Radio kokeilee erilaista tapaa tehdä äänikirjaa: Ylen Lukulamppu-ohjelma tuo kirjat kuunneltavaksi luku kerrallaan

Kirjaa lukevat kanavan kuuluttajat, eli samalla kirjalla on useita lukijoita. Ensimmäisenä kirjana on Selma Lagerlöfin Peukaloisen retket villihanhien seurassa.

27.7. 2:00

Radiossa on luettu ääneen kirjoja jo kauan ennen nykyistä äänikirjabuumia. Nyt radio kokeilee hieman erilaista tapaa tehdä äänikirjaa.

Yle Radio 1:n Lukulamppua tehdään suorana lähetyksenä. Kirja ilmestyy siis myös Areenaan luku kerrallaan ja on kuunneltavissa kokonaan vasta radiosarjan päätyttyä.

Kirjaa lukevat kanavan kuuluttajat, eli samalla kirjalla on useita lukijoita. Esimerkiksi viime viikolla äänessä oli kolme eri henkilöä.

Ja koska kyseessä on suora lähetys, paperin kahinat sekä mahdolliset pikkumokat jäävät myös Areena-versioon, joka on taltioitu editoimattomana suoraan radioinnista.

Lukulampun ensimmäisenä kirjana on Selma Lagerlöfin Peukaloisen retket villihanhien seurassa Juhani Ahon suomentamana lyhennettynä painoksena vuodelta 1958. Tämä merkitsee myös lastenluennan yllättävää paluuta radioon, vaikka aikuiset lienevätkin ensisijainen kohderyhmä.

Samalla päättyy Radioteatterin vuosia jatkunut klassikkokirjojen luenta, jonka viimeiseksi järkäleeksi jäi pari viikkoa sitten päättynyt Volter Kilven Alastalon salissa. Se, kuten useimmat muutkin klassikot, on Areenassa pysyvästi.

Lukulamppu, Radio 1 klo 18.20 ja Areena.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat