Ennätyksiä rikkonut Gangnam Style täyttää 10 vuotta tänään: korealaisen artistin hitti on edelleen yksi Youtuben katsotuimmista

Korealaisen Psyn musiikkivideo rikkoi ensimmäisenä Youtubessa miljardin katsojan rajan.

Eteläkorealainen tuottaja-laulaja Psy esittämässä hittiään keväällä 2022 Soulissa.

15.7. 15:36

Tänään perjantaina 15. heinäkuuta tulee kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun Youtubeen ilmestyi korealaisen artistin Psyn musiikkivideo Gangnam Style. Neljä ja puoli miljardia katselua kerännyt video on edelleen yksi katsotuimpia Youtube-videoita.

Viraalihitin pyöreistä vuosista uutisoi Variety. Lehti kirjoittaa, että vain kuusi kuukautta videon julkaisusta se saavutti ensimmäisenä videona koskaan miljardi katsojaa Youtubessa.

Gangnam Style -musiikkivideon suosion salaisuuteen kuuluu koukuttavan höpsö musiikki ja tavaramerkiksi muodostuneet tanssiliikkeet.

”Oli aivan uskomaton tunne 10 vuotta sitten olla ensimmäinen artisti, jonka video saavuttaa miljardi katsojaa YouTubessa, ja siltä minusta tuntuu edellään tänä päivänä. On suuri kunnia olla mukana raivaamassa tietä kaikenlaiselle rajoja ylittävälle musiikille”, Psy, eli Park Jae-Sang, kuvailee Youtubelle antamassaan lausunnossa.

Pari vuotta julkaisun jälkeen Gangnam Stylesta tuli myös ensimmäinen video YouTubessa, joka rikkoi kahden miljardin rajapyykin.

Kaikkien aikojen ylivoimaisesti katsotuin musiikkivideo on lapsille suunnattu Pinkfong Baby Sharkin Baby Shark Dance. Vuonna 2016 julkaistulla videolla on yli seitsemän miljardia katsojaa.

Lue lisää: Gangnam Style rikkoi Youtuben

Lue lisää: Gangnam Style ponkaisi Youtuben katsotuimmaksi

Lue lisää: Gangnam Style ei ole enää Youtuben suosituin kappale: Tilalle nousi r&b-balladi

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat