Hopeanuolesta syntyi hikinen, yhden tähden musikaali

Joukko näyttelijöitä melskaa lavalla harvinaislaatuisessa teatterielokuvassa.

Hopeanuoli-elokuvassa lavalla laulaa koiriksi pukeutuneita näyttelijöitä.

11.8. 12:56

Hopeanuoli-musikaali osa 1: Ystävyyden siteet (Ginga-Nagareboshi Gin- Kizuna Hen), ohjaus Maruichirô Maruo. K7. 126 min.

liioittelematta voi sanoa, että aika harvoin Suomen elokuvateattereissa tulee vastaan jotain sellaista kuin Hopeanuoli-musikaali: Ystävyyden siteet.

Elävän yleisön edessä kuvattu, mangaan perustuva japaninkielinen musikaali, jossa joukko koiriksi sonnustautuneita näyttelijöitä melskaa lavalla pari tuntia ja vähän päälle.

Hopeanuolen tarina kerrottiin alun perin Yoshihiro Takahashin vuosina 1983–87 ilmestyneessä mangassa ja sen pohjalta tehdyssä animesarjassa.

Maruichirô Maruon ohjaamassa musikaalissa urhea karhukoira Riki (Kenji Sakamoto) nousee isäntänsä kanssa ilkeää Akakabuto-karhua vastaan.

Kontion paiskattua Rikin taistelun päätteeksi rotkoon tarinan varsinainen päähahmo astuu lavalle: Rikin pentu Hopeanuoli (Hiroki Sana) ottaa tehtäväkseen kostaa Akakabutolle.

Pian Hopeanuolelle selviää, että moni muukin kaavailee tappajakarhun kukistamista. Hän liittyy villikoirien laumaan, jonka pomo on ilmetty Riki.

Koirien tehtävänä on koota armeija Akakabutoa vastaan, ja niin he lähtevät matkaan etsimään sopivia taistelukoiria. Ja löytyyhän niitä: on vahvaa, nopeaa ja ninjataidot hallitsevaa.

Kovin sotaisa ja meluisa on Hopeanuolen maailma. Musikaalin nimessä mainitut ystävyyden siteet syntyvät ainoastaan kilvoittelun ja huutamisen kautta. Tarina on oikeastaan yhtä taistelun temmellystä ja koston kierrettä. Ei ihme, että lähikuvissa näyttelijöiden ihot kimmeltävät hiestä.

Sen sijaan sitä voi pitää pienenä ihmeenä, ettei taistelukoreografioihin ole saatu laiskanpulskeaa hypähtelyä kummempaa liikettä.

Sama mielikuvituksettomuus jatkuu lavasteissa, jotka eivät parin tunnin aikana paljoa muutu. Muutamat vaihtuvat kamerakulmat eivät herätä kokonaisuutta eloon.

Ehkä vielä väsyneempää on tapahtumia kuljettava musiikki, mikä on tietysti harmi, kun kyseessä on kerran musikaali. Vaikka kuvissa vilisee irtokorvia ja -häntiä kuin Catsissa konsanaan, ei tässä ainakaan Andrew Lloyd Weberin jalanjäljissä painella.

Elähtäneissä hard rock -rykäisyissä johtava idea taitaa olla määrä korvaa laadun, kuorolauluissa taas kovaa ja kakofoniassa.

Pääosissa Naoya Gômoto, Kenji Sakamoto, Hiroki Sana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat