Flow’n lauantai oli ikonisten naisäänten juhlaa

Feministisen punk-liikkeen pioneeri Bikini Kill täytti Red Arena -teltan. Lauantain pääesiintyjä Florence and the Machine oli turvallisen virtuoottinen.

Kathleen Hanna esiintyi lauantaina Flow-festivaaleilla Bikini Kill -yhtyeensä kanssa. Vuonna 1997 hajonnut bändi on tehnyt paluun keikkalavoille vuonna 2019.

14.8. 12:53 | Päivitetty 14.8. 14:56

Kun Kathleen Hanna laulaa ensimmäiset säkeet kappaleesta New Radio, on selvää, että hänen ikoninen äänensä on säilyttänyt kantavuutensa 1990-luvulta tähän päivään.

”I'm the little girl at the picnic who won’t stop pulling her dress up”, hän julistaa täynnä ivallista uhmaa.

Bikini Kill esiintyi Flow-festivaalin lauantai-iltana kahden vuoden lykkäyksen jälkeen ja keräsi Red Arenan teltan niin täyteen yleisöä, etteivät kaikki edes mahtuneet sisälle.

Lue lisää: Flow-festivaali alkaa tänään, ja siellä nähdään pala radikaalin feminismin historiaa – Punkbändi Bikini Killin ärhäkät keikat ovat herättäneet jopa vihaa

Vuonna 1990 perustettu feministisen Riot grrrl -punk-liikkeen edelläkävijä on kolmenkymmenen vuoden jälkeen sanomaltaan vähemmän radikaali nostalgia-akti, mutta samalla puhdistavassa vihaisuudessaan edelleen ajankohtainen.

”Olemme innoissamme, että meidän pitää palata Yhdysvaltoihin, jossa aborteista on tehty laittomia ja oikeutemme on otettu meiltä pois”, Hanna irvailee. Mutta on vain jatkettava taistelua, hän julistaa ja potkii näkymätöntä vihollista lavalla.

”Olemme innoissamme, että meidän pitää palata Yhdysvaltoihin, jossa aborteista on tehty laittomia ja oikeutemme on otettu meiltä pois”, Kathleen Hanna irvaili Flow’ssa.

Bikini Kill usein muistetaan valovoimaisesta keulakuvastaan, mutta bändin keikka nojasi jäsentensä väliseen demokratiaan ja nosti ansaitusti etualalle yhtyeen rumpalin Tobi Vailin, joka nousi rumpujen takaa mikin varteen kolmeen otteeseen.

Yhtyeen alkuperäisjäseniin kuuluva Kathi Wilcox, joka soitti bassoa tyynen myhäilevänä paljettikotelomekossaan, siirtyi puolestaan välillä rumpuihin.

Vailin karisma toi lopulta melko kesyyn meininkiin vaaran tunnetta hänen ölinäkarjuessaan hulvattoman Hamster Babyn keikan loppupuolella.

Rumpali Tobi Vail tarttui myös mikkiin, kertoili Suomi-innostuksestaan, kritisoi sosiaalisen median suuryrityksiä ja liputti zine-kulttuurin puolesta.

Keikan kruununjalokivi oli odotetusti viimeisenä kuultu Rebel Girl, jonka sanat yleisökin osasi karjua mukana. Kappaleessa kiteytyy Bikini Killin ja koko Riot grrrl -liikkeen henki, joka haaveili naisten välisestä solidaarisuudesta:

”That girl thinks she's the queen of the neighborhood, I got news for you, she is!”

Red Arenan teltta oli raskaskitaraiselle mäiskeelle akustisesti painajainen ainakin taaempaa seurattuna. Edempänäkin oli hankala kuulla välipuheita saati sitten saada sanoituksista selvää, mikä ei toki ole hyvän punk-keikan edellytys. Silti tällaista musiikkia ei kuuluu soittaa hiljaa, vaan ryminän pitäisi tuntua luissa asti.

Tobi Vailin ja Kathleen Hannan lisäksi mukana on alkuperäinen basisti Kathi Wilcox. Uutena jäsenenä keikoilla soittaa kitaraa ainakin Erica Dawn Lyle (ei kuvassa).

Lauantain päälavan viimeisenä esiintyjänä nähtiin turvallisen virtuoottinen britti-indien suuruus Florence and the Machine, joka esiintyi samalla lavalla myös vuonna 2015. Kyseessä ei ole festivaalilta kovin jännittävä pääesiintyjäkiinnitys, mutta Florence Welchin päänahkaa kihelmöivä ääni ja lavakarisma saivat yleisön hurmoksiin.

Welch on itse kuvannut New York Timesin haastattelussa, että hänen lavapersoonansa on sekoitus X-Men-sarjakuvien supersankaria Rogueta ja viktoriaanisen ajan kummitusta.

Welch lipuikin lavalle valkoisessa pitsissä kuin hohtava yliluonnollinen ilmestys. Keikka alkoi uuden Dance Fever -albumin kappaleella Heaven is Here, jonka hakkaavassa rytmissä hän loitsusi ja tamppasi Suspiria-elokuvan ritualistisessa hengessä.

Florence Welchin lavaesiintyminen ammensi uuden albumin kauhuelokuvateemoista.

Kauhuelokuvista ja taiteilijan eksistentiaalisesta kauhusta ammentava albumi määritti keikan yleissävyä ja dramaattista henkeä, mutta kappalelista oli rakennettu palvelemaan faneja.

Pian alun uusien kappaleiden jälkeen alkoi hittiputki, jossa tampattiin erokappaleiden aateliset Ship to Wreck ja What kind of Man albumilta How Big, How Blue, How Beautiful. Dog Days Are Over vedettiin pitkän kaavan mukaan, kun Welch pyysi yleisöä laittamaan puhelimet pois ja ”elämään hetkessä”.

Welch toi lavalle omintakeisen sekoituksen ujoutta ja herkkyyttä (hän pyysi kesken keikkaa jotakuta lavan edustalla lopettamaan ilmeisesti valokuvaamisen ja sanoi olevansa ahdistunut) ja ällistyttävää heittäytymistä (hän esitti Dream Girl Evil -kappaleen etukaiteen yli roikkuen yleisön käsistä tukea ottaen).

Puolitoistatuntisen keikan lopuksi encoren viimeisessä kappaleessa Rabbit Heart (Raise it Up) palattiin alun rituaalimenoihin, kun laulaja julisti yleisön olevan nyt osa Florence and the Machinen ”kulttia” ja pyysi ihmisiä nostamaan olkapäille ”uhrilahjoja”.

Florence and the Machinen Flow’n lauantain keikalla kuultiin 17 kappaletta.

Florence Welch oli lavalla vuoroin aavemaisen eteerinen ja vuoroin railakas heittäytyjä.

Keikan intiimein ja koskettavin hetki koettiin kuitenkin hieman tätä ennen. Welch kertoi, että yksi kappaleista on ollut hänelle niin kivulias, ettei hän ole esittänyt sitä kymmenen vuoden aikana kertaakaan. Never Let Me Go soi surumielisen melankolisena ja riisuttuna versiona ja kasvoi hiljaisuudesta valtavaksi hyökyaalloksi.

Draaman kaaressa se on kuin viittaus keikan alkupuolella kuultuun uuden levyn kappaleseen King, jossa hän pohtii, millainen kärsimys on taiteen arvoista:

”Everything you’re best at is the thing that hurts the most.” Kipu säkenöi kuin timanttisormukset, ja laulajan on mentävä sotaan saadakseen sisältöä kappaleisiin, Welch laulaa.

Monen muun tulkitsijan käsissä tällainen kärsimyksen romantisointi muuttuisi helposti kiusalliseksi paatokseksi, mutta jos jotain Welch hallitsee niin suurten tunteiden teatterin.

Lauantaina Flow’n päälavalla viimeisenä soittanut Florence and the Machine oli yleisön mylvinnän perusteella illan odotetuin esiintyjä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat