Juha Kulmala on niitä harvoja runoilijoita, joille beat sopii uskottavaksi tyylikeinoksi

Juha Kulmalan runoissa norppa pesii mersuun, kun meri nousee munille.

Juha Kulmala

17.9. 16:00

Runot

Juha Kulmala: Reset. Poesia. 123 s.

En kadehdi niitä, jotka valitsevat tyylikseen beatin. Aikanaan vastakulttuuriksi syntynyt beat-kirjallisuus on vuosien saatossa redusoitunut erityisesti popkulttuurin kehystämissä kielenkäyttötavoissa kevyesti sanoen vanhentuneeksi tyyliksi, jota nostalgisoivat korkeintaan sedät, joiden musiikkimaun kehitys pysähtyi Canned Heatin Future Bluesiin (1970).

Beat on jäänyt eräänlaiseksi kirjallisuuden vastineeksi rasittavalle hippeilylle, joka kristallisoituu arjessamme Helsingin Alppipuiston näkyminä, kun joku heittelee puukeppejä pussihousuissa.

Mitä Suomeen tulee, niin Juha Kulmala (s. 1962) on niitä harvoja runoilijoita, joille beat sopii uskottavaksi tyylikeinoksi. Sitä voi pitää saavutuksena.

Kulmala on turkulainen runoilija, joka on saanut Jarkko Laineen kirjallisuuspalkinnon sekä Tanssiva karhu -palkinnon.

Reset on Kulmalan kuudes kokoelma ja ensimmäinen julkaisu Poesian kautta. Edelliset viisi kirjaa ovat ilmestyneet Savukeitaan kustantamana. Yhteisöllisenä runokustantamona tunnettu Poesia on turkulaiselle Kulmalalle luonteva uusi koti, kun Savukeidas on lopettanut kustannustoiminnan jo vuosia sitten, ja sillä välin Turkuun on muuttanut kokonainen joukko Poesian runoilijoita.

Reset tekee tosin pienen poikkeuksen Poesian katalogiin. Toisin kuin monet muut Poesian runoilijat, esimerkiksi tänä vuonna Tanssiva karhu -ehdokkaana ollut Olli-Pekka Tennilä, Kulmala on pitkän linjan lavarunoilija, ja hänen kirjoittamisensa on kiinni lavarunouden kielen esteettisissä piirteissä.

123-sivuiseksi teos on myös melkoisen pitkä Poesian runokirja, ja edustaa suorastaan maksimalismia fragmentaarisen eetoksen keskellä.

Materiaalin paljous ja beatille ominainen assosiatiivisuus sekä spontaanius tekee runojen osumatarkkuudesta kuin haulikolla tussauttelisi oravaa, mutta teos ja sen kieli ovat tästä varsin itsetietoisia ja muuhun ei edes pyritä.

Runoilijana Kulmala on hyvin itsevarma, toki myös genren edellytys, mutta Kulmalalla se näkyy erityisesti kielen kiehtovan autonomisessa asemassa, jonka lukija joko hyväksyy tai ei. Resetin kieli synnyttää oman absurdin maailmansa.

Kulmalan runoissa rytmi on yhtä tärkeää kuin itse sisältö. Runot kulkevat kuin vieterilelu slinky rappusissa – toisin sanoen pysäyttäminen ei ole mielekästä, kannattaa vain seurata tuota mieletöntä rivi riviltä jatkuvaa retkeä. Jos on nähnyt Kulmalan esiintyvän, osan runoista kuulee hänen lakoniseen tyyliinsä luettuna.

Runojen aiheet vaihtelevat turkulaisessa bussissa istumisesta Amerikkaan ja ilmastonmuutokseen. Runo ilmastolakkoilevien nuorten tukitapahtumassa eduskuntatalon portailla 9.3. 2019 sisältää yhden teoksen parhaista osumista:

”Kun meri nousee munille, norppa pesii mersuun.”

Leimallinen piirre Kulmalan runoudelle on absurdi huumori, joka näkyy pingviinimigreenin kaltaisissa uudissanoissa. Kielellisistä tehokeinoista parhaiten toimivat kuitenkin äkkikäännökset, jossa jokin tuttu fraasi aktivoituu mielessä, mutta muuttaa suuntaa: ”Minä harrastan sinua.”

Paikoin lakoninen brutalismi kääntyy myös kauniiksi: ”Talot roikkuvat vuorenrinteillä kuin jääkaappimagneetit.”

Amerikka-aiheiset runot ovat kokoelman heikointa antia, joissa Kulmala tyytyy turhan ilmeisiin ratkaisuihin. Vaikka popkulttuurissa Amerikka on yleensä synonyymi Yhdysvalloille, Amerikka on paljon muutakin kuin omaa pulleuttaan myhäilevä kupla.

Kulmala ei ole koskaan ollut mikään pirskahteleva ilopilleri, mutta väittäisin Resetin olevan kärttyisämpi aiempiin teoksiin nähden, vaikka sisältääkin myös Kulmalan kauneimpia kuvia.

Säkeissä on esimerkiksi läsnä turkulaisille kirjailijoille tyypillinen viha-rakkaussuhde kaupunkiinsa. Viha liittyy usein kaupungin rakennuspoliittisiin päätöksiin: Turun tauti tämän päivän muodossa on tehdä parkkihalli torin alle, aivan toisen parkkihallin viereen, joka ei ole kuitenkaan torilla.

Kulmalan teosten sivut ovat aina olleet hyvin täynnä tavaraa, usein turhankin tiheästi omaan makuuni nähden. Resetin taitto hengittää paremmin, ja on toistaiseksi huolellisimmin toteutettu Kulmalan teos.

Lavarunouden kieli ja estetiikka ei useinkaan kanna kansien välissä. Jos Resetin rytmi vie, nähdäkseni siitä voi nauttia yhtä lailla kuin runoperformanssista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat