Raju ja vihainen Ilona irti -monologi­ooppera käsittelee naisen asemaa nyky-yhteis­kunnassa, ja kuva on sangen synkkä

Timo-Juhani Kyllönen sävelsi teoksen tyttärensä Aurora Marthensin laulettavaksi. Libreton kirjoitti kirjailija Leena Lehtolainen.

Sopraano Aurora Marthens, säveltäjä Timo-Juhani Kyllönen ja kirjailija Leena Lehtolainen.

19.8. 14:54

Nykymusiikki

Urkuyö & aaria -festivaali. Timo-Juhani Kyllösen monologiooppera Ilona irti Espoon Tuomiokirkossa 18.8. Libretto Leena Lehtolainen. Aurora Marthens, sopraano, Jan-Paul Roozeman, piano, Rebecca Roozeman, viulu, Lauri Kankkunen, sello, Timo-Juhani Kyllönen, kapellimestari.

Ilona irti on raju ja vihainen monologiooppera, jonka Timo-Juhani Kyllönen on säveltänyt tyttärelleen Aurora Marthensille Leena Lehtolaisen librettoon.

Ooppera koostuu yhdestätoista kohtauksesta, joissa käsitellään naisen asemaa nyky-yhteiskunnassa. Kuva on sangen synkkä.

Ooppera valmistui kesäksi 2020, mutta korona-aika siirsi sen kantaesitystä kahdella vuodella.

Ensimmäinen kohtaus on nimeltään Kenen mun keho on. Siinä nainen joutuu seksuaalisen ahdistelun ja raiskausvaaran uhriksi ”Näpit irti! Kädet irti kehostani”, Marthens huusi. ”En aio uskoa määritelmiisi!”

Ilona irti syntyi aikana, jolloin #metoo -kampanja kävi erityisen kiivaana.

Kesäkuussa eduskunta hyväksyi lain, joka määrittelee raiskauksen rikoslaissa suostumusperusteiseksi. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa jokaisen itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaa.

Toksista maskuliinisuutta ja patriarkaatin alistavaa, naisen roolin määrittelevää valtaa oopperan nainen – tai useampi naishahmo – kohtaa matkan varrelle monta kertaa. Tosin ihan kaikkea ei kai laiteta patriarkaatin syyksi, joskin ulkonäköpaineet ja syömishäiriöt voivat nekin olla yhteiskunnan valtarakenteiden aikaansaannoksia.

Draaman kaarta Kyllönen on rakennellut nousuin ja laskuin, konfliktein ja kevennyksin. Jännite ja energiataso pysyivät aina korkeina.

Huipennus on yhdeksäs osa, Vimma, jossa epätoivoinen nainen lyö ahdistelevaa miestä niin lujaa, että tämä alkaa vuotaa verta. Poliisi tulee paikalle.

Lehtolaisen libretossa on paljon myös leikkisää suomen kielen käyttöä ja humoristisia vaiheita. Kyllösen musiikista on kuitenkin useimmiten leikki kaukana, sillä hän käyttää aiheesta johtuen useimmiten aika raskaita ja rajuja keinoja, kulmikasta ja terävää rytmiä, viiltäviä intervalleja, paksuja jousenvetoja ja hakkaavaa pianonpauketta. Tahtia hän lyö esitykseen hyvin painokkaasti kapellimestarinpaikaltaan.

Pelkkää dramaattista syyttelyä Ilona irti ei suinkaan ole. Nainen käy usein sisäistä dialogia itsensä kanssa, epäröi ja syyttelee myös itseään. Hänellä on rakkauden ja kosketuksen tarve, missä toiveessa hän pettyy. Kosketus onkin kähmimistä, ei hellyyttä.

Silloin kun musiikki yrittää muuttua lyyriseksi ja leikkisäksi, se ei pääse raskaasta vaihteesta oikein eroon. Syy saattoi olla myös Espoon Tuomiokirkon kaikuisassa akustiikassa.

Marthens on vaikuttavan dramaattinen äänitykki, omiaan oopperan raivoisiin purkauksiin ja leimahduksiin. Lyyriset sävyt odottava vielä löytymistään.

Vihaisuutta ja taistelunhalua Marthensin monologishow’ssa oli ainakin yhtä paljon kuin joissain nuorten naisten punkbändeissä.

Julia Tapola oli tehnyt Marthensille miminalistisen ohjauksen, jossa eleillä, silmälaseilla, samppanjalasilla ja tukan avaamisella paljastettiin hahmosta ikään kuin uusia luonteenpiirteitä, elämäniloakin.

Ilon piti kai päästä vihdoin irti lopun räjähtävässä naurussa. Raivonpurkaukselta sekin vain kuulosti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat