Dokumentaristi Louis Theroux, 52, päätyi viraali­hitiksi yli 20 vuotta vanhalla räpillä: ”Lapseni ihmettelee, miksi hänen nolo isänsä on kaikkialla TikTokissa”

Suosittu televisiotoimittaja kertoo olevansa hämmentynyt saamastaan nettihuomiosta.

Louis Theroux tunnetaan dokumenteista, joissa hän tutustuu erikoisiin yhteisöihin.

24.6. 10:26

Brittiläinen dokumentaristi Louis Theroux, 52, on päätynyt viraalihitiksi hänen alun perin vuonna 2000 esittämällä räpillään. Manchesterilainen dj-duo Duke & Jones käytti Theroux’n riimittelyä Jiggle Jiggle -nimisessä kappaleessa, jolla on yli 25 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa.

Erityisen suosittu kappale on TikTokissa, missä sitä on käytetty esimerkiksi tanssivideoiden taustamusiikkina. Jiggle Jiggle soi Jimmy Fallonin talk show -ohjelmassa, missä Fallon ja Shakira tanssivat suositun TikTok-videon liikkeiden mukaan.

Theroux’n yllättävästä nettisuosiosta ovat uutisoineet muun muassa The New York Times sekä brittiläinen musiikkimedia Mixmag.

Räppi on Theroux’n BBC:lle toimittamasta sarjasta Vinksahtaneet viikonloput, jossa Theroux viettää aikaa erilaisissa alakulttuureissa ja yhteisöissä. Dokumenttisarjan kolmannen kauden jaksossa Theroux tutustui räppäreihin New Orleansissa Yhdysvalloissa.

Räppäriduo Reese & Bigelow’n tukemana Theroux kirjoitti ja esitti jaksossa humoristisen räpin, jossa hän muun muassa kehuskelee rahoillaan ja Fiat Tipo -autollaan.

Duke & Jonesin kappaleessa käytetään Theroux’n myöhemmin, helmikuussa 2022, lausumaa versiota samasta räpistä. Theroux vieraili brittitoimittaja Amelia Dimoldenbergin Youtube-ohjelmassa Chicken Shop Date, jossa Dimoldenberg haastattelee tunnettuja ihmisiä friteeratun kanan äärellä.

”Muistatko mitään rapista, jonka esitit Vinksahtaneissa viikonlopuissa?”, juontaja kysyy, ja Theroux yltyykin latelemaan räpin ensimmäisen säkeistön kuivan totisella tyylillään.

Theroux kertoo New York Timesin haastattelussa olevansa lähinnä hämmentynyt saamastaan huomiosta.

”Jotain katkeransuloista on siinä, että iso viraalihetkeni on jotain näin kertakäyttöistä eikä juuri liity siihen, mitä normaalisti teen. Mutta tässä sitä nyt ollaan”, Theroux sanoo.

Theroux’n mukaan tilanne on erityisen outo hänen lapsilleen. Hän kertoo, että hänen 14-vuotias poikansa ei tahdo ymmärtää, miksi hänen isänsä, jota hän pitää ”universumin noloimpana jätkänä”, on yhtäkkiä kaikkialla TikTokissa.

”Olen pilannut hänen somefeedinsä”, Theroux sanoo.

Palkittu televisiotoimittaja ei toistaiseksi ole päässyt rikastumaan viraalimenestyksellä, eikä hän aio vaihtaa uraa dokumenttien tekemisestä räppäämiseen.

”En tietenkään lähde kiertueelle, jossa yleisö saa nähdä herra Jiggle Jigglen paikan päällä. Keikat kestäisivät vain kaksikymmentä sekuntia”, Theroux sanoo New York Timesissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat