Maanantaina kuollut Olivia Newton-John elää ikuisesti tässä psykedeelisessä kulttielokuvassa, joka kannattaa katsoa jo sen outouden tähden

Olivia Newton-Johnin tähdittämä Xanadu (1980) oli niin epäonnistunut, että se inspiroi perustamaan huonoimman elokuvan palkintogaalan ja lopetti Hollywood-musikaalit vuosikymmeniksi.

Olivia Newton-John ja Michael Beck näyttelevät pääosia elokuvassa Xanadu (1980).

10.8. 8:39

Australialainen näyttelijä-laulaja Olivia Newton-John kuoli maanantaiaamuna. Newton-John oli kuollessaan 73-vuotias. Hänet muistetaan parhaiten naispääosasta Grease-musikaalielokuvassa, vastanäyttelijänään aikansa supertähti John Travolta, sekä pophiteistään.

Newton-John oli urallaan mukana myös yhdessä Hollywoodin eriskummallisimmista tuotannoista. Xanadu (1980) keräsi välittömästi ilmestyttyään pienen fanikunnan, mutta floppasi kokonaisuudessaan.

Xanadu on elokuva, jossa mikään osa-alue ei oikein toimi yhteen. Musiikki on parhaimmillaan upeaa, mutta kokonaisuus jää suurelta osin täysin käsittämättömäksi.

Xanadua pidettiin aikanaan niin epäonnistuneena, että se innoitti perustamaan The Golden Raspberry -palkinnon. Oscareita parodioivassa ”Razzie”-gaalassa palkitaan vuosittain vuoden huonoimpia elokuvia.

Jo aiemmin huonossa hapessa olleesta musikaaligenrestä käytännössä luovuttiin Hollwoodissa vuosikymmeniksi.

Elokuvan tarina vaikuttaa hetkessä kokoon kyhätyltä: kärsivä nuori taiteilija Sonny (Michael Beck) törmää Los Angelesin kaduilla ihastuttavaan nuoreen naiseen nimeltä Kira (Newton-John). Kira on tosiasiassa yksi antiikin Kreikan mytologian muusista, taiteiden jumalattarista. Kira on inspiroinut aikanaan myös jazzmuusikko-Dannya (musikaalitähti Gene Kelly viimeiseksi jääneessä elokuvaroolissaan). Kiran vaikutuksesta Sonny ja Danny päätyvät perustamaan yhteisen rullaluisteludiscon.

Xanadun selvinä innoittajina olivat 1970-luvun lopun hittimusikaalit Saturday Night Fever – lauantai-illan huumaa (1977) sekä Grease (1978), josta Newton-John ponnahti idoliksi. Kenties tekijät ajattelivat, että 1940-luvun steppimusikaalin ja kasarisähkökitaroiden yhdistäminen kykenisi luomaan vastaavaa innostusta.

Michael Beck, Olivia Newton-John ja Gene Kelly.

Toisin kävi. Aikalaiskriitikot moittivat elokuvaa sekavaksi ja pimeäksi. Iso osa kohtauksista tapahtuukin valtavassa hämärässä hallissa. Näyttelijöiden kasvoja on vaikea nähdä välillä edes lähikuvissa. Pääosan esittäjät Newton-John ja Beck ovat pahimmillaan pökkelömäisiä, vain Kellyssä on rentoutta.

Tanssikoreografiat puuroutuvat, koska kuvat on rajattu niin tiukasti ja leikattu miten sattuu.

Olivia Newton-Jon ja Gene Kelly tanssivat yhdessä 1940-luvulle sijoittuvassa kohtauksessa.

Vaikka kriitikot ja suuri yleisö hylkäsivät elokuvan, se keräsi nopeasti kulttiyleisön.

Xanadu kannattaakin kokea, edes pätkissä, sillä se on niin outo. Elokuvan alussa Sonny repii piirustuksensa ja heittää sen tuuleen. Palaset lentävät ohi muusia kuvaavan seinämaalauksen, jonka hahmot heräävät yksitellen eloon ja tanssiin. Hahmojen ääriviivat ovat sähköisen pinkit.

Kutkuttavan outo efekti tuo mieleen Tronin (1982) tietokone-efektit. Klassikkoelokuva muistetaan usein ensimmäisenä elokuvana, jossa hyödynnettiin kunnolla tietokone-animointia, mutta villinnäköinen Xanadu julkaistiin jo kaksi vuotta aiemmin.

Elokuvan lopussa Sonny pääsee saman muraalin kautta jonkinnäköiseen taivaaseen, joka muistuttaa autiota psykedeelistä diskoa.

Musiikillisesti Xanadu onnistuu: Olivia Newton-Johnin huumaava nimikkolaulu kuulostaa Abbalta kukoistuksessaan, ja Electric Light Orchestran soundtrack toimii.

Erityismaininnan ansaitsee myös animoitu osuus, jossa päähahmot suutelevat, muuttuvat peukaloisiksi ja lopulta kultakaloiksi. Animaattorina on legendaarinen Don Bluth, Disneyn animaattori, joka oli mukana tekemässä muun muassa Robin Hoodia (1973), irtisanoutui ja perusti oman animaatiostudion. Bluthin ohjauksia ovat Suomessakin nähdyt lastenelokuvat NIMH – Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa (1982), Fievel matkalla Amerikkaan (1986) sekä Maa aikojen alussa (1988).

Xanadu muistuttaa paljon The Rocky Horror Picture Show’ta (1975), jonka näytökset ovat rakastettu yhteisötapahtuma riisinheittoineen ja huutolauluineen. Ehkä eniten siitä tulee kuitenkin mieleen elokuvan vähemmän tunnettu ”jatko-osa” Shock Treatment (1981), jossa on vetäviä lauluja ja sekavia kohtauksia.

Xanadun Yhdysvaltojen ensi-illasta tuli maanantaina kuluneeksi tasan 42 vuotta, mutta kuten Guardianissa todetaan, Xanadu voisi olla yhtä lailla tuhansia vuosia vanha tai lähetetty tulevaisuudesta.

Niin eriskummallinen se on.

Xanadu on vuokrattavissa esimerkiksi Blockbusterista ja Youtubesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat