Tässä tulee paras brittibändi, jota ei koskaan ollut – fantasiamaailmassa voi tavata John Lennonin pöydän alla tai David Bowien portaissa

David Mitchellin romaani näyttää, miten musiikkia tehdään.

Kirjassa ystävälliset starat, kuten David Bowie (vas.) ja John Lennon, ottavat Utopia Avenuen keltanokat osaksi musiikin suurta veljeskuntaa.

20.9. 13:51

Romaani

David Mitchell: Utopia Avenue (Utopia Avenue). Suom. Einari Aaltonen. Sammakko. 600 s.

Utopia Avenue oli neljän nuoren britin bändi, joka syntyi rakkauden kesänä 1967 svengaavassa Lontoossa ja koki hämmästyttävän nopean nousun opiskelija­bileiden keikkabändistä musiikki­maailman eliittiin – ja lakkasi olemasta kaksi levyä tehtyään.

”Psykedeelistä folkia” soittanut Utopia Avenue on kiehtova pop-musiikin historian sivupolku, josta olisi voinut tulla yksi aikakauden suurista myyttisistä nimistä.

Paitsi että yhtyettä ei tietenkään koskaan ole ollut olemassa David Mitchellin Utopia Avenue -romaanin ulkopuolella.

David Mitchell.

Romaani alkaa, kun kanadalainen manageri Levon Frankland havaitsee sopivia palasia bändiin, josta voisi tulla menestys, tai sitten ei. Dean on basisti, joka on tullut Lontooseen tavoittelemaan muusikon uraa. Vaihtoehtona on duunarielämä ankeassa kotikaupungissa Gravesendissa.

Kitaristi Jasper ja rumpali Griff soittavat jo bändissä, entisen bluestähden toivottomassa taustayhtyeessä. Elf, tulevan kokoonpanon ainoa nainen, on kosketinsoittaja, joka on jo tehnyt uraa folk-kuvioissa. Hänen poikaystävänsä on juuri jättänyt hänet, ja samalla heidän lupaava duonsa on lakannut olemasta.

Erityinen juonne tarinassa on bändin outolintu Jasper. Kitaravirtuoosi kuuluu nykytermein autismin kirjolle. Jasperin on erityisen vaikea tunnistaa ihmisten tunteita ja puheen vivahteita. Lisäksi hänen päänsä sisällä asuu Kop Kop, salaperäinen koputtaja, joka tulee tuhoamaan hänet. Jasper tietää elävänsä laina-ajalla.

Manageri Levon tuo nämä erilaiset ihmiset yhteen ja romuluisen alun jälkeen heistä tulee yhtye, jossa on kolme vahvaa ja erilaista lauluntekijää. Heidän lahjakkuutensa sulautuvat yhteen ja Utopia Avenuesta tulee paljon enemmän kuin osiensa summa. Dean, Jasper, Elf ja Griff kokevat elämän töyssyjä ja iskuja, oppivat ja kasvavat – ja jalostavat kaiken tämän musiikikseen.

David Mitchell on taitava loihtimaan esiin epookkeja. 1960-luvun lopun Lontoo ja Kalifornia heräävät kirjassa eloon hajuineen ja makuineen, unelmineen ja ennakkoluuloineen. Hippiaika tallentui jo aikanaan värifilmille, siitä on tehty roppakaupalla fiktiota ja se on yhä muistin piirissä.

Mitchell vie lukijansa tähän maailmaan kuin se olisi fantasiamaailma, jossa lohikäärmeiden, velhojen ja haltioiden sijasta voi tavata John Lennonin pöydän alla tai David Bowien portaissa. Se vaikuttaa onnelliselta paikalta, jossa ystävälliset starat ottavat Utopia Avenuen keltanokat osaksi musiikin suurta veljeskuntaa.

Kuten kaikkien utopioiden, hippiparatiisin loppu on koittamassa liian pian.

Eikä musiikin fantasiamaailma tietenkään ole vailla örkkejä. Se on nimenomaan veljeskunta, jossa naisena on vaikea olla, kuten Elf joutuu jatkuvasti huomaamaan. ”Ei neuvoja. Vain pelättävää”, vastaa Janis Joplin, kun Elf kysyy opastusta, miten pärjätä naisena musiikin alalla.

Havainnot pop-maailman sovinistisuudesta saattavat tuntua #metoo-ajan tuottamilta anakronismeilta, mutta valitettavasti oikea vastaus lienee, että mikään ei ole paljon muuttunut 50 vuodessa.

Utopia Avenue kertoo ennen kaikkea musiikista. Sanonnan mukaan musiikista kirjoittaminen on kuin arkkitehtuurista tanssiminen. Romaanin lukijaa helpottaa se, että Utopia Avenuen kuvitteellista musiikkia ei voi verrata todellisuuteen. Kappaleet ovat juuri niin mahtavia kuin tarinassa kerrotaan.

Utopia Avenue näyttää, miten musiikkia tehdään. Kuinka kappaleet syntyvät kokemuksista, ohimennen kuulluista tai nähdyistä sanoista ja siitä, kuinka bändin jäsenet laittavat sävellykseen kukin oman palasensa. Parhaimmillaan näin syntyy taidetta, joka voi ylittää elämän ja kuoleman.

Mitchellin romaanissa sanoma musiikin voimasta, rakastettavat henkilöt, elävä epookki, nokkela huumori ja vielä tarinan lomassa kulkeva spekulatiivinen juonne sulautuvat nautittavaksi lukuromaaniksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat