Suomen vanhimmassa kesänäyttelyssä leikitellään varjoilla ja leikkauksilla

Purnun säätiö suunnittelee parhaillaan myös Talvipurnun avaamista Oriveden keskustaan.

Anni Laukka: Being Social, 2022, maalattu vaneri ja kolme valaisinta.

29.7. 11:07

Orivesi

Nykytaide

Arvoitus – Nykytaiteen kesänäyttely 14.8. saakka Taidekeskus Purnussa (Mustasaari 63, Orivesi). Avoinna ma–su klo 11–18.

Varjoveistoksia, puista ja puihin muovailtuja muotoja, leikattua ja liimattua paperia sekä liukumia välineiden välillä. Taidekeskus Purnun Arvoitus-kesänäyttelyssä korostuu erilaisten elementtien yhdistely ja niillä leikittely sekä teostasolla että näyttelykokonaisuudessa laajemminkin.

Suomen vanhimmassa kesänäyttelyssä Purnussa näyttelytoiminta alkoi vuonna 1967, ja kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen (1917–1996) ateljeen miljöö pajoineen, paviljonkeineen ja riihineen on myös elämys itsessään. Kesänäyttelyt jatkuvat tulevaisuudessakin, mutta niiden ohella Aimo Tukiaisen Purnun säätiö suunnittelee parhaillaan toiminnan kasvattamista ja Talvipurnun avaamista Oriveden keskustaan.

Viime vuosina kesänäyttelyiden kuratoinnista ja tuotannosta ovat vastanneet varmalla otteella Eerika Malkki ja Jari Granholm. Arvoitus-näyttelyn kattauksessa on mukana 13 taiteilijaa ja kuratoriaalista prosessia on ohjannut ajatus abstraktista palapelistä. Se, miten kiinnostavasti tai alleviivatusti palaset asettuvat teoksissa ja näyttelyssä paikoilleen, vaihtelee.

Anni Laukan varjoveistoksissa kasoista roskia tai vaikkapa hartsista valmistettuja nallekarkkeja muodostuu ihmisiä esittäviä varjokuvia. Teoksessa The Unglory III (2022) se, mikä näyttää lähinnä epämääräiseltä kasalta roskaa – jätesäkkejä, maalipurkkeja ja siivousvälineitä –, heijastuu hämmentävän tarkkana nutturapäisen hahmon varjona seinälle. Being Social (2022) menee vielä pidemmälle: siinä rykelmä vanerille maalattuja sosiaalisen median logoja luo peräti kolme itsenäistä varjokuvaa eri suuntiin paviljongin seinille. Niissä kaikissa ihmiset keskittyvät toistensa sijaan älypuhelimiinsa.

Vaikka teoksen sosiaaliseen mediaan kohdistuva kritiikki ei tarjoa uutta, sen toteutustapa tekee vaikutuksen.

Päivi Takala: Birdlife, Editing, 2022, öljy kankaalle ja betoni.

Sandra Kantanen: Untitled (Forest 8), 2018, pigmenttivedos.

Rinnakkain samaan paviljonkiin sijoitettuja Päivi Takalan maalauksia ja Sandra Kantasen valokuvia yhdistää luonnon kuvaamisen lisäksi materiaaliin ja tekniikkaan olennaisesti nivoutuvat ratkaisut. Takalan Birdlife-sarjan teokset muodostavat eräänlaisia materiaaleilla ja kerroksellisuudella leikitteleviä palapelejä.

Lintuja kuvaavia maalauksia puhkovat harmaina läikkinä betonikappaleet tai sitten maalaukseen ilmestyneiden betonipalojen sisälle on upotettu maalattuja lintuja. Yhdistelmä on raju: sekä lintujen että maalausjäljen keveys ja herkkyys törmäävät betonin ilmeettömyyteen – todellakin – kuin seinään.

Siinä, missä Takala maalaa betonillakin, Kantasen Smoke works -sarjan valokuvat kurottavat kohti maisemamaalausta ja maalauksellisuutta. Savuun peittyvien puiden kukat valuvat keltaisina juovina ja tausta leviää maalin tapaan.

Antti Laitisen teoksia, installaatiokuva näyttelystä.

Puiden muodonmuutos on kuitenkin graafisempi, konkreettisempi ja hätkähdyttävämpi Antti Laitisen Broken Landscape -valokuvissa, joissa puiden ja pensaiden oksiin on ilmestynyt lähes täydellisiä geometrisia kuvioita. Vaikka aukot näyttävät ehkä ensi alkuun photoshopatuilta, ne koostuvat Laitisen taivuttelemista ja leikkaamista oksista. Maisema on rikki, mutta poikkeuksellisen mielenkiintoisella tavalla.

Laitisen teoksia on parhaillaan esillä myös Turussa, Wam-museossa.

Lue lisää: Järven siirtäminen ämpäri kerrallaan on työläs juttu – Antti Laitisen teosten lähtökohta on tavallinen suomalainen maalaismaisema

Melina Paakkosen maalauksia Purnussa.

Melina Paakkosen teokset tarjoavat näyttelykokonaisuudessa tauon materiaaleilla tai välineillä kikkailuun. Luurankoja, reheviä kasveja, erilaisia eläimiä ja ihmisiä vilisevät tummasävyiset maalaukset ovat kuin upottavia kuva-arvoituksia, joista välittyy kuoleman kuvien lisäksi yllättävää lämpöä, elämäniloa ja karnevalismia. Paakkonen leikittelee luontevasti symboliikalla sekä sommitelmien symmetrialla, ja maalaukset tuovat mieleen kuvakudokset tai tarot-kortit.

Harri Kalha: Pöllämystyneen naisen muotokuva, 2021, kollaasi, 30 x 25 cm.

Harri Kalhan surrealistiset, vanhoista papereista käsin leikatut kollaasit ovat samanaikaisesti viehättäviä ja häiritseviä. Ihmisten, eläinten ja esineiden muodot ovat kuuluneet johonkin kokonaan toiseen yhteyteen, poimittu taiten talteen ja sijoitettu itselleen uuteen ja vieraaseen paikkaan.

Palaset loksahtavat yllättävän saumattomasti yhteen ja synnyttävät uusia oivalluksia, mielikuvituksellisia olentoja ja maailmoja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat