Mika Kaurismäki kertoo, että Loiri olisi halunnut tehdä vielä yhden elokuvan – ”Viimeiset noin 10–15 vuotta olivat hyvinkin intensiivistä aikaa”

Ohjaaja Taru Mäkelä kertoo oppineensa Loirilta sen, että asiat on tehtävä täydellä sydämellä, sielulla ja voimalla. Timo Koivusalo muistaa Loirin lahjakkaana näyttelijänä.

Kuva Mika Kaurismäen ohjaaman Vesku-dokkarin lehdistötilaisuudesta elokuussa 2010.

10.8. 15:47

Elokuvaohjaaja Mika Kaurismäki kertoo ehtineensä jo tehdä surutyötä, Vesa-Matti Loirin kuolema kun oli sairauden vuoksi jo nähtävissä jonkin aikaa.

”Viime kesänä kävimme vielä yhdessä syömässä pitkän kaavan kautta, ja silloin hän sanoi minulle ’tehdääs vielä yksi elokuva, saat kolme–neljä vuotta aikaa.”

Suunnitelma ei ehtinyt toteutua, mutta Loirilla oli Kaurismäen mukaan jo aihekin toivomalleen elokuvalle: Fjodor Dostojevskin romaani Pelurit.

Lue lisää: Vesa-Matti Loiri on kuollut

Kaurismäki ohjasi vuosina 2010–2019 neljä elokuvaa, joissa Vesa-Matti Loiri esiintyi. Vuonna 2010 ilmestyi dokumentti Vesku ja sen jälkeen fiktioelokuvat Tie pohjoiseen (2012), Elämältä kaiken sain (2015) sekä Mestari Cheng (2019). Näistä Mestari Cheng oli myös viimeinen elokuva, jossa Loiri näytteli.

”Tunsin hänet jo 1980-luvulta, mutta varsinkin viimeiset noin 10–15 vuotta olivat hyvinkin intensiivistä aikaa, tavattiin paljon ja tehtiin elokuvia. Hän oli myös hyvin läheinen ihminen minulle ja perheelleni”, Kaurismäki sanoo.

Loirin kanssa tehdyistä elokuvista Kaurismäki nostaa esille Mestari Chengin erityisen hienona kokemuksena. Siinä Loiri näytteli yhtä sivuosaa, velmua Lapin äijää Vilppulaa.

”Lappi on hänelle niin tärkeä, ja hän istui rooliin täydellisesti. Minusta se myös välittyy elokuvasta hyvin.”

Tie pohjoiseen oli Loirille toinen henkilökohtaisesti tärkeä elokuva, Kaurismäki sanoo. Siinä hän esitti toista pääosaa, Samuli Edelmannin näyttelemän hahmon isää. Kumpikin näyttelijä sai tuoda Kaurismäen mukaan rooliinsa paljon omaa itseään.

Kaurismäki muistaa myös, kuinka huono Loirin terveys oli vielä paria vuotta aiemmin Vesku-dokumenttia kuvattaessa. Kaurismäen sanoin Loiri ehti tuolloin jo ”käydä porteilla”. Sen jälkeen hän kuitenkin pystyi parantamaan kuntoaan huomattavasti, ja kuntoutuminen näkyi juuri Tie pohjoiseen -elokuvan kuvauksissa.

”Sen ensimmäisenä kuvauspäivänä hänet tuotiin paikalle rullatuolilla, mutta loppupään kuvauksissa hän pystyi jopa juoksemaan”, Kaurismäki kertoo.

”Ikävä tulee, mutta hänen muistonsa elää.”

Elokuvaohjaaja ja -tuottaja Timo Koivusalo puolestaan kuvailee, että Loiri oli ”lämmin, ystävällinen kaveri ja käsittämätön lahjakkuus”

”Täysin ainutlaatuinen ihminen lähti, hiljaiseksi vetää. Olen sitä mieltä, että Veskun myötä päättyi myös yksi aikakausi, Suomi ei ole enää entisensä ja se on äärimmäisen surullista.”

”Samaan aikaan tunnen kiitollisuutta, että maailmassa oli noin lahjakas ihminen ja sain tehdä hänen kanssaan töitä. Saamme kaikki olla onnellisia, että meillä oli huikean lahjakas ja ikoninen tyyppi, joka teki Suomesta 1960- ja 1970-luvulta asti pikkuisen mukavamman paikan elää. Hän oli myös lahja kansakunnan identiteetille.”

Koivusalon sanoin ”suurempaa tähteä ei Suomeen voi enää syntyä”.

”Aikakausi on eri, eikä enää ole sellaista lahjakkuutta, joka voi olla SM-mestari parissa urheilulajissa ja muutamassa muussa lajissa huippuluokkaa – ja sen lisäksi olla taitava muusikko-laulaja ja näyttelijä.”

Loiri uskalsi aina ylittää raja-aitoja, Koivusalo sanoo.

”Suomessa helposti karsinoidaan, mutta hän ei antanut sen hidastaa. Kun lahjoja riittää, korkeakulttuuri, viihde ja urheilu ammentavat kaikki samasta lähteestä.”

Koivusalo teki Loirin kanssa yhteistyötä useaan kertaan sekä tv:ssä että elokuvissa.

”Muistan lämmöllä, kun Spede Pasanen päätti, että Uuno-elokuvassa Uuno Turhapuro ja Pekko Aikamiespoika kohtaavat. Se oli lyhyt mutta mainio ja hauska pätkä.”

Koivusalo loi ja esitti Pekko Aikamiespoika -komediahahmoa 1990-luvulla. Loirin esittämä Turhapuro ja Aikamiespoika kohtaavat elokuvassa Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismies (1998).

Myöhemmin Koivusalo ohjasi Loiria musikaalielokuvassa Kaksipäisen kotkan varjossa (2005), jolloin Loiri oli ”todella hyvässä kunnossa sekä näyttelijänä että muuten”.

”Veskulla oli uskomattoman hieno taito olla samalla sekunnilla tai samassa freimissä koskettava, haikea ja surullinen, ja samalla pinnan alla väreili ilo, hauskuus ja riemu.”

Koivusalon mielestä samaan aikaan esiintyneet kirkkaan ja tumman sävyt näkyivät kaikessa Loirin tekemisessä.

”Nautin hänen rytmityksestään. Hän oli äärimmäisen tarkka rytmittäjä ja muutenkin tarkka näyttelijä. Huipputekijällä kaikki näyttää näennäisen helpolta, mutta sen taustalla on paljon ajatustyötä.”

Loiri myös piti näyttelemisen aina sellaisena, mitä sen pitäisi olla eli leikkinä ja leikkisyytenä, Koivusalo sanoo.

”Sen hän teki mestarillisesti.”

Kaksipäisen kotkan varjossa -elokuvasta Koivusalon mieleen on jäänyt myös, miten Loiri teki musikaalielokuvaan lauluja Finnvoxin-studiolla, ”otti ne haltuun ja sai tekstit henkiin”.

Kun tuli vuoro laulaa Pelimannin perintö, Loiri sanoi, että ”tämä on suoraan hänelle kirjoitettu, että hän samaistuu kappaleessa kaikkeen”.

Koivusalo muistelee kappaleen loppua:

On haaveista suurin jos elämään

edes yksi jäis lauluistansa,

ja hänen täältä jo mentyään,

sitä vielä laulaisi kansa,

sitä vielä laulaisi kansa.

”Aika monta laulua, joita hän lauloi, laulaa kansa vielä pitkään.”

Ohjaaja Taru Mäkelä kertoo oppineensa Loirilta sen, että asiat on tehtävä täydellä sydämellä, sielulla ja voimalla.

”Vesku oli lämmin ja tarkka ihminen. Olen saanut kunnian tehdä hänen kanssaan töitä pariinkin otteeseen. Ohjaajana Varastossa [vuonna 2011], jossa hän oli aika huonokuntoisena ja oli epäselvää, pääseekö hän paikalle vai ei panomies Mynttisen rooliin”, Mäkelä sanoo.

”B-pläninä meillä oli Jörn Donner, koska Suomesta ei löytynyt panomiehen rooliin kahta muuta niin karismaattista esittäjää.”

Loiri pääsi paikalle ja sovittiin, että ei ole kuin kolme kuvaa. Tunnelma oli keskittynyt ja äärettömän hauska samaan aikaan.

”Tehtiin lopulta neljä kuvaa ja Vesku improvisoi sinne kakkua syövän Mynttisen, joka löytää voileipäkakusta oliivin ja sanoo ’Mitä vittua, oliivi!’ Se räjäytti pankin. Räjäytti myös Varaston katsojissa, joita oli yli 200 000. Hän kävi tekemässä sen ja poistui paikalta, eikä meidän tarvinnut häiritä Donneria kohtauksen takia.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat