Chineke! esitti hienoja hetkiä, mutta intensiteettiä piti odottaa

Chineke!-orkesteri haluaa tuoda monimuotoisuutta edelleen valkoiselle ja miehiselle klassisen musiikin kentälle.

Kevin John Edusei johti Chineke!-orkesteria Lontoossa vuonna 2020.

30.8. 15:17

Klassinen

Chineke! Musiikkitalossa 29.8. Joht. Kevin John Edusei, sol. Sheku Kanneh-Mason. Nabors, Šostakovitš, Dawson.

Chineke!-orkesteri on klassisen musiikin kentällä harvinaisuus. Vuonna 2015 perustetun orkesterin soittajat edustavat hyvin monenlaisia etnisiä taustoja.

Niin kokoonpanollaan kuin ohjelmistovalinnoillaan orkesteri kumoaa omituisen yleistä harhaluuloa, että taidemusiikki olisi – ja etenkin olisi ollut – vain tietynnäköisten ihmisten tekemää.

Siksi sen tuominen Helsingin juhlaviikoille on jo teko sinänsä.

Konsertin ohjelma oli rakenteeltaan perinteinen. Aluksi kuultiin nuoren Brian Raphael Naborsin sävellys Pulse, sen jälkeen Šostakovitšin toinen sellokonsertto Sheku Kanneh-Masonin soittamana ja väliajan jälkeen William Dawsonin vuonna 1934 kantaesitetty African-American Folk Symphony.

Säveltäjä Brian Raphael Nabors on kuvannut Pulsea (2019) episodiseksi rapsodiaksi, joka kuvaa sekä ihmisen arkista elämää että luonnon eri puolia. Se pyrkii kokonaiskuvaan kiinnittämällä huomion tarkkoihin ja mieleen jääviin, keskenään melko erilaisiin aineksiin.

Pulssi ei katkea, vaan musiikin eri jaksot liittyvät toisiinsa taidokkain, ympäröivään materiaaliin sulautuvin ompelein. Vaikutteita on otettu eri musiikkilajeista, kuten jazzista. Jossain vilahti jotain stevereichmaistakin.

Instrumenttia käytetään teoksessa monipuolisesti. Vibrafonia soitettiin myös jousella, pianon kieliä rämpytettiin.

Kevin John Edusein johtama Chineke! esitti teoksen loistavalla energialla. Erityisesti pitkät perkussiojaksot tekivät suuren vaikutuksen, samoin jankuttava harppu.

Sheku Kanneh-Mason soitti Šostakovitšin toisen sellokonserton ilmaisuvoimaisesti, herkästi ja teknisesti taidokkaasti. Säveltäjä on kuvannut vuonna 1966 kantaesitettyä teosta myös sinfoniaksi sellosoololla, ja mielestäni orkesteri jäi esityksessä paikoitellen liiaksi säestäjän asemaan.

Orkesterin soitto oli tarkkaa, mutta vasta kolmannessa osassa intensiteetti oli samalla tasolla kuin konsertin aloittaneessa Pulsessa. Varmasti oli myös tietoinen valinta pysytellä taustalla. Pitkällä pohdiskelevalla Largolla alkava konsertto paljastaa itsensä pikkuhiljaa.

Kyse lienee myös omasta Šostakovitš-käsityksestäni, sen rajallisuudesta: etsin varmaankin vaistomaisesti ylimaallista kipua – siis käsitystäni siitä, miten ylimaallinen kipu ilmentää itsensä. Hetkeä, kun tajunta on kirkas ja maailma näyttää julmuutensa tavalla, jota ei meinaisi kestää.

Minun etsintäni jäi tällä kertaa kesken. Joku toinen epäilemättä löysi perille.

Hienoja hetkiä riitti kosolti. Nautin etenkin kolmannen osan laulavasta unelmoinnista sekä mystisestä lopusta, jossa suru, ironia ja huvittuneisuus yhdistyvät uniikilla tavalla.

Encorena Kanneh-Mason improvisoi. Soiton vapautuneisuus pääsi vielä uuteen ulottuvuuteen.

Musiikillisen kasvatuksensa perinteisen klassis-romanttisen ohjelmiston parissa saanut ihminen kuuntelee African-American Folk Symphonya helposti nämä viitteet mielessään. Sitä pohtii, mihin tämä nyt viittaa, onko Dvořákia, onko Tšaikovskia, ei ihan mutta ehkä vähän, tuossa on Carmen.

Tässäkään kuuntelemisen tavassa ei ole vikaa, mutta se kertoo vähintään yhtä paljon kuulijasta kuin teoksesta sinänsä, sillä sinfoniassa viitataan esimerkiksi afrikanamerikkalaisiin spirituaaleihin.

Toki se kertoo myös monipuolisuudesta. Siitä, että hyviä teoksia voi aina kuunnella monella eri tavalla. Ei ole yhtä oikeaa tulkintaa.

Sinfonia oli hieno päätös illalle. Orkesteri soitti suurella palolla. Encorena kuultiin vielä pätkä Samuel Coleridge-Tayloria, brittiläistä taidemusiikin säveltäjää, jonka äiti oli englantilainen ja isä Sierra Leonesta.

Hän oli omana aikanaan suosittu, mutta on sittemmin tipahtanut taidemusiikin kaanonista niin kuin vaikkapa yhdysvaltalainen Florence Price ja niin moni muu ei-valkoinen ja/tai ei-miespuolinen säveltäjä.

Tekemistä riittää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat