Tiki Dao (vas.) puki päällensä mahdollisimman mukavat ja oman arkityylinsä mukaiset vaatteet. ”Eilen oli pääpäivä, tänään ei jaksanut enää panostaa samalla tavalla”, Dao kertoo. Wini Nguyen puolestaan kärsi pienestä asukriisistä lauantaiaamuna, mutta ratkaisi sen valitsemalla asun, jossa juhli syntymäpäiviään edellisellä viikolla.

Elias Kiviniemi oli alun perin suunnitellut pukevansa Flow’hun toisen asun, mutta lopulta valitsi asunsa aamun fiiliksen mukaan. Asu rakentuu käytettynä ostetuista vaatteista.

Kaksoset Veera Niskanen (vas.) ja Roosa Niskanen tykkäävät pukeutua kierrätettyihin vaatteisiin. Veeran pinkki mekko on heidän äitinsä vanha ja Roosan asu rakentuu kirppislöydöistä. Siskokset tykkäävät panostaa hiusten laittamiseen, jos asu on muutoin yksinkertainen. ”Mä oon pinnihamstraaja ja oon tartuttanut sen Roosaan”, Veera kertoo.

Anna Kuokkamäelle (vas.) festariasussa tärkeintä on värit, ja oman asunsa hän kävi ostamassa samana päivänä. Ira Rantala valitsi päällensä asun, joka on mukava ja ilmentää omaa tyyliä. Rantalan liivi ja housut on teetetty Thaimaassa kymmenen vuotta sitten. Aino Mäkisen mukaan hyvä festariasu tuo itsevarman fiiliksen. Mäkinen suosii kierrätettyjä vaatteita ja löysi oman vihreäpaljettisen mekkonsa edellisenä päivänä Tori.fi:stä.

Alena Deriugina (vas.) halusi pukeutua Flow’ssa asuun, jossa on mukava olla ja joka samalla ilmentää hänen omaa tyyliänsä. Oskari Salmisen housut löytyivät kun pariskunta oli yhdessä vaateostoksilla pari kuukautta sitten juhlittuja häitään varten. Housujen kaveriksi Salminen valitsi yksinkertaisen valkoisen T-paidan.

Asako Tomotani on tullut Berliinistä Helsinkiin Flow’ta varten. Gore-Tex-kengät ovat Tomotanin mielestä hyvät festarikengät ja iloiset hymynaama-shortsit valikoituivat päälle, koska Tomotani halusi asuunsa väriä.

Joona Huotarilla (vas.) ja Gregory Andreoulla on molemmilla päällään itsetehtyjä vaatteita. Kasvojen ehostuksesta kysyttäessä Andreou kertoo, että ”päivän vibe” ratkaisee.

Karoliina Ovaska (vas.) on itse tehnyt yläosansa, ja skottiruutuhameen hän metsästi Uffista. Tessa Lehti päätti asunsa aamulla viime hetken paniikissa. Päädetaljiksi hän valitsi Versacen vyön, joka on pitkään etsitty second hand -löytö. Kerttu Nolvilla on päällä Ovaskan tekemä musta bleiseri ja T-paita on vanha aarre kolmannelta luokalta.

Miika Sahamies (vas.) on käynyt Flow’ssa lähes vuosittain festivaalin alkuajoista saakka, kun taas Antti Kettusella on Flow’sta melkein kymmenen vuoden tauko. Sahamies hankki keltaisen lippiksen Acne Studiosin uudesta mallistosta festariasuansa varten, ja Kettusen paita on löytynyt Uffin alepäiviltä. Molemmille mukavuus on tärkeintä festaripukeutumisessa.

Martta Kujala (vas.) ja Veera Auvinen ovat tulleet Turusta Helsinkiin Flow’hun. Heidän mielestään Flow’hun voi pukea päälle näkyvämmän asun kuin normaalissa arjessa. Molemmat ovat valinneet omaa tyyliään ilmentävät asut, joissa on silti mukava viettää koko ilta. ”Asuvalinnassa piti huomioida sekä lämmin että viileä”, Auvinen toteaa.

Martta Kujalan korvakorut sointuvat muun asun värimaailmaan. Korvakorut hän sai joululahjaksi Veera Auviselta pari vuotta sitten.

Nelli Nokkonen (vas.) suosii pukeutumisessaan käytettyjä vaatteita. Täysin uutena ostetut vaatteet ovat pääasiassa matkamuistoja. Päälle valikoitunut värikkäästi kuvioitu haalariasu on ostettu Siciliasta käsityöliikkeestä. Valtteri Havukainen taas on pukeutunut tyyliinsä uskollisesti mustaan ja valkoiseen. ”Valitsin Flow’ta varten vaatekaapista normaalia räikeämmän vaihtoehdon”, Havukainen sanoo kuvioidusta mustavalkoisesta paidastaan. Normaalisti hän pukeutuu kokomustiin yläosiin. Nokkosen ja Havukaisen taustalla näkyy Kuosittajan (Matleena Kehus) teos.

Minna Vallo (vas.) ja Pilvi Morko suosivat niin arjessa kuin festaripukeutumisessakin kotimaisia brändejä sekä eettisesti ja kestävästi tuotettuja vaatteita.

”Nää Elton John -lasit mä halusin laittaa nimenomaan Flow’hun”, Sanni Marttinen (vas.) toteaa. Marttisen hame on kirppislöytö ja farkkuliivi, jonka hän aikoo kerätä täyteen pinssejä, on ostettu Uffista. Myös Milla Puumin asun pohjana toimii kirppislöytö. ”Löysin kasan lankoja kirppikseltä Tampereella”, Puumi kertoo. Kun päätös lähteä Flow’hun oli syntynyt, hän päätti virkata langoista itselleen festariasun.

Geri Luntungan (vas.) on opiskellut kaavoitusta, ja Flow’hun hän on valikoinut itsesuunnittelemiaan vaatteita. Steven Assalla on päällään virkattu liivi Luntunganin mallistosta. Kaksikko on Flow’ssa kolme päivää, ja heillä on jokaiselle päivälle valittuna Luntunganin suunnittelemia vaatteita.

Samu Soisalo haki edellisenä päivänä Flow-rannekkeen ja päätti rakentaa asunsa rannekkeen värien ympärille. Soisalon mukaan tärkeintä festariasussa on ilme.

”Halusin räväyttää laittamalla päälle jotain valkoista”, naurahtaa Roope Niemi (vas.), joka kertoo pukeutuvansa normaalisti kokomustaan. Myös Maiju Voutilaisen luottoväri pukeutumisessa on musta, johon hän on sonnustautunut myös Flow’ssa. ”Kaikki on löytynyt kirppikseltä ja asussa on myös huomioitu helle”, Voutilainen kertoo asuvalinnastaan.

Olli Tähtinen (vas.) ja Nia Sullivan viettivät yhteisen kesän Yhdysvalloissa, minkä pohjalta Tähtinen on ottanut asuunsa inspiraatiota 50-luvun tyylistä. Sullivan halusi valita asukseen jotain erilaista, kuin mitä kuvitteli ihmisillä normaalisti olevan päällä festareilla Suomessa. ”Croissant-kaulakoruni ilmentää rakkauttani croissanteja kohtaan!” hän kertoo.

Jaakko Eloranta (vas.) haki festariasuunsa inspiraatiota vuodesta 2000. Prapan Rakiti taas halusi tuoda Flow’hun jotain thaimaalaista, ja valitsi siksi ylleen thaisilkistä tehdyn printtipaidan.

”Nää on ostettu askarteluosastolta ja liimattu ihoon ripsiliimalla”, Alma Norres (oik.) kertoo kaksikon kasvostrasseista. Ella-Nea Pulkkinen ja Norres hakivat Pinterestistä inspiraatiota strassien asetteluun.

”Tämä asu tuntui hyvältä kun otin sen vaatekaapista eilen illalla”, Messie Bwanga-Koba kertoo asustaan.

Samuli Lindberg on pitkään ihaillut vaimonsa haalareita. Joitain vuosia sitten hän löysi oman ensimmäisen haalarinsa. Vihreä haalari löytyi pari viikkoa sitten käytettynä, ja edellisenä iltana Lindberg päätti pukea sen päälleen Flow’hun. ”Olen yrittänyt normalisoida miesten haalareita”, hän kertoo.

Johanna Immonen (vas.), Nicola Juuramo ja Sonja Wright kokoontuivat Sörnäisten mattolaiturilla ennen festivaalialueelle menoa. Immonen valitsi vaatekaapistaan festivaaliasun mukavuus edellä miettien millainen asu toimisi niin päivällä kuin myöhemmin illallakin. Juuramo puolestaan löysi asunsa samana päivänä kirpputorilta. Wright on Suomessa käymässä Australiasta ja oli pakannut mukaan kaksi vaihtoehtoista festivaaliasua eri sääolosuhteisiin, joten perjantain kesäinen sää ratkaisi asuvalinnan. Kolmikko valitsi päälleen jykevät kengät, joissa ei tarvitse pelätä omien varpaiden tulevan tallatuiksi väkijoukossa.

Topilla on päällä naisten vaateosastolta löytynyt kauluspaita, ja kukkaseppeleen hän on teettänyt lähikukkakaupassa. ”Olen japanilainen ja aurinkolasiketjut ovat Japanissa tosi yleisiä”, Topi kertoo. Omansa hän on tilannut netistä.

Veera Vinosti (vas.) on virkannut itse festarimyssyn edellisiä festareitaan varten. Sama päähine valikoitui myös Flow’hun. Nirananda Lankin asussa kaikki on second handia. Kokonaisuus valikoitui viime hetken paniikissa, sillä alun perin hänellä ei ollut suunnitelmissa tulla Flow’hun. Anni Hernetkosken asu rakentuu kaverilta lainatuista ja second hand -vaatteista. Vihreät hanskat ovat löytö kirpputorilta Pyhäjoelta. ”Kirppiksen nimi on Perkiömäki, se on aivan mieletön paikka!” Hernetkoski hehkuttaa.

Anni Saikku (vas.), Jamieson Masalin ja Timothy Bondad valitsivat Flow’ta varten vapaamuotoiset ja mukavat asut, joissa on helppo viihtyä koko ilta.

Identtiset kaksoset Venla ja Viivi Sydänmaanlakka ovat lähiaikoina aloittaneet pukeutumisen keskenään samantyylisiin asuihin. Flow’hun he halusivat samanlaiset rennot ja festarityyliset kesäasut, jotka ovat kuitenkin eri väriä keskenään.