Merille karannut Fridolf Höök oli suomalainen tutkimus­matkailija, jonka elämä musertui maantierosvojen hyökkäykseen

Tutkimusmatkailija Fridolf Höökin elämää tutkinut Katariina Vuori kirjoittaa mukaan omat vaellusvuotensa ja pohdintojaan utopioiden olemuksesta.

Fridolf Höök oli antaumuksellinen valaanpyytäjä. Valaat ja merileijonat kiinnostivat häntä Amurinmaallakin paljon enemmän kuin vaikkapa siirtokunnan maanviljelyn kehittäminen.

27.7. 16:00

Tietokirja

Katariina Vuori: Merireittejä menneisyyteen. Like. 395 s.

Muuttoliikkeiden kohdalla puhutaan työntävistä ja vetävistä tekijöistä.

Nälkävuosien 1866–68 pitkät talvet, epäonnistuneet sadot ja senaatin hapuileva politiikka merkitsivät Suomelle katastrofia. Samaan aikaan meillä nosti päätään suoranainen ”amurinkuume” ja ”villin idän” romantiikka.

Kukapa ei haluaisi savisten leivänkakkaroiden ja hallan puremien nauriiden jälkeen uuden elämän alkuun? Siperian itäisimmässä kolkassa odottaisi lupausten mukaan leuto ja leppoisa klimaatti. Samoin tiikerinmetsästystä, valaanpyyntiä ja kullan huuhdontaa.

Hankkeen puuhamieheksi valikoitui tammisaarelaislähtöinen Fridolf Höök (1836–1904). Hän oli karannut merille jo alakouluikäisenä, edennyt messipojasta matruusiksi ja suorittanut myöhemmin Turussa perämiehen ja kapteenin tutkinnot.

Keisari Aleksanteri II tuki lähtijöitä. Olihan Amur, harvaan asuttu rajamaa, kiistakapulana venäläisten, kiinalaisten ja korealaisten välillä.

Siirtokuntalaisten Finska Amur Utvandrare-Bolaget sai 30 000 hopearuplan lainan. Sillä hankittiin kaksimastoinen priki, joka kastettiin hyväntekijänsä mukaan Imperator Alexander II:ksi.

Luvassa oli niin ikään maata ikuisella hallintaoikeudella, samoin 40 vuoden vero- ja sotapalveluvapaus siirtolaisille ja heidän jälkeläisilleen.

On siinä vetovoimatekijöitä, nuorille helsinkiläismiehille ja köyhäinhoitolaitoksen tytöille.

Ankkuri nostettiin marraskuussa 1868 Saksan Bremerhavenissa. Toivioretkeläisten optimismi ja idearikkaus kantoivat Afrikan eteläkärjen Hyväntoivonniemen kiertäneen, kymmenen kuukauden purjehduksen ajan.

Suomen lehdistö seurasi yhtä lailla höökiläisiä kuin kilpailevaa, turkulaisten höyrylaivalla matkaa tekevää Amurin-retkikuntaa.

Emigranttiryhmä, joka matkusti Itä-Aasian Amuriin merikapteeni Fridolf Höökin johdolla. Kuva on otettu vuonna 1868. Edessä neljäntenä vasemmalta Fridolf Höök, viidentenä hänen veljensä Hjalmar Höök.

Perillä tuhoaan tekivät ”viina ja holotna”. Amuriin ensin ehtineet turkulaiset asuivat teltoissa ja maakuopissa. Välimerellisen klimaatin sijasta mentiin kohti Siperian talvea.

Levoton suurten linjojen mies Höök ei jaksanut kiinnostua Strelokin lahdelle asettuneen siirtokunnan maanviljelyn kehittämisestä. Höökiä polttelivat valaat, Ohotanmeren ja Beringinsalmen merileijonat ja kauppareissut Japaniin. Sahalinin saari osoittautui oivaksi hillastuspaikaksi.

Bolaget lakkautti toimintansa marraskuussa 1870, reilun vuoden kituuttamisen jälkeen.

Amurin onni ja epäonni on vain yksi kerros tuotteliaan oululaisen tieto- ja kaunokirjailija Katariina Vuoren (s. 1971) Merireittejä menneisyyteen -teoksessa.

Vuori tunnistaa Höökissä kaltaisensa ”davinci-ihmisen” ja heittäytyjän.

Kirja on minän puhetta sinulle, siis liki 120 vuotta sitten kuolleelle merikapteenille. Vuori haluaa kertoa puhekumppanilleen viidestä ”suolanmakuisesta, heiluvasta ja tuulisesta” vuodestaan.

26-vuotias reppuselkäreissaaja Vuori törmäsi vuonna 1997 Filippiineillä australialaiseen, purjeveneessään asuvaan Nickiin. Pian lähdettiin yhdessä Malesiaan, Thaimaahan, Etelä-Afrikkaan, Namibiaan, Saint Helenan saarelle ja Azoreille.

Kun utopia alkoi väljähtyä, kahden hengen vapaavaltio kuivui kasaan.

Kirjassa pohditaan niin yksilötason kuin yhteisöllisiäkin utopioita. Miten niillä on taipumuksena jämähtää paikoilleen ja muuttua epäonnistumisen synonyymeiksi.

Mutta elämä kävisi aivan liian ahtaaksi ilman unelmia vapaasta, säännöttömästä maailmasta. Samoin uudenlaisesta, hierarkiattomasta yhteisöllisyydestä.

Katariina Vuorelta on ilmestynyt 15 kirjaa. Hän on työskennellyt muun muassa fysioterapeuttina Lähi-idässä, kuntosalivastaavana Singaporen USA:n ilmavoimien tukikohdassa sekä oppaana valaiden tarkkailualuksella. Koulutukseltaan Vuori on arkeologi, fysioterapeutti ja sanataideohjaaja.

Vuori loihtii puhekumppaneikseen Sir Thomas Moren, Oscar Wilden ja 1900-luvun utopian teoreetikkoja.

Merireittejä menneisyyteen törmäyttää elegantisti historiankirjoitusta, esseistisiä jaksoja ja valkeiden kartanlehtien romantiikkaa. Vanhan liiton merimiessanasto tuntuu tässä yhteydessä silkalta runolta, hepoasteineen, pläkkityynineen, pasaatituulineen ja märssypurjeineen.

Kirjailija Anna Kortelaisen mukaan onnistuneessa tietokirjassa pitää olla mysteeri, jota lähdetään selvittämään. Samoin dekkarimainen rakenne.

Vuorikin lähtee liikkeelle dekkarimaisesta asetelmasta: kymmenkunta vuotta utopiansa kukistumisen jälkeen Höök kohtasi uuden, musertavan vastoinkäymisen.

Hänellä oli kotitilansa Haukanpesä, jonka aita oli rakennettu valaanluusta ja sateenkaarisimpukoista. Aita ei pysäyttänyt hunghuuseja, kiinalaisia ja korealaisia maantierosvoja. He polttivat tilan, tappoivat Höökin emännöitsijän ja veivät mukanaan emännöitsijän lapsen.

Toisen tiedon mukaan hunghuusien uhriksi joutuikin Höökin ensimmäinen vaimo, joka oli vieläpä korealaisen ruhtinaan tytär. Ja kaapatuksi tuli pariskunnan yhteinen lapsi.

Fridolf Höök (1836–1904) oli aikansa superjulkkis ja äärimmäisyysihminen. Tuoreessa kirjassa Katariina Vuori lähtee selvittämään Höökin elämään liittyviä myyttejä ja mysteerejä.

Höök oli oman aikansa superjulkkis. Paradoksaalisesti joistain hänen elämänsä vaiheista ei tiedetä juuri mitään.

”Vapaiden merten vapaasta kipparista” 1900-luvun alkupuolella laaditut ”elämäkerrat” ovat lähinnä eksoottisia seikkailukertomuksia.

Vuori lähtee selvittämään Höökin elämään liittyviä myyttejä ja mysteerejä.

Jotain paljastuu legendaksi – esimerkiksi Höökin ensimmäinen vaimo ei ollut korealainen prinsessa – jotain muuta jää ikuiseksi kysymysmerkiksi.

Höök on jäänyt historiaan Vladivostokin merivartioston päällikkönä, Tyynenmeren pohjoisten rantojen kartoittajana ja amatöörietnografina, kasvi- ja eläintieteilijänä.

Hänen keräämiään materiaaleja on muun muassa British Museumissa, Washingtonin Smithsonian-instituutissa ja Helsingin Luonnontieteellisessä museossa.

Fridolf Höökin metsästysporukka vuonna 1888.

Merireittejä menneisyyteen ei kuulu niihin kirjoihin, joissa rakennetaan Suomellekin kolonialistista historiaa ja podetaan valkoisen miehen taakkaa. Pikemminkin Vuori menee aikakauden ehdoilla ja näkee harmaan eri sävyt.

Bolagetin siirtokuntalaiset ponnistivat köyhyydestä ja näköalattomuudesta. He pyrkivät rakentamaan omien sanojensa mukaan ”kommunistisen” utopian. 1860-luvun mittapuulla se tarkoitti osuustoimintaa ja omavaraisuutta, ei Karl Marxin teorioita.

Höök oli antaumuksellinen valaanpyytäjä, ”Jumala valaita varjelkoon” -hokemineen. Samalla hän varoitti tsaarin viranomaisia ryöstökalastuksesta, joka uhkasi Tyynenmeren alkuperäiskansojen elämäntapaa.

Äärimmäisyysihmisillä on taipumuksena mennä huipulta perikadon partaalle ja jälleen ylös. Höökin masennuskaudet päättyivät 67-vuotiaana tehtyyn itsemurhaan. Hän ei enää kelvannut ympärillä raivoavaan Venäjän ja Japanin väliseen sotaan.

Fridolf Höök koiransa kanssa.

Tutkimusmatkailija ja valaanpyytäjä Fridolf Höök hirvimetsällä Mantšuriassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat