Kristiina Halkola on sydäntä särkevän kaunis hirvi näytelmässä, jota taitavat näyttelijät kannattelevat

Elli Salon kirjoittamassa Hirvimetsä-näytelmässä komedia ja tragedia sekä mystiikka ja arkirealismi lyövät kättä.

Timo Torikka (takana) on isä, Markus Järvenpää poika Hirvimetsä-näytelmässä.

4.9. 14:12

Hirvimetsä, ensi-ilta Teatteri Jurkassa 3.9. Teksti Elli Salo, ohjaus Tuomo Rämö. Lavastus, pukusuunnittelu, äänisuunnittelu ja videosuunnittelu Tomi Flyckt, valosuunnittelu Saku Kaukiainen. Rooleissa Timo Torikka, Markus Järvenpää ja Kristiina Halkola. ★★★

Sukupolvien ajatusmaailmojen törmäys ja yritys kurottaa toisiaan kohti saa Elli Salon näytelmässä taustakseen suomalaisen metsän, jonka sydämessä elää myyttisiin mittasuhteisiin kasvava hirvi.

Salo on kirjoittanut vaikeista perhesuhteista myös vaikuttavassa näytelmässään Alina, jonka kantaesitys oli Kansallisteatterissa vuonna 2019. Se kertoi läheisriippuvaisesta sisaresta, joka hoivasi alkoholisoitunutta veljeään. Jo sitä aiemmin kirjoitetussa Hirvimetsässä tarkastelussa on isän ja pojan suhde.

Isä haluaa siirtää yhteisellä metsästysreissulla pojalle metsästystaitoja ja siinä sivussa salakuljettaa elämänviisauttaan. Pehmeämpiä arvoja edustava poika katsoisi luontoa mieluummin muuta kautta kuin kiväärin tähtäimestä. Klassisessa asetelmassa poika häpeää isäänsä ja isä poikaansa. ”Miten siitä on tullu tommonen”, Timo Torikan juureva isä puhisee.

Metsästäjä (Markus Järvenpää) ja hirvi (Kristiina Halkola) kohtaavat.

Näytelmän kieli on muhevaa, dialogi etenee komediallisessa vireessä. Isä laskettelee äijämäistä, jo hieman rispaantunutta hevosenleikkiä, ”se on raakaa peliä kun hevoset nai”. Markus Järvenpään poika väistelee ja kärsii ilmeikkäästi. Vanhemman ja lapsen suhde toisintuu ja heittää riemukkaasti häränpyllyä metsäretken aikana. Lapsi taantuu taas puettavaksi, isä lohduttajaksi.

Asetelma on varsin tunnistettava, voisi sanoa jopa stereotyyppinen.

Puhetta on paljon, toimintaa vähän, mikä rasittaa esitystä ajoittain. Taitavat näyttelijät kannattelevat kuitenkin kokonaisuutta ja Tomi Flycktin äänimaailma luo Jurkan pienelle lavalle ilmavuutta. Metsän ajatonta todellisuutta puhkovat videoruudun kautta nähtävät humoristiset hyppäykset nykytodellisuuteen.

Hirvimetsän puhelias teksti sopii oivallisesti kuunnelmaksi. Vuonna 2016 tehty palkittu kuunnelmaversio satsasi paljonpuhuviin hiljaisuuksiin ja tavoitti traagisia sävyjä.

Komedia ja tragedia, arkipuhe ja runollisuus, realismi ja mystiikkaa lyövät Hirvimetsässä kättä. Kristiina Halkolan sielukkaasti esittämä hirvi on sydäntä särkevän kaunis ja nostaa tarinan aivan uudelle tasolle. Hirvimetsä onkin kiinnostavimmillaan juuri silloin, kun se kurkottaa mystiikan ja mytologian puolelle, olevaisen salaisuuden äärelle.

Näytelmän kauneus on jatkuvuuden toivossa. Isien opit voivat siirtyä eteenpäin kenties uudessa muodossa, joka puhuttelee tulevia sukupolvia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat