Syyttäjä vaatii Shakiralle kahdeksan vuoden vankeutta veropetoksesta

Syyttäjien mukaan Shakira on pitänyt kirjansa Bahamalla, vaikka on asunut Espanjassa.

Shakira kuvattuna Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa.

29.7. 13:10 | Päivitetty 29.7. 15:34

Shakiralle vaaditaan yli kahdeksan vuoden vankeustuomiota veropetoksesta Espanjassa. Barcelonalaisten syyttäjien mukaan poptähti on jättänyt maksamatta 14,5 miljoonaa euroa tuloveroja vuosien 2012 ja 2014 välillä.

Kolumbialaista laulajaa vaaditaan vankilatuomion lisäksi maksamaan 23 miljoonaa euroa sakkoja.

Asiasta ovat uutisoineet espanjalaislehti El País ja uutistoimisto AFP.

Aiemmin tällä viikolla Shakira kieltäytyi oikeuden ehdottamasta järjestelystä jutun ratkaisemiseksi, koska hän sanoo olevansa syytön rikoksiin. Järjestelyn sisällöstä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Shakiran edustajien mukaan hänellä ei ole enää maksettavaa jäljellä.

Tulevalle oikeudenkäynnille ei ole vielä asetettu päivämäärää.

Espanjan lain mukaan yli 184 päivää maassa asuvien henkilöiden on maksettava veroa kaikista tuloistaan. Syytöksen mukaan Shakira oli asunut vuosina 2011–2014 enimmäkseen Espanjassa silloisen puolisonsa, jalkapalloilija Gerard Piquén kanssa, mutta pitänyt kirjansa Bahamalla.

Shakira ja Piqué erosivat tämän vuoden kesäkuussa.

Hips Don’t Lie- ja Chantaje -hiteistä tunnettu Shakira on myynyt uransa aikana yli 80 miljoonaa levyä.

Oikaisu 29.7. kello 13:51. Toisin kuin jutussa aiemmin kirjoitettiin Gerard Piqué ei ollut Shakiran aviomies vaan puoliso.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat