Netflixin Cheer-sarjan tähti tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 12 vuodeksi vankilaan

Kuluvan vuoden helmikuussa Harris myönsi syyllistyneensä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevien kuvien hankkimiseen sekä laittomaan seksuaaliseen kanssakäymiseen alaikäisen kanssa.

Jerry Harris vuonna 2020.

7.7. 13:53

Netflixin Cheer-hittisarjasta tunnettu Jeremiah ”Jerry” Harris, 22, on tuomittu 12 vuodeksi vankilaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevista syytteistä, kertoo BBC. Hänet tuomittiin lisäksi kahdeksaksi vuodeksi ehdonalaiseen vankeusrangaistuksen jälkeen.

Harris pidätettiin jo syksyllä 2020, jolloin hän kiisti syyllisyytensä seitsemään häntä vastaan Chicagossa nostettuun syytteeseen. Syyttäjien mukaan hän oli jo useamman vuoden ajan pyytänyt seksiä alaikäisiltä cheerleading-kilpailuissa ja vakuuttanut teini-ikäisiä poikia lähettämään hänelle valokuvia ja videoita itsestään.

Harrisin epäiltiin muun muassa houkutelleen 13-vuotiaan pojan tuottamaan itsestään seksuaalisesti paljastavia videoita ja kuvia sosiaalisen median kautta.

Kuluvan vuoden helmikuussa Harris myönsi syyllistyneensä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevien kuvien hankkimiseen sekä laittomaan seksuaaliseen kanssakäymiseen alaikäisen kanssa. Hän tunnusti vaihtaneensa säädyttömiä kuvia 10–15 lapsen kanssa kolmesta eri osavaltiosta, ja tienneensä näiden olevan alaikäisiä.

Harris myönsi suostutelleensa 17-vuotiaan henkilön ottamaan hänelle maksusta seksuaalista materiaalia sisältäviä valokuvia ja lähettämään ne hänelle, ja matkustaneensa Floridaan tarkoituksenaan harrastaa seksiä 15-vuotiaan kanssa.

Tähden asianajajat vetosivat puolustuksessaan siihen, että Harrisia itseään on käytetty lapsena hyväksi, ja että tämä on ”vääristänyt” hänen ymmärrystään ihmissuhteista. Syyttäjien mukaan Harrisin kokema trauma ei kuitenkaan ollut vapauttava tekijä lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Jerry Harris on entinen cheerleader, joka nousi maineeseen esiintyessään dokumenttisarjassa Cheer: Teksasin ihme. Sarja seurasi läheltä teksasilaista kilpacheerleading-joukkuetta, joka tavoitteli neljättätoista kansallista mestaruuttaan.

Niin Harrisista kuin muista sarjassa esiintyvistä nuorista tuli hetkessä sosiaalisen median tähtiä.

Alkuvuodesta 2020 talk show -emäntä Ellen DeGeneres kutsui Harrisin työskentelemään Ellen DeGeneres show’n kirjeenvaihtajana Oscar-gaalan punaisella matolla. Saman vuoden kesäkuussa Variety-julkaisu haastatteli Harrisia muun muassa siitä, miltä tuntui nousta mustien homoikoniksi ja minkälainen roolimalli hän haluaisi olla seksuaalisuutensa kanssa kipuileville nuorille.

Lue lisää: Netflixin Cheer-sarjan tähti myönsi syyllistyneensä lapsipornokuvien hankkimiseen

Lue lisää: Cheerleadereista kertovan hittisarjan tähti pidätettiin epäiltynä lapsipornosta: Jerry Harris on nostettu julkisuudessa nuorten roolimalliksi ja mustien homoikoniksi

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat