Ray Bradburyn kertomukset huokuvat lumoavaa nostalgiaa ja inhimillisyyttä silloinkin, kun tapahtumat sijoittuvat vieraille planeetoille

Aika ei ole nakertanut palkitun yhdysvaltalaisen tieteis- ja fantasiakirjailijan tarinoiden lumoa.

Ray Bradbury vuonna 2005.

6.8. 16:04

Novelleja

Ray Bradbury: Ukkosen jyrähdys ja muita tarinoita. Suom. Hanni Salovaara ja Veli-Matti Murtovaara. Vaskikirjat. 230 s.

Yhdysvaltalaiselta Ray Bradburylta on vuosikymmenten mittaan suomennettu yli kymmenen teosta, ensimmäinen niistä jo 1950-luvulla. Nyt tämän joukon jatkoksi asettuu novellikokoelma Ukkosen jyrähdys ja muita tarinoita.

Kirjan niminovelli, Ukkosen jyrähdys, on aikamatkatarinoiden tunnetuimpia klassikkoja. Se on julkaistu aiemmin suomeksi muun muassa äidinkielen oppikirjassa Teemana tänään 1: Uutta kohti vuonna 1974.

Tarinassa Aikasafari Oy järjestää matkoja menneisyyteen: ”Te valitsette eläimen. Me viemme teidät sinne. Te ammutte saaliin.” Tällä kertaa syöksytään yli 60 miljoonan vuoden taakse muutenkin kuolemaisillaan olevaa Tyrannosaurus rexiä metsästämään.

Safarin johtaja painottaa, että pienikin muutos menneisyydessä kertautuu vuosimiljoonien aikana valtavaksi muutokseksi tulevaisuudessa. Mitättömältäkin vaikuttavan olennon vahingossa aiheutettu kuolema käynnistää perhosefektin, joka saattaa lopulta pyyhkiä kokonaisia kansoja olemattomiin.

Lähes profeetallisesti vuonna 1952 kirjoitetun novellin perhosvaikutus lähtee liikkeelle juurikin perhosesta, vaikka ilmiö sai nykyisen nimensä vasta pari vuosikymmentä myöhemmin.

Kokoelman muita tarinoita yhdistävät Bradburyn lyyrinen kerrontatyyli ja se, kuinka hän saa arkisetkin hetket vaikuttamaan taianomaisilta. Novellit huokuvat humaania nostalgiaa, ja inhimillisyys nousee tarinoiden keskiöön silloinkin, kun tapahtumat sijoittuvat vieraille planeetoille. Kun henkilöt muistelevat lapsuuden loputtomilta tuntuneiden kesien satumaista tunnelmaa, voi menneen maailman nähdä ja haistaa edessään.

Vaikka suurin osa kokoelman novelleista on kirjoitettu 1950-luvulla, ei ajan hammas ole onnistunut nakertamaan niiden viehätystä tai ajankohtaisuutta. Hyvä esimerkki tästä on Murhaaja-tarina. Sen nimihenkilö on saanut tarpeekseen älylaitteiden jatkuvasta hälinästä ja siitä, että ihmisten täytyy olla koko ajan toistensa tavoitettavissa. Vaikka novellissa ei mainita sosiaalista mediaa, osuu visio täydellisesti nykypäivään.

”Pelkkä ajatus noista esineistä ja niiden käytännön hyödyistä oli ihmeellinen. Ne olivat melkein kuin leluja, joilla leikkiä, mutta ihmiset joutuivat liikaa niiden lumoihin, menivät liian pitkälle ja juuttuivat tietynlaisiin sosiaalisiin käyttäytymiskaavoihin, joista eivät enää päässeet irti…”

Kun sähköhäiriö yllättää ja yhteydet katkeavat edes hetkellisesti, syttyy ihmisissä eksistentiaalinen pakokauhu. Myös Don DeLillo käsittelee teemaa tuoreessa Hiljaisuus-romaanissaan.

Monet kokoelman tarinoista ovat ihastuttavan pienieleisiä ja viipyileviä. Kirjan aloittava Jalankulkija kertoo miehestä, jonka mielipuuhaa on astella iltaisin pitkin kaupungin autioita katuja. Muita ihmisiä ei näy, sillä he ovat sulkeutuneet hautaholvia muistuttaviin koteihinsa tuijottamaan television hypnoottista kuvavirtaa.

Toinen novelli, Huomispäivän lapsi, yllättää lukijan jo ensimmäisellä lauseellaan: ”Hän ei halunnut olla pienen sinisen pyramidin isä.” Absurdilta kuulostavasta alkuasetelmasta huolimatta tarina on ihmisläheinen kuvaus siitä, kuinka paljon vanhemmat voivat lastaan rakastaa.

Väliin kertomusten henkilöt etsivät elämälleen tarkoitusta, toisinaan vapautusta hektisen suurkaupungin infernaalisesta helteestä. Eksyä voi epätoivoon tai muistoihinsa.

Kirjan päättävässä, viitisenkymmentä vuotta tekeillä olleessa Jossain soittaa orkesteri -pienoisromaanissa James Cardiff päätyy Arizonan preerian keskellä sijaitsevaan Summertonin pikkukaupunkiin tietämättä itsekään miksi. Menneisyyteen juuttuneen täydellisen onnelan perusluonne tuntuu karkaavan jatkuvasti hänen käsistään.

Vastauksia etsiessään hän huomaa, että paikkakunta on lapseton ja ettei hautausmaan yhdessäkään hautakivessä mainita vainajan kuolinpäivää.

Elämän ja kuoleman ikuinen piirileikki onkin vahvasti läsnä useissa kokoelman tarinoista.

”Olen kuullut, että kaupunkinne on eri ajassa ja paikassa ja ehkä katoamassa”, toteaa Cardiff pian Summertoniin saavuttuaan. Samaisessa kaihoisassa ajattomuudessa kelluvat myös Bradburyn maagiset tarinat, jotka eivät onneksemme ole katoamassa mihinkään.

Kuka?

Ray Bradbury

  • Vuosina 1920–2012 elänyt yhdysvaltalainen tieteis-, kauhu-, fantasia- ja rikoskirjailija.

  • Kuuluisimmat teokset Marsin aikakirjat (1950), Kuvitettu mies (1951) ja Fahrenheit 451 (1953). Kirjojen suomennoksista on otettu useita painoksia.

  • Tunnettu erityisesti tunnelmallisesta ja korkeatasoisesta novellistiikastaan.

  • Palkittu lukuisilla kirjallisuus- ja elämäntyöpalkinnoilla.

  • Monista tarinoista muokattu elokuva-, televisio-, radio- ja sarjakuvaversioita. Elokuvista tunnetuin on François Truffautin ohjaama Fahrenheit 451 (1966).

  • Tuoreimmat suomennokset novellikokoelmat Toiset taivaat (suom. 1993) ja Huhtikuun noita (suom. 1998) sekä romaani Voikukkaviiniä (suom. 2020).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat