Alvar Aallon vihattu ja rakastettu ”Sokeripala” avautuu yleisölle design-ravintolana

Helsinki Design Week -muotoilutapahtumassa pohditaan kestävämpää yhteiskuntaa ja syödään roskakalakastiketta. Sokeripalassa avautuu ravintola.

Alvar Aallon suunnittelema, vuonna 1962 valmistunut ”Sokeripala”, eli Stora Enson entinen pääkonttori on vuoden 2022 Helsinki Design Weekin päätapahtumapaikka.

4.8. 16:19

Pohjoismaiden suurin muotoilutapahtuma Helsinki Design Week käynnistyy 1. syyskuuta ja jatkuu kymmenen päivän ajan eri puolilla kaupunkia.

Tapahtuman kruununjalokivenä ja tilallisena keskuksena toimii Alvar Aallon suunnittelema Stora Enson entinen pääkonttori vuodelta 1962. Katajanokalla sijaitseva toimistorakennus suojeltiin rakennussuojalain nojalla vuonna 2010.

”Sokeripalaksi” kutsuttu rakennus on saanut osakseen paljon kritiikkiä. Hohtavan valkoinen, modernin neliömäinen toimistotalo erottuu selvästi ympäröivän kantakaupungin punatiilisistä, matalista makasiinirakennuksista sekä Uspenskin katedraalin hillitystä charmista. Sitä on luonnehdittu jopa ”Suomen vihatuimmaksi rakennukseksi”.

Rakennus ei ole ollut auki yleisölle aiemmin, jos ei lasketa yksittäisiä kiertokäyntejä.

Nyt yläkertaan perustetaan helsinkiläisen ravintola Kuurnan pop-up-illallisravintola ja viinibaari. Siellä järjestetään avoimia keskustelutilaisuuksia, mutta ei näyttelyitä tai installaatioita. Festivaalin opastetuilla kierroksilla remontoitavan rakennuksen voi nähdä lähes kauttaaltaan.

”Sokeripalassa toteutuu täydellisesti tapahtumamme avoimuuden teema”, sanoo Design Weekin ohjelmajohtaja, Anni Korkman.

”Se on oikea herrojen marmoripalatsi, jonne kaupunkilaiset eivät ole päässeet aiemmin koskaan.”

Helsinki Design Weekin ohjelmajohtaja Anni Korkmanin mukaan muotoilu voi muuttaa maailmaa.

Kiivaitakin tunteita herättänyt miljöö sopii Korkmanista hyvin tapahtumapaikaksi festivaalin keskustelutilaisuuksille, joissa puhutaan muotoilun roolista yhteiskunnassa.

”Uskomme, että muotoilu voi muuttaa maailmaa. Mutta se ei tapahdu ilman keskustelua. Ja kritiikki on keskustelussa usein eteenpäin vievä voima”, Korkman sanoo.

Sitä Sokeripala on saanut. Rakennuksen valmistuminen oli myrskyisä prosessi, sillä sen tieltä purettiin aikanaan 1800-luvulla valmistunut, näyttävän palatsimainen Norrménin kivitalo. Vuonna 2008 Stora Enso myi pääkonttorinsa noin 30 miljoonalla eurolla saksalaiselle sijoitusyhtiö Deka Immobilien GmbH:lle, ja jäi itse rakennukseen vuokralaiseksi. Sittemmin Stora Enso siirsi pääkonttorinsa väistötiloihin ja sijoittaa sen vuonna 2024 valmistuvaan, eläkeyhtiö Varman omistamaan konttoriin, josta järjestettiin arkkitehtuurikilpailu vuonna 2020.

Design-näyttelyitä Sokeripalan tiloihin ei Korkmanin mukaan rakennettu ajanpuutteen vuoksi, mutta ruuan, viinin ja maisemien ääreen kerääntyminen tuntui myös oikealta ratkaisulta. Kabinetit merinäköalalla muutetaan myös pop up -ravintolatilaksi.

Paikalle saa tulla myös vain oleskelemaan ja tutustumaan rakennukseen. Rakennuksen esteettömyyttä selvitetään vielä, yläkerroksiin pääsee hissillä.

”Haluamme korostaa, ettei muotoilu ole vain uusia hienoja esineitä, vaan myös tapoja käyttää ja ymmärtää yhteistä tilaa”, Korkman sanoo.

Korkman toivoo, ettei design näyttäytyisi ihmisille etäisenä ja elitistisenä, vaan pikemminkin tapoina ottaa omaksi kaupungin eri sopukoita.

Kymmenpäiväisen Helsinki Design Weekin ohjelmaan kuuluu yli sata pientä tapahtumaa ja kymmenen päätapahtumaa. Festivaali tekee yhteistyötä muotoilun eri alojen kanssa, mutta arvot, kuten vieraanvaraisuus ja moniäänisyys, läpäisevät Korkmanin mukaan ohjelmaa.

Esimerkiksi Puistokatu 4:ssa avautuva tieteen ja toivon talo on mukana Särkisalonki-installaatiolla. Käsityötä, nykytaidetta ja muotoilua yhdistävässä teoksessa tarjoillaan roskakalasta valmistettua kalakastiketta. Yhteistyö Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulun kanssa näkyy Otaniemen kampuksen näyttelyssä, jossa esitellään yli kymmenen muotoiluprojektia ekologisesti kestävämpään yhteiskuntaan.

Myös lapset pääsevät ääneen Lasten Designviikolla, jonka tapahtumien tarkoitus on kannustaa lapsia ideoimaan omanlaistaan kaupunkia.

Esimerkkinä kiehtovasta tapahtumasta Korkman nostaa esiin Rakkautta & Anarkiaa-elokuvafestivaalin kanssa toteutettavan yhteistyön, jossa festivaalielokuvia esitetään epätavallisissa paikoissa. Niin Kaupunginmuseon puutarha kuin Kaapelitehtaan hissikin muuttuvat hetkeksi elokuvan näyttämöiksi.

Kaupunkia halutaan näyttää uusista näkökulmista.

”Samalla tavalla kuin elokuva voi muuttaa katsojaansa peruuttamattomasti, myös kaupunkitilaan luotu suhde muuttaa ihmisen perspektiiviä maailmaan. Piha tai puiston kulma voi olla sinun. Se tuntuu runolliselta ja inspiroivalta.”

Yhdeksän taiteilijaa muuttaa Kaiku-klubitilan näyttelyksi, jossa taiteilijoiden tekemiä teosprinttejä nostetaan esiin mielenterveysteemaisten keskustelujen kautta. Näyttelyn kuraattorina toimii Antti Grundstén. Yhteistyöhön kuuluu keikkoja ja esimerkiksi paneelikeskustelu ”yön estetiikasta”.

”Puhutaan siitä, miten suunnitella tilaa ja visuaalisuutta yölliseen kaupunkitoimintaan sopivaksi”, Korkman selittää. ”Otetaan kantaa siihen, että kaupunkiin pitää mahtua monenlaista elämää ja monenlaisia käyttäjiä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat