Monta lasikattoa moukaroinut psykologian professori Lea Pulkkinen kritisoi yliopistoa, korostaa kotikasvatusta ja ihmettelee näkymätöntä maailmaa

Psykologian professori Lea Pulkkisen massiivisesta muistelmateoksesta käy ilmi, miten moninaisia ongelmia naistutkija voi urallaan kohdata.

Professori Lea Pulkkinen antoi 80-vuotishaastattelun kotonaan Helsingin Pitäjänmäellä vuonna 2019.

30.7. 14:28

Elämäkerta

Lea Pulkkinen: Tutkijan omakuva. Teos. 604 s.

Psykologian professori emerita Lea Pulkkisen Tutkijan omakuva on järkäle. Arvioni ulottuu raapaisemaan pitkän ansioluettelon pintaa.

Kuvataiteilijat maalaavat omakuvia, toteaa Pulkkinen. Miksei kirjoittava tiedenainen voisi sanoittaa omakuvaansa? Yliopistourahan on julkista kirjoittamista: opinnäytteitä, viranhakuja, lausuntoja, rahoituskierroksia.

Tavallisen lukijan näkökulmasta massiivinen muistelmateos olisi kaivannut ankaraa kustannustoimittajaa, joka olisi karsinut päällekkäisyyksiä ja varoittanut kirjoittajaa sukeltamasta liian syvälle yliopiston virkasuhmurointeihin.

Mutta yliopistoihmisiä ne toki kiinnostanevat, kuten varmasti nykyisen hallintovetoisen yliopistomallin kritiikkikin. Hallinnon tulisi nimittäin muodostaa yliopistopyramidin perusta, nyt sille on varattu tutkimukselle ja opetukselle kuuluva huippu. ”Ihmettelen, mihin unohtuivat 1970-luvulla käydyt kamppailut hallinnon demokratisoimiseksi”, sivaltaa Pulkkinen.

Muistelmiensa alkajaisiksi tutkija kyseenalaistaa kehityspsykologiasta tutun elämänkaariajattelun. Hän ei ole kokenut omaa elämäänsä nousuna, huippuna ja laskuna vaan aikajänteenä, joka koostuu toisiinsa kietoutuvista säikeistä.

Erityisesti ikärasismi tuntuu pahalta ihmisestä, joka on edelleen yli kahdeksankymppisenä täynnä virtaa. Tietoa ja taitoakin on huimasti enemmän kuin uran alkuvaiheessa.

Kuluvana vuonna Pulkkinen on julkaissut muistelmiensa lisäksi Lapsen hyvinvointi alkaa kodista -tietokirjan. Kaikkiaan hänen julkaisuluettelossaan on mainittu 587 tekstiä. Pulkkista on kirittänyt uuden tiedon löytämisen ilo.

Hänen uransa eteni tasatahtia Jyväskylän yliopiston kanssa. Heinolalainen Lea Marttunen pääsi sattumalta syksyllä 1958 Jyväskylän kasvatusopilliseen korkeakouluun, jonka yhteyteen oli juuri perustettu filosofinen tiedekunta.

Luokkaretkelle lähtenyt neiti Marttunen alkoi opiskella suomen kieltä, kirjallisuutta ja psykologiaa. Viimeksi mainittu vei mennessään. Hänestä tuli opettajansa ja mentorinsa Martti Takalan jälkeen psykologian professori, juuri parahiksi ennen 50-vuotispäivää.

Sen lisäksi Pulkkinen on toiminut dekaanina, akatemiaprofessorina, huippuyksikön johtajana, vierailevana tutkijana ja professorina sekä Kaliforniassa Berkeleyn että Englannissa Cambridgen ylipistoissa. Matkalla hän on moukaroinut monta lasikattoa.

Lea Pulkkinen väitteli tohtoriksi psykologian alalta. Kuva on otettu väitöspäivänä 13.12.1969.

Naistutkijan ongelmat ovat moninaisia. Lea Pitkänen lähti tyttärineen tekemään post doc -tutkimusta Sussexin yliopistoon Englantiin 1970-luvun alussa.

Mies löysi koto-Suomesta sinä aikana uuden kumppanin. Kun nainen myöhemmin avioitui uudelleen, hänen oli pakko muuttaa sukunimensä, vaikka hän oli jo ehtinyt julkaista Pitkäsen nimellä monta artikkelia.

Pulkkinen on tasapainoillut yliopiston kolmen perustehtävän – vapaan tutkimuksen, tiedepohjaisen opetuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen – välillä. Tunnetuin lienee Lapsesta aikuiseksi -tutkimus, joka alkoi väitöskirjatutkimuksena vuonna 1969.

Tutkijanalku haastatteli lähes neljääsataa kansakoululaista ja seurasi heidän elämäänsä aina viisikymppisiksi asti. Pitkittäistutkimus on jatkunut Katja Kokon nimissä. Se on kartuttanut kansainvälisesti merkittävää tietoa sosiaaliseen kehitykseen vaikuttavista perinnöllisistä ja ympäristötekijöistä.

Pulkkisen verkostot ovat laajat. Hän oli muun muassa ISSBD:n (International Society for the Study of Behavioral Development) presidentti kahdeksan vuotta kaikkien muiden tehtäviensä ohella.

Seikkaperäisesti hän kertoo kesällä 1989 Jyväskylässä järjestetystä maailmankongressista, johon osallistui tuhat tutkijaa. Symposiumien ideoinnin lisäksi Pulkkinen huolehti vähävaraisten itäisen Euroopan tutkijoiden ruokailuista ja majoituksista.

Hänen piti olla yhteydessä jopa Ilmailuhallitukseen, sillä Jyväskylän lentokentän asfaltointityö oli suunniteltu juuri kansainvälisen kongressin ajaksi. Kunnostustöitä siirrettiin.

Pulkkinen on merkittävä yhteiskunnallinen keskustelija, erityisesti lasten puolesta puhuja. Vuosien saatossa häneltä on pyydetty lukemattomia kannanottoja hallinnollisiin lapsia koskeviin suunnitelmiin, päätöksiin ja lakiesityksiin.

Esitelmistä ja juhlapuheista saisi kirjan niistäkin. Pulkkinen ei kierrättänyt vanhaa vaan asetti sanansa aina uudelleen tilanteen vaatimalla tavalla. Niinpä kesäpaikan tutkijantorni on täynnä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen historiaan liittyviä mappeja.

Presidentin puoliso, rouva Eeva Ahtisaari vierailulla Jyväskylässä 1998 lasten yksinäisiä iltapäiviä torjuvan yhteistyön merkeissä. Kuvassa myös vasemmalla rehtori Aino Sallinen, Paavo Leppänen, nykyisin professori ja Katja Kokko, nykyisin tutkimusjohtaja.

Muistelmissaan Pulkkinen suree, kuinka monet hyvin käyntiin lähteneet innovaatiot, esimerkiksi Jyväskylän perhetutkimuskeskus, on jo ehditty lakkauttaa: ” - - miten helppoa on tuhota sellaista, mitä innostuksella ja työllä on pitkään rakennettu.”

Pulkkinen osallistui 1970-luvulla peruskoulun ja kunnallisen päivähoidon suunnitteluun. Hän puhui vanhempien kasvatustehtävästä, päättäjät yhteiskunnan kasvatusvelvollisuudesta.

Erityisesti kotikasvatus on ollut Pulkkisen sydämenasia. Siksi häntä pyydettiin osallistumaan jopa Kastelli Oy:n Aika-talojen ideointiin Vaasan asuntomessuja varten. Lapset on otettava huomioon myös kodin tilaratkaisuissa!

Jäin miettimään, että yleissivistävässä koulussa opetetaan nykyään terveystietoa yksilön näkökulmasta, mutta perheestä puhutaan satunnaisesti eri oppiaineissa. Missä oikeastaan opetetaan kasvattamaan lapsia?

Pulkkinen painottaa muistelmissaan, miten tärkeitä aikuiskontaktit ovat lapsille ja miten pedagogiikalla ei saisi tukehduttaa varhaiskasvatuksen kodinomaisuutta. Eikä isompiakaan koululaisia pitäisi jättää yksin iltapäivisin!

Pulkkinen pohtii myös omia valintojaan ja omia toimintatapojaan. Äitinä ja ”mummana” hän ei ole aina kyennyt siihen, mistä esitelmissään puhui. Paljon kiitosta saa aviomies suomen kielen apulaisprofessori Paavo Pulkkinen (1930-2018), joka ymmärsi vaimonsa maanista työntekoa:

”Yritin pitää kiinni siitä periaatteesta, että en tee töitä lauantain klo 18:n ja sunnuntailounaan välillä. Muutoin tein töitä kaikkina mahdollisina ajankohtina.”

Koskettava, erilainen elämän säie on kertomus valkoisesta perhosesta, joka lensi öiseen aikaan ylinopeutta ajavan tutkijan tuulilasiin. Tämä hidasti vauhtia ja huomasi tiellä käyskentelevät hirvet. Elämässä on paljon tutkimatonta, kuten ”meille näkymättömän maailman olemassaolo ja sen merkitys elämällemme”.

Lea Pulkkinen on tutkinut koko elämänsä elämän ihmettä mutta on edelleen nöyrä sen salaperäisyyden äärellä. Siksi Tutkijan omakuva ei ole pönöttävä ansioluettelo vaan avartava ja nautinnollinen lukukokemus.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat