Joakim Berg kertoo ensimmäisellä soololevyllään vanhenemisesta ja vähän myös vanhasta yhtyeestään Kentistä

Tarinoiden viehätysvoimaa pudottaa yllätyksetön musiikillinen sisältö.

Joakim Berg Kentin jäähyväiskiertueella Helsingissä lokakuussa 2016.

28.6. 13:48

Rock / Albumi

Joakim Berg: Jag fortsätter glömma.

Universal. ★★★

Joulukuussa 2016 ruotsalainen rockyhtye Kent teki viimeiset keikkansa. Sen jälkeen on odotettu eniten mitä tekee yhtyeen solisti, lauluntekijä ja keulakuva Joakim Berg.

Muut yhtyeen jäsenet ovat olleet esillä matalalla profiililla. Basisti ja toinen lauluntekijä Martin Sköld on julkaissut musiikkia uuden Kapital-yhtyeensä kanssa, ja kitaristi Sami Sirviö ja rumpali Markus Mustonen liittyivät jo 1980-luvulla perustettuun Mobile Homes -yhtyeeseen.

Berg vetäytyi pitkäksi aikaa pois julkisuudesta, ja teki kappaleita muille artisteille, kuten Veronica Maggiolle ja edesmenneelle Aviciille.

Meni kuitenkin yli viisi vuotta ennen kuin hän käynnisti odotetun soolouransa. Toukokuun puolivälissä Berg julkaisi avoimen kirjeen, jossa hän kertoi miksi omien kappaleiden tekeminen ja laulamisen uudelleen aloittaminen on ottanut oman aikansa.

Toukokuun lopussa julkaistu Jag fortsätter glömma on suurelta osin Bergin yksin tekemä.

Joakim Bergille löytyy pari vertailukohtaa Suomesta: Samuli Putro ja Ville Valo. Kumpikin oli lauluntekijä ja solisti suositussa rockyhtyeessä, joka lopetti toimintansa suosion huipulla.

Valon tavoin Berg on jatkanut sävellyksissä ja tuotannossa enimmäkseen vanhan yhtyeensä viitoittamalla tiellä, ja Putron tavoin Berg teki ensimmäisellä soololevyllään lauluja ikääntymisestä ja vanhojen ihanteiden haalistumisesta.

Viimeksi mainittuihin teemoihin viittaa levyn nimikin.

Kaikille Kentin musiikista pitäneille Berg antaa palkinnon jo avauskappaleessa. Barn av vår tidin kertosäkeistössä hän laulaa vastaussäkeet itselleen Kräm (så nära får ingen gå) -kappaleen kertosäkeistön melodialla. Vuonna 1996 julkaistu Kräm oli Kentin ensimmäinen listahitti.

Jäähyväiskiertueellaan Kent ei sitä enää soittanut, ja siksi sen lainaaminen alleviivaa Bergin sooloalbumin henkeä. Levyllä muistellaan menneitä aikoja ja yritetään ymmärtää miksi asiat ovat muuttuneet, ja mitä ulkopuolisuudesta uran ja elinkeinon tehnyt viisikymppinen mies ajattelee.

Se kuulostaa päällisin puolin huonolta konseptilta, koska vastaavaa tilitystä on saatavana sosiaalisen median kanavilla tunnollisesti päivitettynä ympäri vuorokauden ja reilusti yli tarpeen.

Ei pidä silti antaa ensivaikutelman masentaa, sillä Jag fortsätter glömma on kikkailemattomuudessaan sympaattinen levy, jossa nostalgiset voimat on valjastettu palvelemaan mielekästä taiteellista lopputulosta.

Jos keinoäly pantaisiin tekemään ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan muovaama 1970-luvulla syntynyt rockartisti, niin se olisi todennäköisesti Jocke Bergin kaltainen.

Jo Kentin aikaan hänen lauluissaan kerrottiin ihmisistä, jotka elävät tutussa pohjoismaisessa maailmassa, tuntevat itsensä toisenlaisiksi ja sivullisiksi, mutta huolestuvat silti asioista, jotka uhkaavat pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusarvoja.

Tämän näkökulman Berg on säilyttänyt myös soololevynsä lauluissa. Avoimessa kirjeessään hän kertoi, että kappaleissa on haluttu välttää väkisin haettuja vertauskuvia.

Taiteilija on pitänyt lupauksensa, sillä nyt ei tarvitse pohtia, mitä merkitsee valkoinen hattu, 747-matkustajalentokone tai joku muu Kent-klassikoista tuttu asia tai fraasi.

Jo Barn av vår tid -kappaleessa hän laulaa, että ”vi är långt från vårt bäst före -datum, reliker ur en omodern dröm”, eli ”meidän parasta ennen -päivämme oli kauan sitten, olemme muinaisjäännöksiä epämuodikkaasta unesta”.

Vielä konkreettisemmin Berg sanoo asiansa Aniarassa, jossa hän haluaa nyt antaa asioiden olla, koska on toisten vuoro seistä barrikadeilla, koska uusi sukupolvi tekee sen paremmin, koska se on ”älykkäämpi, nopeampi ja vihaisempi, ja sillä on vähemmän nostalgiaa ja enemmän empatiaa”.

Itseironisesti hän myös lisää, että hänen kaltaisilleen on tarjolla hotelli meren rannalla Kaliforniassa.

Aniaran nimi on lainattu ruotsalaisen Harry Martinsonin tieteisrunoteoksesta vuodelta 1956. Siinä kerrottiin ihmisistä, jotka pakenivat ydintuhoa avaruusaluksella kohti Marsia, mutta päätyivät loputtomalle matkalle läpi ulkoavaruuden.

Då var alltissa Berg muistelee vanhoja ystäviään, joiden juhlat loppuivat liian aikaisin, ja Mer än ingenting -raidalla viitataan Kentin 90-luvun lopun nousun vuosiin, jolloin yhtyettä yritettiin tarjota amerikkalaiselle yleisölle: ”jag har en bild du tog i San Diego / fem söta pojkar med tatueringar”.

Kappaleen toisena tekijänä on vanha Kent-kirjoittajapari Martin Sköld.

Konstailemattoman kerronnan viehätysvoimaa laskee se, että Bergin soololevyn musiikillinen sisältö ei ole ihan tasapainossa tekstien kanssa.

Kappaleet ovat sujuvia ja ajatuksella rakennettuja, mutta niistä puuttuu se arvaamaton särmä, joka teki Kentin parhaista kappaleista mieleenpainuvia ja tärkeitä.

Kent oli vanhanaikainen rockyhtye, teini-iässä samanmielisten kaverien kanssa koottu. Siinä ei ollut virtuoosimaisia oman soittimensa hallitsijoita, vaan kaikki soittivat ja loivat uutta taitojensa ylärajoilla.

Se särmä toki pyöristyi Kentin viimeisillä levyillä, mutta on mielenkiintoista, että muut yhtyeen jäsenet ovat nykyisissä yhtyeissään tehneet elektronisempaa ja suoraviivaisempaa musiikkia kuin Berg soololevyllään.

Jag fortsätter glömma on monessa mielessä hieno albumi, mutta suuria musiikillisia askelia sillä ei ole otettu. Ja jos Joakim Berg haluaa säilyttää tasonsa eturivin ruotsalaisena rocklyyrikkona, niin seuraavalla levyllään hän ei voi enää ammentaa aiheita pelkästään menneisyydestä.

Kriitikon valinnat: Sanni tilittää ja Makaya McCraven lumoaa

Pop / EP

Sanni: Kesken. Warner. ★★★

Sannin edellisestä albumista on kulunut jo kolme vuotta. Uusia kappaleita hän on silti julkaissut, ja niinpä tuoreen ep-julkaisunkin viidestä kappaleesta vain kaksi on ennen kuulumattomia.

Kappaleita yhdistää silti selvä teema, kyse on eroaiheisista kappaleista ja eron aiheuttaman trauman purkamisesta. Voi toki kysyä kuinka paljon Sannin aiemmassa tuotannossa on ollut muita teemoja, mutta asian voi myös nähdä niin, että artisti voi kehittyä valitsemassaan aiheessa. Nyt itsetutkiskelu on kovalla ja henkilökohtaisella tasolla, ja Onnelliseksi-kappaleen laulussa on tavallista rajumpaa heittäytymistä.

Sannin kappaleet ovat usein rakenteensa ja melodioidensa puolesta kuin elektroniseksi sovitettua vuosituhannen alun punkpoppia. Se on toistuvana rasite, mutta myös Sannin omien musiikillisten juurten perua.

Rock / albumi

Gretel Hänlyn: Slugeye. VLF. ★★★★

1990-luvun brittirockin paluusta on puhuttu jo vuosia, mutta tosiasiassa jopa itse Britanniassa suosituimmat hitit ovat olleet enimmäkseen jotakin muuta. 19-vuotias lontoolainen Gretel Hänlyn ei todennäköisesti nouse listojen ykköseksi, mutta hänen ensilevynsä todistaa, että 90-luvulta kuulostava brittirock ei ole kuollut. NME:n haastattelussa Hänlyn muistutti, että känniset ihmisetkin laulavat aina 90-luvun hittejä, eivät viime vuosikymmenten musiikkia.

Slugeye on tyylikäs debyyttilevy, jossa kierrätettyjä ideoita on virkistetty onnistuneesti. Edellisten sukupolvien edustajista mieleen tulevat Blur ja Sleeper ja kauempaa menneisyydestä myös Nico ja Velvet Underground. Hänlynin valtti on matalalta soiva ja kuulas lauluääni, joka jää mieleen.

Nähtäväksi jää laulaako kukaan näitä kappaleita humalapäissään 2040-luvun lopussa.

Jazz / single

Makaya McCraven: Seventh String. XL. ★★★★

Jazzin, taidepopin ja r&b:n risteysvyöhykkeellä toimivista artisteista näkyvimpiä ja mielenkiintoisimpia ovat viime vuosina olleet saksofonisti Kamasi Washington ja rumpali Makaya McCraven.

Viimemainitun tuore single Seventh String on kiehtova fuusioteos, jossa jousilla ja vibrafonilla luotu harmonia ja melodia etenevät kauniisti ja levollisesti, mutta kaiken alla liikkuu McCravenin levoton ja poukkoileva rytmi, joka on kuin peiton alla edestakaisin säntäilevä kissa.

Lisää McCravenin uutta musiikkia kuullaan syyskuun lopussa julkaistavalla In These Times -albumilla ja mahdollisesti jo sitä ennen Helsingissä Lonnan saarella 22.–24. heinäkuuta järjestettävällä Odysseus-jazzfestivaalilla, jossa McCraven on yksi pääesiintyjistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat