Huippusäveltäjä Julia Wolfe tuo New Yorkin sykkeen ja väkivallan Porvoon Suvisoittoon – uusin teos on entistä ajankohtaisempi, kun naisten oikeuksia poljetaan

Bang on a Can -kollektiivin perustaja ja säveltäjä Julia Wolfe suunnitteli Avantille Suvisoiton, jossa kuullaan Paul Simonin luottomiestä sekä paljon minimalismista ja rockistakin inspiroitunutta musiikkia.

Julia Wolfe suunnitteli tämän kesän Porvoon Suvisoiton.

28.6. 14:29

Ensimmäisten harjoitusten jälkeen säveltäjä Julia Wolfe, 63, ei voi pidätellä innostustaan kamariorkesteri Avantin toimitiloissa.

”Tämä oli unelmakutsu ja nämä ovat unelmaesityksiä.”

Wolfe on yksi tämän hetken merkittävimmistä amerikkalaissäveltäjistä. Hänet tunnetaan folk-musiikista, rockista ja minimalismista inspiroituneena Pulitzer-palkittuna musiikintekijänä ja newyorkilaisen Bang on a Can -säveltäjä- ja esittäjäkollektiivin perustajajäsenenä.

”Mutta Bang on a Can -festivaalit suunnitellaan aina yhteistyössä. Nyt minut kutsuttiin suunnittelemaan Porvoon Suvisoitto ja saan päättää itse kaikesta!”

Avantin lisäksi festivaalilla kuullaan Wolfen kutsumia esiintyjiä, kuten Paul Simonin kiertueiden musiikillista johtajaa eli kitaristi-multi-instrumentalisti Mark Stewartia.

Stewart on esiintynyt suunnilleen kaikkien suuruuksien kanssa Steve Reichista Stevie Wonderiin ja Bob Dylaniin ja soittanut Bang on a Can -kollektiivissa vuodesta 1989.

”Mukana on teoksia, joita olisi todella vaikea esittää ilman Markia. Lisäksi toin mukaan Trio Medieval -laulajat ja luottokapellimestarini Brad Lubmanin.”

Julia Wolfe ohjeistaa Avantin toimitiloissa pitkäaikaista luottomuusikkoaan Mark Stewartia, joka tunnetaan myös Paul Simonin yhtyeiden musiikillisena johtajana. Stewart kertoo HS:lle, että myös Paul Simon on säveltänyt uutta musiikkia, jonka julkaisusta kerrotaan myöhemmin.

Wolfe syntyi Philadelphiassa ja kävi klassisilla pianotunneilla, kunnes koki murrosiän kapinavaiheen.

”Tartuin kitaraan ja aloin esittää folkia sekä omia biisejä.”

Hän luki yhteiskuntatieteitä Michiganin yliopistossa, kun ystävä kertoi luovan muusikkouden kurssista.

”Menin mukaan vähän sattumalta, mutta se oli käänteentekevää! Opettaja laittoi kaikki säveltämään ensin pieniä pätkiä ja sitten kokonaisuuksia. Jäin kerralla koukkuun.”

Pian hän sävelsi perustamalleen teatteriryhmälle musiikkia, mutta osaaminen ei vielä riittänyt isompien kokoonpanojen hallitsemiseen.

”Siksi lähdin Yaleen ja valmistuin musiikin maisteriksi ja paljon myöhemmin tohtoriksi.”

Julia Wolfe antamassa ohjeita Avantin lyömäsoittajalle Tiia Toivaselle.

Vuonna 1987 hän perusti Bang on a Can -kollektiivin ystäviensä David Langin ja nyt jo pitkäaikaisen aviopuolisonsa Michael Gordonin kanssa. Molempia kuullaan myös Wolfen suunnittelemassa Suvisoitossa.

”Michael oli kokeellisuudessaan esimerkillinen ja inspiroiva. David on systemaattisin ja kartoittaa rytmit ja säveltasot päässään aivan valmiiksi ennen kuin kirjoittaa mitään. Minä taas hyödynnän ehkä eniten folkia ja myös rockin energiaa.”

Yhteisiä vaikuttajia olivat minimalistit. Wolfen tyyli on paikoin aika lähellä Steve Reichia, joka puolestaan on kollegiaalisesti sanonut, että hänkin saa vaikutteita Wolfelta.

”Steve on aina ollut tosi ystävällinen meille. Hänen musiikkiaan kuullaan tässäkin Suvisoitossa.”

Steve Reich on Julia Wolfen keskeinen vaikuttaja, joka on sanonut, että Julia Wolfen musiikki vaikuttaa puolestaan hänen sävellyksiinsä.

Wolfen sävellykset ammentavat hänen yhteiskuntatieteiden opinnoistaan, jotka käsittelivät kansanperinnettä ja työväenliikettä.

”Torstaina klo 13 soiva Steel Hammer perustuu John Henryn legendaan ja kansanlauluun työmiehestä, joka halusi kilpailla kestävyydessä konetta vastaan. Se on yhä ajankohtainen teema työn automatisoinnin edetessä.”

Kansanlauluun perustuu myös torstai-illan Cruel Sister, johon Wolfe tutustui aikoinaan Pentangle-yhtyeen versiona.

”Musiikki on erilaista, mutta tarina hukutetusta sisaresta ja tämän paluusta siskonsa häihin vaikutti sävellykseni rakenteeseen”, Wolfe kertoo.

Perjantain Big, Beautiful, Dark and Scary kertoo tunnelmista, joita Wolfen perhe koki silminnäkijänä 11. syyskuuta 2001 New Yorkin terrori-iskussa.

”Asuimme muutaman korttelin päässä ja näimme ensimmäisen koneen ennen kuin se törmäsi World Trade Centerin torniin juuri, kun olimme vieneet tyttären lastentarhaan”, hän muistelee.

”Michael huusi jotenkin vaistomaisesti ’maahan’ ja sitten jysähti. Juoksimme takaisin tarhaan, haimme tyttäremme, menimme vähän kauempana asuneen ystävämme David Langin kotiin ja elimme sitä kaaosta seuraavat viikot ja kuukaudet.”

Ikävä kyllä festivaalille ei saatu Wolfen suurteosta Anthracite Fields, joka on oratorio hiilikaivoksissa työskennelleille. Mutta odotuksia herättää Colin Currielle sävelletty lyömäsoitinkonsertto rISe and fLY sunnuntain päätöskonsertissa, jossa suosittu muusikko rummuttaa niin lyömäsoittimia kuin omaa kehoaan.

”Pohjana on vankien työlaulu ja halusin vangita siihen New Yorkin sykkeen, jota katujen lyömäsoittajat pitävät jatkuvasti yllä”, säveltäjä kertoo hyvin fyysisestä teoksestaan.

Wolfen seuraava kantaesitys on Her Story kymmenelle naissolistille ja sinfoniaorkesterille. ”Kyseessä on yhteistilaus Bostonin, Chicagon, Washingtonin, Nashvillen ja San Franciscon sinfoniaorkestereilta.”

”Käytän esimerkiksi Yhdysvaltain perustajaisiin kuuluvan John Adamsin puolison Abigailin kaunista kirjettä ja varhaisten suffragettien tekstejä sekä heitä paheksuvia aikalaistekstejä.”

Aihe kuulostaa entistä ajankohtaisemmalta nyt, kun Yhdysvaltain korkein oikeus vei liittovaltiotason suojan aborttioikeudelta ja jätti asian osavaltioittain päätettäväksi.

”Eikö vain! Näyttää selvältä, että korkein oikeus syyllistyi vallan väärinkäyttöön.”

Tällä hetkellä Wolfe säveltää isoa, multimediaakin hyödyntävää teosta New Yorkin filharmonikoille.

”Aiheena on luonto ja ihmisen sille tuottamat ongelmat. Minun täytyy vähentää opetustyötäni, jotta saan teoksen valmiiksi kevätkaudelle 2023.”

Mutta ei hän oppilaitaan unohda.

”Minulla oli äskettäin residenssi Carnegie Hallissa ja sen yhteydessä saimme tilaussävellykset entisiltä oppilailtani ja nykyisiltä kollegoiltani Robert Honsteinilta ja Shelley Washingtonilta. Valitsin heidän musiikkiaan myös Porvoon Suvisoittoon!

Porvoon Suvisoitto alkaa keskiviikkona Pernajan kirkossa ja päätapahtumat ovat Porvoossa torstaista sunnuntaihin. Koko ohjelma löytyy tämän linkin takaa.

Kuka?

Julia Wolfe

Julia Wolfe

★ Syntyi Philadelphiassa vuonna 1958.

★ Opiskeli yhteiskuntatieteitä ja musiikkia Michiganin yliopistossa ja musiikkia Yalen yliopistoissa. Valmistui tohtoriksi Princetonista 2012.

★ Perusti Bang on a Can -kollektiivin vuonna 1987 Michael Gordonin ja David Langin kanssa.

★ Musiikin Pulitzer vuonna 2015. Myös lukuisia muista palkintoja.

★ Laaja tuotanto yhdistää klassista musiikkia ja minimalismia folk- ja rock-vaikutteisiin.

★ Toiminut professorina New Yorkin yliopiston Steinhardt Schoolissa vuodesta 2009.

★ Suunnitellut tämän kesän Porvoon Suvisoiton.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat