Rellestävä nainen ja kiltti mies kohtaavat synkeänkepeässä romaanissa, jonka alkuasetelma lupaa paljon

Anni Saastamoisen toisessa romaanissa päähenkilöitä katsotaan lämpimän filtterin läpi, mutta kerronta on paikoin tönkköä ja toisteista.

Ja mutta että sitten -romaani on Anni Saastamoisen kolmas teos.

30.7. 15:34 | Päivitetty 6.8. 16:55

Romaani

Anni Saastamoinen: Ja mutta että sitten. Gummerus. 216 s.

Luigi on koteloitunut avioeron aiheuttamaan lamaannukseen ja Laila lääkitsee parhaan ystävän kuoleman aiheuttamaa tuskaa päihdevetoisella eskapismilla.

Anni Saastamoisen toinen romaani Ja mutta että sitten on asetelmaltaan lupaava mutta kerronnaltaan tönkkö. Tekijän esikoisromaani Sirkka (2019) sai ansaitusti kiitosta komiikan tajusta ja minäkertojan tyylikkäästä rakentamisesta.

Luigin ja Lailan äänet pyrkivät jatkuvasti likemmäs kipupisteitään. Lopulta surun työstö alkaa tuottaa tulosta ja romantiikka saapuu hahmojen elämään arvattavalla tavalla. Romaani on inhimillinen tarina, komediallinen kokonaisuus, joka katsoo Lailaa ja Luigia lämpimän filtterin läpi.

Luigi on kiltin miehen perikuva. Hän lenkkeilee ja on takuulla sitoutunut parisuhteeseen. Hänen puolisonsa Elina petti ja jätti, ja niin Luigi murehtii ja märehtii tuskallisen hitaasti sisustuvassa yksiössään.

Laila taas muistuttaa nykyhetken tyypillistä naispäähenkilöä, joka dokaa liikaa, töksäyttelee ja vetää impulsiivisesti omaa linjaansa, vaikka kuinka kieroon menisi. Hahmo on kansainvälistä kamaa, tuore esiintymä löytyy vaikkapa Netflixin viihteellisestä Jane Austen -filmatisoinnista Viisasteleva sydän.

”Huonosti käyttäytyvä” naishahmo on jo hyvin vakiintunut. Tullakseen viiltävän koomiseksi ja mieleen jääväksi hahmoksi tämä tyyppi vaatii enemmän kuin huonot tapansa ja enemmän kuin pehmeät kohtansa. Niiden kohtaaminen olisi voinut olla rutkasti onnekkaampi ajoituksen ja tyylin välineillä.

Vaikka hahmot ovat temperamentiltaan, tilanteiltaan ja ajattelutavoiltaan erilaisia, heidän kielensä muistuttaa toisiaan. Tyylistä ei suoraan erota, kumman kerronta on kyseessä, jos avaa kirjan satunnaisesta kohdasta. Sen näkee vain asiasisällöstä.

Romaanin ilmaisu hakee voimaa yksinkertaisuudesta ja arkisuudesta, jota synkkä huumori toisinaan leikkoo. Komiikka voi syntyä tilanteesta, kuten Luigin muutosta: ”Jouduin kutsumaan Samin auttamaan minua huonekalujen kokoamisessa, sillä vaikka en onnistunut viiltämään peukaloani irti, tuli minusta joksikin aikaa yksipeukaloinen. Kun Sami oli ensin nauranut minun peukaloseikkailulleni ja sitten koonnut huonekaluja kanssani, istumme pinnatuoleilla pöydän ääressä ja ojennan Samille oluen”.

Kerronta on seikkaperäistä ja kieli yksinkertaista. Se aiheuttaa jäykkyyttä ja toistoa, joka kirjan sivuilta luettuna tuntuu tylsältä. Eräs selitys tyylille voi olla äänikirja. Sen lukijoiden äänet erottuvat jo sukupuolieron vuoksi, eikä tyyli samalla tavalla häiritse.

Saastamoisen Sirkassa on vähän Sinikka Nopolan nasevanlämmintä tyyliä, kun Ja mutta että sitten on löysempi. Parhaimmillaan teoksen kielen iskut tavoittavat kuitenkin tragikoomisen tason, kuten Lailan juostessa kotiin saakka yllättäen suutelevan ystävän säikyttämänä: ”Kun pääsen kotiini, juoksen kengät jalassa sänkyyn, otan tyynyn ja huudan siihen. Tyynyn polyesteritäytteeseen minä huudan kuin se auttaisi jotain. Huutaminen.” Tässä kieli sitoutuu tunteisiin rytmin avulla, ei niinkään selittämisen.

Kaikkiaan romaani on mukavan synkänkepeää kesälukemista – elämä menee vähän sinnepäin, mutta kai se on kirkastumaan päin. Mieleen tulee Sisko Savonlahden esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (2018), jossa minäkertoja haikailee lakonisesti eksänsä perään.

Ja mutta että sitten on muodoltaan selkeä mutta kielellisesti ryhditön kuinpolyesterityyny. Ei se vastaa, kun siihen huutaa.

Oikaisu 6.8. kello 16.55: Jutun kuvatekstissä kirjoitettiin aiemmin virheellisesti, että Ja mutta että sitten -romaani olisi Anni Saastamoisen toinen teos. Se on hänen kolmas teoksensa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat