Uusissa radiodokumenteissa pohditaan murhia ja väkivaltaa, mutta olisi tärkeää kertoa myös tavallisten ihmisten tarinoita

Pienten tarinoiden yhteiskunnallisuus ei tule suoraan riveiltä, vaan niiden välistä, kirjoittaa Sampsa Oinaala.

Marja Kurikan toimittama Miten minusta tuli murhaaja -dokumentti esitetään Yle Radio 1 -kanavalla 14. elokuuta.

10.8. 10:00

”Miten minusta tuli murhaaja”, miksi nuori puukottaa, toimittaja ottaa meedion avulla yhteyden kuolleeseen isäänsä...

Ovatko nämä viimeaikaisia otsikoita ja aiheita Hymystä, Alibista tai internetin kohu-uutissivustoilta? Eivät. Ne ovat tänä vuonna ensi-iltansa saaneita radiodokumentteja.

Heikki Soini aloitti Ylen audiodokumentarismin uutena tuottajana vuoden alussa. Hän näyttää seuraavan Suomesta ja maailmalta tuttua trendiä. Dokumentarismin kuuluu nykyään olla poleemista ja yhteiskunnallista.

Unohtuiko joku? Tavallinen ihminen ja hänen pieni tarinansa, jolla ei ole minkäänlaista uutisarvoa. Sisältö, jonka yhteiskunnallisuus ei tule suoraan riveiltä, vaan niiden välistä...

Sama suunta on ollut jo pitkään nähtävissä niin dokumenttielokuvissa kuin lehdistössäkin.

Suomen elokuvahistoriaan mahtuu useita menestyneitä dokumentteja, joiden tähtinä on taviksia. Jukka Kärkkäisen Kansakunnan olohuone (2009) on niin monisyinen dokumentti, ettei siitä saisi mitenkään pelkistettyä poliittisia teemoja painottavaa Docventures-keskustelua. Se ei yksinkertaista, eikä alleviivaa, mutta herättää ajatuksia ja koskettaa – syvältä.

Virpi Suutarin Eedenistä pohjoiseen -elokuvasta (2014) ei saisi aikaan kohuotsikoita. Aiheena on puutarhanhoito. Joonas Berghällin Miesten vuoro (2010) käsittelee löyhästi miehuutta, mutta laajenee teemoiltaan ja merkityksiltään moneen suuntaan.

Viime aikojen dokkariensi-illoissa tällaisia aiheita on vähemmän. Enemmän on julkkiksia ja ajankohtaisia puheenaiheita.

Lehdistössä tavallinen ihminen kelpaa kommentoimaan bensan hintaa tai Ukrainan sotaa. Tai sitten hän pääsee kertomaan jonkin traagisen kokemuksen hyväksikäytöstä, koulukiusaamisesta tai työttömyydestä.

Mutta missä pääsisi esille hänen ihan tavallinen elämäntarinansa, joka on silti aina ainutlaatuinen?

Radiodokumentti on ollut pitkään turvasatama pienille aiheille. Toivottavasti tuuli ei ole ihan kokonaan kääntynyt, kuten Ylen tuoreimmista tuotannoista voisi päätellä.

Monissa maissa audiodokumentarismin suurin trendi on jo pitkään ollut sosiaaliporno. Parhaimmillaan sekin voi olla koskettavaa, mutta pahimmillaan yksitasoista yleisön aliarvioimista.

Kärkkäinen kuvaa parhaillaan jatko-osaa Kansakunnan olohuoneeseen. Toivottavasti se pääsee läpi tuottajien ja rahoittajien mankelista lopulliseen tuotantoon ja innoittaa muitakin dokumentaristeja.

Tutkivaa ja yhteiskunnallista dokumentarismia tarvitaan. Mutta tarvitaan muutakin. Pieniä tarinoita huolellisella toteutuksella ja suurella sydämellä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat