Post Malone peruu konserttinsa Weekend-festivaaleilla

Kolme Weekend-festivaalin artistikiinnitystä on perunut osallistumisensa tapahtumaan. Yksi heistä on perjantain pääesiintyjä Post Malone.

Post Malone on esiintynyt Suomessa aiemmin muun muassa Tampereen Blockfesteillä vuonna 2018.

26.6. 20:39

Yhdysvaltalainen rap-artisti Post Malone on joutunut perumaan konserttinsa Hämeenlinnassa 1.–3. heinäkuuta järjestettävillä Weekend-festivaaleilla, festivaalijärjestäjä tiedottaa Facebookissa.

Post Malone oli festivaaleilla perjantain pääesiintyjä. Myös kanadalainen dj Rezz ja brittiläinen hiphop-duo A1 x J1 peruvat esiintymisensä. Heidän oli määrä esiintyä lauantaina.

Syynä ovat järjestäjän mukaan Euroopan festivaalien aiheuttamat haastavat logistiikkaongelmat.

Yhdysvaltalaisräppäri Lil Tjay on myös mahdollisesti perumassa esiintymistään.

Lil Tjayta ammuttiin The Los Angeles Timesin mukaan tiistai-iltana ja hän joutui tuolloin sairaalahoitoon. Järjestäjä kertoo odottavansa artistin taustajoukoilta tietoa tilanteesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat