”Se on mysteeri”, sanoo kulttuurivaikuttaja Irina Krohn ajautumisestaan teatterialalle

Lapsena Irina Krohn haaveili biojuristin urasta. Sittemmin hänestä tuli teatteriohjaaja ja poliitikko.

Innokas uimari Irina Krohn kuvattiin Lapinlahden uimarannalla.

5.7. 2:00 | Päivitetty 5.7. 10:30

Hyvä hallinto. Se on sanapari, joka toistuu Irina Krohnin puheessa usein.

Hallinnon surkeuteen Krohn törmäsi esimerkiksi opiskellessaan Teatterikorkeakoulussa vaaran vuosina, joita vauhditti vuoden 1987 Oulun teatteripäivien Jumalan teatteri -provokaatio.

Turkan oppilaiden paskanheitto pilasi koulun kaikilta”, Krohn puuskahtaa kesäisellä terassilla curryannokseensa.

Krohninkin valmistuminen viivästyi kaoottisen tilanteen takia.

”Opintoviikkoja katosi, ja sain varoituksia poissaoloista, vaikka opetusta ei edes järjestetty. Suhteessa hyvään hallintoon Turkan annettiin huseerata koulussa liian pitkään.”

Hänestä oppilaille olisi mieluummin pitänyt antaa traumaterapiaa kuin kurinpitotoimia.

”Myöhemmin kansanedustajana ihmettelin, miksi oppilailla ei ollut mitään oikeusturvaa.”

Luontoa rakastavasta Krohnista piti alun perin tulla ”biojuristi”.

Idean hän sai, kun perhe asui Yhdysvalloissa vuosina 1969–1971 patologi-isä, professori Kai Krohnin työn takia.

”Katselin televisiosta Perry Masonia ja kuvittelin pitäväni valtavalle valamiehistölle vakuuttavan puheen siitä, miksi ihminen on osa luontoa eikä saa tuhota sitä.”

Vakaumus vahvistui myöhemmin, kun Krohn vietti 13-vuotiaana vuoden Liberiassa tuttavaperheen kanssa.

”Perheen äiti kehitteli hepatiittirokotetta simpansseilla. Luin etologiaa, ja Jane Goodall oli idolini.”

Oikeustiedettä Krohn opiskeli Helsingin yliopistossa 1980-luvun puolivälissä. Nousukauden ilmapiiri ahdisti.

”Se oli aika pönttö aikakausi. Yhteiskunnallinen todellisuus oli outo, vannottiin rajattoman kasvun nimeen. Ei houkuttanut tehdä juristin uraa sellaisessa ympäristössä.”

”Ei minulla ollut taiteilijuushaaveita”, Irina Krohn sanoo. Hän epäilee, että ohjaajan ammatinvalinnassa oli kyse enemmänkin kyvystä saada ryhmät toimimaan.

Se, miksi Krohn ajautui teatterin pariin, on hänelle itselleenkin mysteeri.

”En ollut mitenkään erityisen luova lapsi, ei minulla ollut taiteilijuushaaveita.”

Krohn epäilee, että ohjaajan ammatinvalinnassa oli kyse enemmänkin hänen kyvystään saada ryhmät toimimaan.

”Sehän on vähän sama metodi, jolla etologi työskentelee, eli ensin tarkkaillaan. Ei johtaminen ole sitä, että tullaan paikalle urostellen.”

Teatterin kautta Krohn kertoo alkaneensa miettiä, pystyisikö omaa sisintä maailmaa näyttämään muuten kuin vain sanomalla, että on eri mieltä.

”Minusta ihmisten pitäisi osata erottaa, mikä on mielipide ja mikä oman ajattelun tulosta. Nykyaikahan on täynnä mielipiteitä.”

Krohnista tämän eron tajuaminen oli Jussi Parviaisen dramaturgian opetuksen parasta antia Teatterikorkeakoulussa.

”Siinä oppi pysähtymään ja tunnistamaan, missä vaiheessa ottaa jonkun toisen mielipiteen ja väittää, että se on oma havainto.”

Pettymys koulutukseen kuitenkin pysyi. Etenkin jatkuva väkivallan ilmapiiri ja huoritteleva asenne ja puhetapa naisia kohtaan pöyristytti.

Turhautuminen synnytti muun muassa Leea Klemolan ja Pentti Halosen kanssa vuonna 1989 perustetun, demokraattisesti toimivan Aurinkoteatterin. Sen nimen alla esitettiin Krohnin esikoisteos, rakastamisen vaikeudesta kertova Rakastettu-triptyykki vuonna 1991.

Politiikkaan Krohn siirtyi 1990-luvun alussa. Siirtymään vaikutti välillisesti Jukka Virtanen.

”Jukka pyysi minua Levyraatiin 1991. Olin juuri mennyt naimisiin nykyisen ex-mieheni kanssa, ja Jukka varmaan ajatteli, että nuoripari tarvitsee rahaa.”

Pesti poiki kolumnistin työn Me Naiset -lehdessä, ja pian olohuoneiden vakiokasvoksi muodostunutta Krohnia pyydettiin vihreiden kaupunginvaltuustoehdokkaaksi. Vihreiden kansanedustajana hän toimi vuosina 1995–2006, kunnes siirtyi Suomen elokuvasäätiön (SES) toimitusjohtajaksi.

”Ei politiikkaan meneminen ollut mikään päätös luopua taiteilijuudesta, mutta käytännössä se johti siihen”, Krohn sanoo.

Taustalla oli 1990-luvun ilmapiiri, jossa taide heitettiin yli laidan, hän analysoi.

”Markkinavoimat hinnoittelivat kaiken, ja puhuttiin ylijäämäihmisistä, jotka koettiin kansantalouden painolastina. Halusin taistella tätä vastaan.” Krohn vaikutti kolme kautta muun muassa sivistysvaliokunnassa ja perustuslakivaliokunnassa.

Krohn epäilee, että elämä olisi saattanut olla hauskempaa ja helpompaa, jos hän olisi jäänyt kollektiivisen teatterin pariin.

”Kansanedustajuus ja Sesin johtajuus olivat molemmat sellaisia ammatteja, jotka tietyllä tavalla etäännyttävät ihmisistä. Valta voi herättää kateuttakin. Esimerkiksi Elokuvasäätiössä ei voinut ylläpitää ystävyyssuhteita alan ihmisiin.”

Vuonna 2016 Krohnin esikoispoika Rudolf kuoli äkillisesti geenimutaation aiheuttamaan sydämenpysähdykseen. Äidin suru on vielä syvä.

”Politiikkaan en aio enää palata. Ajatusten esiin tuominen esimerkiksi kirjoittamalla kiinnostaa. Opinto-oikeus oikeustieteelliseenkin on vielä voimassa, sekin on yksi vaihtoehto.”

Kuka?

Irina Krohn

  • Syntyi 1962 Helsingissä.

  • Kellariteatterin hallituksen puheenjohtaja 1986– 1988. Aurinkoteatterin johtaja 1989–1993.

  • Tv-käsikirjoittajaopintoja Austinin yliopistossa 1990.

  • Aloitti opinnot Teatterikorkeakoulun dramaturgilinjalla 1987, valmistui Teatteritaiteen maisteriksi ohjaajalinjalta 1997.

  • Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1993–2004. Kansanedustaja 1995–2006, Vihreän eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja vuodesta 2001.

  • Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja 2006–2016.

  • Kirjoittanut näytelmät Rakastettu-triptyykki 1991 ja Hymy tikkaiden juurella eli painovoima ja albatrossi 1992 sekä kolumnikokoelman Tottelematta paras 2001.

  • Asuu Helsingissä, tytär Frida. Esikoispoika Rudolf kuoli vuonna 2016.

  • Täyttää 60 vuotta sunnuntaina 10. heinäkuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat