Uusin Thor-elokuva kiellettiin nyt Bahrainissa, koska ”yhteiskunnan siveelliset arvot” täytyy turvata

Persianlahden ympärysvaltioista ainoastaan Arabiemiirikunnat sallii yhä uuden Thorin näytökset. Aiemmin tänä vuonna sekin kielsi Lightyear-elokuvan näytökset naishahmojen suudelman takia.

Tessa Thompson (vas.) ja Natalie Portman esiintyvät uusimmassa Thor-elokuvassa.

30.7. 13:00

Bahrain on liittynyt monien muiden Lähi-idän maiden joukkoon ja kieltänyt Disney-Marvelin uusimman Thor-elokuvan esittämisen maassa.

”Informaatioministeriö on päättänyt keskeyttää yhden tällä hetkellä elokuvateattereissa esitettävän elokuvan näytökset yhteiskunnan siveellisten arvojen säilyttämisen ja turvaamisen takia”, ministeriö sanoi lausunnossaan torstaina uutistoimisto AFP:n mukaan.

Ministeriö ei kertonut kielletyn elokuvan nimeä, mutta AFP:n mukaan Thor: Love and Thunder -elokuvan esitykset on keskeytetty.

Elokuvassa Tessa Thompsonin esittämällä Valkyriella on ilmiselviä romanttisia tunteita toista naishahmoa kohtaan, joten sensuurin syy on jälleen kerran homoseksuaalisuus.

Aiemmin muun muassa Kuwait kielsi uuden Thorin näytökset. Siellä ministeriö viittasi päätöksessään AFP:n mukaan suoraan homoseksuaalisia hahmoja käsitteleviin kohtauksiin. Myös Malesiassa elokuva jää julkaisematta.

Persianlahden ympärysvaltioista ainoastaan Arabiemiirikunnat sallii yhä uuden Thorin näytökset. Aiemmin tänä vuonna sekin kielsi Disney-Pixarin Lightyear-elokuvan näytökset naishahmojen suudelman takia.

Huhtikuussa Saudi-Arabia puolestaan vaati Disney-Marvelia leikkaamaan Doctor Strange in the Multiverse of Madness -elokuvasta kaikki ”LGBTQ-viittaukset”. Kun näin ei tapahtunut, elokuvaa ei maassa esitetty.

Monissa muslimienemmistöisissä maissa homoseksuaalisuus on yhä tabu.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat