytyksenä onnistunut. Keikalla ikivihreä Salattu suru kulkee jo selkeästi sujuvammin.

Agentsin ja Maustetyttöjen välillä on kontrasti, joka onnistuu saman keikan aikana sekä viehättämään että etäännyttämään. Maustetyttöjen omilla keikoilla harkitun lakoninen ja itseironinen lavapresens toimii paremmin. Agentsin kaltaisen viihdeorkesterin kanssa ilmeetön esiintyminen vaikuttaa suurimmaksi osaksi siltä kuin Anna ja Kaisa Karjalainen eivät edes haluaisi olla lavalla. Ennalta harjoitellun kuuloisissa välispiikeissä tästä myös vitsaillaan, kun Anna ja Kaisa vuorollaan kertovat, etteivät olisi halunneet laulaa keikalla tätä biisiä, mutta Esa pakotti.

Kontrasti kuitenkin myös viehättää, kuten kaihoisassa Surujen kitarassa, kun hyvin onnistuneet stemmalaulut yhdistettynä lavapresenssiin luovat mielikuvan sukujuhlista, joissa kekkereiden ainoat laulutaitoiset on pakotettu laulamaan koko suvulle. Juhannusyön keikka on kokonaisuutena epätasainen ja sävellajitkin välillä hukassa, mutta biisit paratiiseineen muodostavat erottamattoman yhteyden suomalaiseen juhannusyöhön, johon Esakallion väki hitaasti purkautuu keikan jälkeen.

Agents ja Maustetytöt Esakallion lavalla. Vasemmalla Agentsin johtohahmo ja kitaristi Esa Pulliainen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat