Näyttelijä Kristo Salminen käveli ulos teatterista ja puhkaisi samalla kuplan, jossa oli elänyt vuosia: ”Maailmankuvan laajeneminen auttoi ymmärtämään, että voin tehdä monia juttuja”

Näyttelijä Kristo Salminen sanoo olleensa nuorempana liian ankara itselleen. Lopulta se kulutti loppuun ja vei innon teatterityöstä.

”Iän myötä olen hyväksynyt sen, että kaikki on rajallista eikä kaikkea voi saavuttaa. Vasta tämän ymmärtämisen jälkeen voi hyväksyä itsensä”, Kristo Salminen sanoo.

17.8. 2:00 | Päivitetty 17.8. 16:15

Haastattelua ennen näyttelijä Kristo Salminen on ommellut kaksi penaalia. Hänen pojillaan alkaa koulu seuraavana päivänä.

Harrastus on kestänyt vuoden. Vielä Salminen ei uskalla ottaa vastuuta vaatteiden korjauksista.

”Olen pussukantekovaiheessa. Taitoa löytyy jonkin verran, ja sitäkin enemmän intoa. Teen kivoja juttuja lapsille, ja töilläni on takuu, koska tekijä asuu lähistöllä”, Salminen naurahtaa.

Käsillä tekemistä hän pitää terapeuttisena. Tuloksen näkee heti. Sauman suoruus ei ole mielipidekysymys toisin kuin ammatissa, josta Salminen tunnetaan.

”Näyttelijä tekee työtään oman persoonansa kautta ja kuulee koko ajan mielipiteitä. Pitää olla tosi selvät sävelet itsensä kanssa, että sellaista elämää jaksaa.”

Vielä muutama vuosi sitten Salminen ei oikein jaksanut.

Ensimmäisen kerran Salminen esiintyi koulussa. Hän oli silloin 7-vuotias. Salmisella oli irtoparta, peruukki ja takin alla tyyny mahana. Se oli sketsi painonpudotuksesta, ja painohan putosi, kun tyyny putosi.

Salminen teki avustajan töitä teatterissa ja pienissä elokuvissa, muttei enempää. Näyttelijävanhemmat Esko Salminen ja Heidi Krohn eivät pitäneet teatteriympäristöä hyvänä paikkana kasvuikäiselle.

”Ihmiset teatterissa ovat pääsääntöisesti hyviä, mutta itseään rooliinsa virittelevät näyttelijät ovat vähän hysteerisiä. Vanhemmat myös halusivat minun miettivän rauhassa suuntaa elämälleni.”

Näytteleminen oli kuitenkin ainoa malli, jonka hän oli kotoa saanut, ja osa kavereista halusi näyttelijöiksi. Niinpä Salminenkin meni Teatterikorkeakoulun pääsykokeisiin.

”Pääsin sisään varmaan juuri siksi, ettei minulla ollut paineita ja olin lapsellisen innostunut.”

Opiskeluaikana into kuitenkin pakeni ja Salminen meni lukkoon.

”Ymmärsin – tai siis luulin – näyttelemisen olevan vakava asia. Minusta tuntui koko ajan, etten suoriudu ja saavuta oikeaa tasoa.”

Salminen otti aikalisän ja kävi välissä armeijan. Tasapainoa kesti hetken.

Toiset saattoivat ajatella, että näyttelijöiden jälkikasvu ui kuin kala vanhempiensa vanavedessä, mutta näin ei ollut.

”Teatterikoulussa yritin muuttaa ääneni korkeutta, etten kuulostaisi faijalta. Jos rajallisista resursseistaan rajaa suurimman osan pois, jää todella kapea alue työskennellä”, Salminen sanoo.

”En ollut silloin mitenkään onnellisessa paikassa. Koulun jälkeen päätin, etten näyttele, ja lähdin opiskelemaan näyttämötaistelua Englantiin.”

Päätöksestä huolimatta Salminen on näytellyt 1990-luvun puolivälistä asti aktiivisesti elokuvissa, tv-sarjoissa ja teatterien lavoilla.

Ryhmäteatterissa ja Helsingin kaupunginteatterissa näyttelemisen lisäksi Salminen oli kiinnitettynä Kansallisteatterissa 16 vuotta.

”Olen tehnyt paljon töitä, joista olen todella ylpeä. Tällaisia ovat esimerkiksi Rikhard III, Hercule Poirot ja Vanja-eno. Ohjaaja Paavo Westerbergin kanssa tehdyissä jutuissa löysin itseni ja oman tekemisen tavan”, Salminen sanoo.

”Urani alku oli tahmea ja kulutin silloin niin paljon energiaa, että velanmaksun aika tuli viisi vuotta sitten. Paukut loppuivat. Viimeinen vaihtoehtoni oli lähteä pois Kansallisteatterista.”

Päätös oli Salmiselle raskas. Hän oli elänyt sopimusnäyttelijän kuplassa pitkään, ja sitten kupla oli pakko puhkaista. Tulevaisuus oli epäselvä.

”Kun aikoinani sain kiinnityksen, tanssin riemusta Alepan hyllyjen välissä. Lopulta kävelin ulos teatterin ovista ja minusta tuntui, että häviän taivaan tuuliin.”

Salminen alkoi harrastaa painonnostoa ja tehdä elämäntaparemonttia. Motivaation lisäksi hän oli teatterivuosina kadottanut terveytensä. Erityisesti selkä riivasi.

”Fysiikkani oli niin huono, että pelkäsin joutuvani sairauseläkkeelle. Painonnosto palautti uskon siihen, että osaan ja voin vielä liikkua.”

Salminen kouluttautui myös personal traineriksi.

Eikä Salminen mihinkään hävinnyt, vaikka poistuikin teatterista. Sen huomaaminen oli hänelle tervehdyttävä kokemus. Samoin se, että muuallakin on mielenkiintoisia ihmisiä.

”Oman kuplan tajuaa vasta, kun siirtyy toiseen ympäristöön ja löytää eri lahkon. Maailmankuvan laajeneminen auttoi ymmärtämään, että voin tehdä monia juttuja.”

Ompelujuttujen ja kuntoilun lisäksi Salminen näytteli tänä kesänä kolmen vuoden tauon jälkeen. Hän oli mukana Heinolan kesäteatterin Flirttikurssi 55+ -komediassa, joka nimestään huolimatta käsitteli myös ”vakavia teemoja”.

Ja pitkästä aikaa Salmiselle tuli tunne, että tätä hän voisi taas tehdä. Erityisesti teatterin klassikot kiinnostaisivat samoin kuin kameran edessä työskentely.

”Korona-aika antoi aikaa miettiä rauhassa, mitä tulevaisuudelta haluan”, Salminen sanoo.

”Nyt olen suht sinut vanhojen juttujen kanssa ja melko hyvässä paikassa henkisesti.”

Kuka?

Kristo Salminen

  • Syntyi Helsingissä 1972.

  • Valmistui Teatterikorkeakoulusta 1997.

  • Näytellyt Helsingin kaupunginteatterissa, Ryhmäteatterissa ja ollut 16 vuotta kiinnitettynä Kansallisteatterissa.

  • Tärkeimmät teatteriroolit: Rikhard III, Vanja-eno ja Nokia-sarjan Kari Kairamo.

  • Näytellyt useissa tv-sarjoissa ja elokuvissa 1990-luvun puolivälistä lähtien.

  • Harrastaa ompelemista, kamppailulajeja ja painonnostoon keskittyvää saliharjoittelua.

  • On kiinnostunut zen-buddhalaisesta istuvasta meditaatiosta.

  • Asuu Espoossa. Perheeseen kuuluvat näyttelijävaimo Johanna Kokko ja kolme poikaa.

  • Täyttää 50 vuotta sunnuntaina 21. elokuuta. Juhlii merkkipäiväänsä isosti. Juhlajärjestelyt ovat vielä työn alla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat