Ruotsissa kaikki puhuvat nyt suomalaisista: Onko teillä kaikilla kriisilaatikko odottamassa, ystävä kysyi

Aiemmin suomalaisuus ei juuri Ruotsissa kiinnostanut. Kun Ukrainan sota alkoi, tuli Suomesta kilpi ja suomalaisesta sanansaattaja.

5.7. 14:45 | Päivitetty 6.7. 11:13

Lämmin kämmen laskeutui olkapäälleni. Ystävä halusi tietää, miten perheeni voi.

Oli helmikuinen perjantai-ilta tukholmalaisen ravintolan takahuoneessa. Venäjä oli juuri hyökännyt Ukrainaan, kaikki vaikutti olevan muutoksessa. Orastava lopun aikojen tunnelma sai ystäväpiirini jonkinlaisen dekadenssin valtaan. Juhlimme vielä kun voimme.

Kenties silmiin pistävin muutos oli omassa elämässäni kuitenkin ruotsalaisten ystävieni äkillinen kiinnostus synnyinmaatani kohtaan.

Kuluneen viikon aikana olin jutellut illallispöydässä suomettumisen käsitteestä. Kahvilassa kaveri kysyi, onko kaikilla suomalaisilla lähtökohtaisesti aina kriisilaatikko valmiina kaapin perällä odottamassa. Helmikuun aikana ruotsalaiset kaupat nimittäin tyhjenivät kampiradioista. Myös säilykehyllyt seisoivat tovin tavanomaista paljaampina.

Aiemmin kun kerroin ruotsalaiselle ystävälle olevani kotoisin Suomesta, oli reaktio useimmiten epäkiinnostuneen neutraali. Suunnilleen joka kolmas vastasi isänsä tai isoäitinsä olevan suomalainen. Suomea he eivät silti puhuneet kylpyhuoneiden pattereista tuttua ”ei saa peittää” -varoitusta enempää. Lauttamatka meren yli oli taittunut viimeisen kerran joskus lapsuudessa, jos ollenkaan.

Kun mukaan lasketaan toinen ja kolmas sukupolvi, ruotsinsuomalaisia on maassa reilusti yli 700 000. Silti suomalaiset maahanmuuttajat ovat ruotsalaisten silmissä yhä usein puukkoa kantavia alkoholisteja. Suomalainen vähemmistö on Ruotsissa yksi harvoista, joiden kustannuksella voi vielä melko surutta vitsailla.

Tukholman keskustassa perkelettä kuulee Södermalmin kaupunginosan Medborgarplatsenin aseman lähistöllä sekä aurinkoisina päivinä Hornstullin rantabulevardilla.

Itse en ole kolmen Tukholmassa viettämäni vuoden aikana kohdannut syrjintää. Toiset suomalaiset ovat kertoneet epäkunnioittavasta kohtelusta ja murteelle naureskelusta sekä kielitaidon tai taidottomuuden ihmettelystä.

Kuluneen kevään tapahtumat kuitenkin muuttivat suhtautumista. Epäkiinnostus vaihtui kiinnostuneisuudeksi. Äkkiä suomalaisten voinnilla olikin merkitystä. Kun sota alkoi, Suomesta ja suomalaisista tuli kilpi sodan ja kotimaa-Ruotsin välille.

Suomalaiset ja puhe Suomesta tuntuivat olevan kaikkialla.

Maaliskuun puolivälissä ulkoministeri Pekka Haavisto vieraili SVT:n yhteiskunnallisia asioita käsittelevässä 30 Minuter -haastatteluohjelmassa, mutta suostui vain noin 20 minuutin haastatteluun normaalin puolen tunnin sijaan (cool). Juontaja Anders Holmberg sanoi ohjelman alussa, että lyhykäisyydestään huolimatta haastattelu kannatti tehdä maailman tilanteen huomioon ottaen.

Niin ikään yhteiskunnallisia asioita kommentoiva satiirinen Stormens utveckling -podcast puhui helmi- ja maaliskuun aikana ainakin suomettumisesta, Suomen sodasta sekä siitä, miksi ruotsalaiset haluavat nyt muuttaa Ahvenanmaalle.

Sitten saapuivat pääministeri Sanna Marin ja nahkatakki. Suurin osa ruotsalaisista sanoi olevansa Nato-jäsenyyden kannalla, jos Suomikin on. Toukokuussa Suomesta kasvoi Expressenin otsikossa isoveli.

Tänään tiistaina Nato-maat allekirjoittivat Suomen ja Ruotsin liittymispöytäkirjat sotilasliiton päämajassa.

Helmikuisena perjantai-iltana tartuin ruotsalaisen ystäväni käteen. Kerroin, että vanhempani asuvat länsirannikolla ja voivat oikein hyvin. Kerroin, ettei ainakaan tuntemillani suomalaisilla ole komeroissaan kriisilaatikoita tai kampiradioita.

Talvisesta illasta on kulunut noin puoli vuotta. Sota jatkuu, ja niin jatkuu myös ystävyys.

Oikaisu 6. heinäkuuta klo 11.15: Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, lauttamatka Ruotsista Suomeen ei kulje Suomenlahden yli.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat