Kulttuuria ei ole ilman duunareita – Oivassa radiosarjassa eivät loista tähdet vaan taustatyöläiset

Ruut Parikan Kulttuuriduunarit-sarja osuu hyvään saumaan.

Ruut Parikka teki sarjan kulttuuritapahtumien taustahenkilöistä.

16.7. 2:00

Kun koronavirus sekoitti maailman, kulttuuriala sai mediassa paljon huomiota. Miten käy muusikoiden, kun ei ole keikkoja? Miten käy festareiden, kun kahden vuoden lipputulot jäävät väliin?

Vähemmälle huomiolle jäivät kulttuuriduunarit. He, jotka eivät loista parrasvaloissa vaan hiippailevat kulisseissa. He, joita ilman ei olisi tähtiä lavalla.

Ruut Parikan Kulttuuriduunarit osuu hyvään saumaan. Savonlinnan oopperajuhlat on parhaillaan käynnissä kahden vuoden tauon jälkeen. Radiosarjan avausjakso kurkistaa, mihin siellä tarvitaan korrepetiittoria eli harjoituspianistia tai musiikkijärjestäjää. Samalla avautuu, miten paljon työtä on tehty ennen kuin festivaali alkaa.

Seuraavissa jaksoissa työstään kertovat esimerkiksi museomestari, kuiskaaja ja tehosteräjäyttäjä. Heidän työssään tarvitaan luovuutta mutta usein myös teknistä osaamista.

Monet haastateltavista ovat duunarimaisen vaatimattomia eivätkä tee itsestään numeroa. Työläismeiningillä käsitellään työn sisällön lisäksi myös esimerkiksi työskentelyajat sun muut realiteetit.

Dramaturgialtaan kaavamaisen sarjan haastattelut on tehty duunareiden työpaikoilla. Se on sisällöllinen piristys ja äänenlaadullinen kompastuskivi.

Kulttuuriduunarit, Radio 1 klo 8.25 ja Yle Areena.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat