Esikoisromaani näyttää, että kuuluakseen joukkoon nuori voi suostua lähes mihin tahansa

Petra Forsténin esikoisromaanissa juureton nuori tyttö haluaa kuulua joukkoon, maksoi mitä maksoi.

Elokuvakäsikirjoittajana työskentelevä Forstén on ennen esikoisromaaniaan julkaissut novelleja.

6.7. 11:35

Romaani

Petra Forstén: Kadonneet tytöt. WSOY. 270 s.

Pahimmillaan vallankäyttöä ja ulossulkemista. Määräilyä, suostuttelua, testaamista, huijaamista. Parhaimmillaan läheisyyttä, seikkailua, itseensä tutustumista.

Varsinkin noita pahimpia puolia pitää sisällään Petra Forsténin esikoisromaani Kadonneet tytöt. Se kertoo tyttöjoukosta, johon romaanin kertoja Agnes on nuoruudessaan yhden kesän ajan kuulunut.

Romaanin alussa Agnes on palannut kaupunkiin, josta kaikki aikoinaan alkoi. On kulunut kaksikymmentä vuotta viimeisestä tapaamisesta ja joukon on määrä tavata ravintolassa, jossa Agnes istuu nyt muita odottamassa.

Nyt-hetki väistyy takaumien tieltä. Selviää, että Agnesin perhe on muuttanut koko tämän lapsuuden ajan paikkakunnalta toiselle näyttelijä-äidin töiden perässä. Agnes ei ole koskaan ehtinyt juurtua mihinkään, kuulua porukkaan. Hän on ollut aina luokassa ”se uusi tyttö”, jonka nimeä opettajat tai luokkakaverit eivät edes vaivaudu opettelemaan.

Tuona romaanin kuvaamana kesänä, 16-vuotiaana, Agnes on taas kerran tullut uudelle paikkakunnalle. Hänelle syntyy pakonomainen tarve päästä osaksi neljän tytön muodostamaa ryhmää. Lopulta toive toteutuu.

Agnesin toive juuri tuohon ryhmään kuulumisesta on niin pakkomielteinen, että sitä on melkein vaikea ymmärtää. Agnes kokee, että tulee nähdyksi ainoastaan lauman avulla, osana laumaa – ei erillisenä yksilönä. Tämä kokemus korostuu läpi romaanin: Agnes ei koe olevansa mitään ilman lauman jäsenyyttä. Ja hän todella haluaa olla jotain ja paljon enemmän, hyvin erityinen.

Tavallisuus on pahinta, mitä ihmiselle voi Agnesin – ja ehkä monen muunkin nuoren mielestä – tapahtua. Pysyäkseen laumassa on oltava kiinnostava, pidettävä yllä lauman johtavien jäsenten mielenkiinto. Se onnistuu esimerkiksi juttuja kertomalla, keksittyjä tai tosia. Ajatus on, että itsensä voi keksiä rakentamalla itsestään riittävän kiinnostavan tarinan. Tässä kajastelee aikamme kuva, karsea vaatimus nuorelle ihmiselle.

Laumaan kuulumisen ehtona on myös vaikkapa leikkauttaa hiukset samalla tapaa ja käyttää samanväristä mekkoa.

Elokuvakäsikirjoittajana työskentelevä Forstén on ennen esikoisromaaniaan julkaissut novelleja. Elokuvatausta näkyy hänen kyvyssään luoda ja tihentää tunnelmaa zoomaamalla kameran linssiä lähemmäs ja kauemmas, tarkkailijan positiota hyödyntäen. Jännite pysyy yllä. Toiston keinoin kirjailija tuo esille Agnesin valtavia, koko mieltä hallitsevia odotuksia lauman suhteen.

Perhettä ei romaanin maailmassa ole Agnesille tai muillekaan tytöille olemassa. On vain lauma, joka tuntuu keikkuvan varsin omalakisessa todellisuudessaan, jonkinlaisen kuplan sisällä. Kukaan ei käy kesän aikana kenenkään kotona. Tytöt eivät siis tunne toistensa taustoja tai perheenjäseniä. Oikeita nimiäkään heillä ei ole; he ovat Misty, Honey, CC ja Elle. Tämä korostaa romaanin jännitteisyyttä, piinaavaa ilmapiiriä.

Frostén tihentää tarinan äärimmilleen. On hurjaa, miten vahvan otteen tuo tyttöjoukko romaanin päähenkilöstä on saanut: yksi kesä ja sen dynamiikka ovat totta vielä kahdenkymmenen vuoden päästäkin. Nuoruuden kokemukset, sitoumukset ja lupaukset ovat toki kaikille dramaattisia ja tärkeitä – tosin toisille tärkeämpiä ja sitovampia kuin toisille, minkä romaanikin näyttää toteen.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan marraskuussa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat