Suomen kansallisbaletti menetti tyylinsä, syyttää The New York Times jätti­artikkelissa – Kansalliset traditiot liudentuvat myös musiikissa

Balettiseurueet ympäri maailmaa ovat identiteettikriisissä, mutta Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Javier Torres löytää kotitalostaan oman tyylin, vaikka The New York Times toisin väittää.

Kiinalainen Fei Bo on tehnyt Earthborn-koreografian, joka nähtiin Suomen kansallisbaletin satavuotisgaalassa.

2.9. 10:15

Onko Suomen kansallisbaletilla omaa tyyliä? Ei enää, jos The New York Timesin laajaa artikkelia on uskominen.

Finnish National Ballet at 100” -kirjoituksessa Elizabeth Kendall kuvailee Kansallisbalettimme satavuotisgaalaa ja toteaa, että aivan samanlaisen olisi voinut nähdä Genevessä, Münchenissä tai Houstonissa.

Hän toteaa ongelman olevan yleinen, ja ottaa esimerkiksi Suomen.

Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Javier Torres myöntää ongelman ja sen yleisyyden.

Torres arvioi The New York Timesille, että balettiseurueilla ympäri maailmaa on ”identiteettikriisi” koska ”kaikilla on samat produktiot” tähtikoreografeilta, kuten Kylián, Forsythe ja Crystal Pite.

HS:lle Torres tarkentaa, että monet The New York Timesin johtopäätöksestä ovat hänen mielestään kuitenkin virheellisiä.

Kuvakaappaus The New York Timesin nettisivulta. Napakka verkko-otsikko sekä Mary Paischeffin ja George Gen tyylinäyte Joutsenlampi-esityksestä vuodelta 1922 kertovat Kansallisbalettimme olevan nyt satavuotias.

Joillakin balettiseurueilla on edelleen oma tyyli. The New York Times mainitsee Moskovan Bolšoi-teatterin ja New York City Balletin.

Oma tyyli vaatii yhtenäistä koulutustaustaa tai ainakin jokaisen uuden tanssijan nopeaa sopeutumista kyseiseen traditioon.

Globalisaation myötä teknisesti ylivertaisia tanssijoita on entistä helpompi löytää ympäri maailmaa, mikä nostaa yleistasoa Suomessakin.

Varjopuoleksi jää kansallisten ja alueellisten erityispiirteiden liudentuminen.

Balettitanssijat Lucia Nifontova ja Kari Karnakoski 1930-luvulla.

Kansallisbaletin juuret ovat Pietarissa, jossa varhaiset balettimestarimme George Ge ja Alexander Saxelin saivat koulutuksensa. Pietarin Vaganova-balettiakatemian ankara koulutus on taannut näihin vuosiin asti Pietarin Mariinski-teatterin tanssijoiden ihmeellisen tyylillisen yhtenäisyyden.

Kendall on haastatellut baletintuntijoita, jotka katsovat, että Kansallisbaletti siirtyi näiltä juurilta Bolšoi-teatterin vapaampaan tyyliin ja kehitti vähitellen suomalaisen, maanläheisen tyylinsä, josta hän mainitsee esimerkkinä Marjo Kuuselan koreografian Seitsemän veljestä (1980).

Kuin sen rinnakkaisilmiönä maailmalla ihasteltiin tuolloin myös suomalaisia maanläheisiä ”karvalakkioopperoita” Aulis Sallisen Punaisen viivan ja Joonas Kokkosen Viimeisten kiusausten tapaan.

Jotain tällaista Kendall yhä kaipaa valitellessaan, että Kansallisbaletti kärsii ”muistinmenetyksestä” traditionsa ja tyylinsä suhteen.

Joutsenlammesta esitetään Kansallisbaletissa David McAllisterin koreografiaa, joka pohjautuu osittain Marius Petipan ja Lev Ivanovin kuuluisaan koreografiaan vuodelta 1895.

Kendall arvioi, että kansallisilta juurilta lähdettiin kansainvälisempään suuntaan uuden oopperatalon valmistuttua ja Jorma Uotisen johtajakaudella.

Uotinen pitää analyysiä oikeana.

”Lähdin silloin viime vuosisadalla avaamaan ikkunoita ja ovia Eurooppaan Venäjän sijaan”, hän kertoo HS:lle puhelinhaastattelussa.

”Toin suuria läntisiä baletteja kuten Sylvie Guillemin Gisellen, jotka ovat edelleen ohjelmistossa, eikä niihin oikein löydy suomalaisia tanssijoita. Kaudellani kiinnitettiinkin esimerkiksi merkittävä ballerina Barbora Kohoutková.”

Uotisen kauden jälkeen Kansallisbaletti on ollut ulkomaisten taiteellisten johtajien käsissä lähes neljännesvuosisadan.

Enää noin kolmannes tanssijoista on kotoisin Suomesta.

Baletin ja klassisen musiikin suurkuluttajat arvostavat yhä alueellisia tai seuruekohtaisia traditioita, joissa nähdään jotakin harvinaislaatuista.

Venäläinen balettityyli ja tumma, syvä orkesterisointi ovat jäljittelemättömiä, samoin pietarilaissyntyisen, kolmikymppisenä amerikkalaistuneen koreografin George Balanchinen tyyli, joka loi pohjan New York City Balletille.

”Silti Venäjällä ja New York City Balletissakin on ollut vakavia tyylillisiä kriisejä”, Torres muistuttaa.

Orkesteripuolella itäisessä Saksassa säilyi kiinnostava sointikulttuuri Dresdenin, Leipzigin ja Berliinin itäpuolen huippukokoonpanoissa.

Wienin filharmonikkojen maailmankuulu sointi perustuu osin soittimiin (wienilästyylin oboet ja käyrätorvet) ja prässäämättömän hienostuneeseen jousisointiin.

Suomessa esimerkiksi Helsingin kaupunginorkesterin käyrätorvisektiossa kuulen yhä suomalaisen käyrätorvityylin isän Holger Fransmanin wieniläisopit sekä sibeliaanisen perinteen, jonka Robert Kajanuksen ja Sibeliuksenkin johdolla soittanut Fransman toi pedagogina yhä uusille sukupolville.

Monissa muissa suomalaisorkestereissa tämä perinne on jo hälventynyt yleispätevän kansainvälisen otteen yleistyttyä. Sama kehitys siis kuin baletissa.

Silti jokainen musiikinystävä on iloinen parhaista ulkomailta tulleista muusikoista, jotka ovat juurtuneet suomalaisorkestereihin ja nostavat niiden tasoa.

Samoin tanssin ystävät iloitsevat Suomeen muuttaneista balettihuipuista, joskin kierto on baletissa kovempaa – The New York Timesin mukaan jopa liian kovaa todelliseen juurtumiseen.

Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas Kansallisbaletin satavuotisgaalassa.

Seurueiden samankaltaistuminen johtuu myös siitä, että suuret balettiseurueet ja sinfoniaorkesterit haluavat pitää yllä ohjelmistoa monilta vuosisadoilta. Pienillä seurueilla on vapaampi mahdollisuus erikoistua ja syventyä yhteen tyyliin.

On silti mahdollista ylläpitää isollakin kokoonpanolla ”omaa tyyliä” ja hallita muitakin tyylejä kulloisenkin ohjelmiston mukaisesti.

Helppoa se ei ole. Eikä Kansallisbaletti ole tässä The New York Timesin mukaan onnistunut.

Tekeekö Javier Torres Kansallisbaletista omaperäisemmän seurueen?

Tästä asiasta meksikolaissyntyinen, mutta jo 22 vuotta Suomen kansalaisuuden omannut Javier Torres on tiukasti eri mieltä.

”The New York Times tuntui rinnastavan tyylin kansalaisuuteen, mutta niin ei ole. Avoimuus tuo laatua. Väärä kansallistunne vähentää sitä.”

Torres tuntee Kansallisbaletin erinomaisesti tanssittuaan seurueessa 17 vuotta ja tehtyään talossa opetustehtäviä sekä koreografioita. Hän pitää selvänä, että talossa on oma tyyli.

”Kansallisbaletissa on vahva teatteriosaaminen. Tanssijat näyttelevät rooleissaan uskottavasti. Me myös hiomme ja viimeistelemme asiat hyvin huolellisesti, mikä on hyvin suomalainen lähestymistapa.”

Monikulttuurisuus voi hänen mukaansa tuoda uusia luovia impulsseja ja taiteellisia identiteettejä.

”Samalla olemme yhä kuin yksi perhe, vaikka tänne on tultu monista maista.”

Torres lupaa tukea suomalaistanssijoiden koulutusta. Hän voi saada synergiaetuja siitä, että Kansallisbaletin balettioppilaitos on saatu Kansallisoopperan päärakennukseen.

Hän sanoo toivovansa, että suomalaistanssijoiden osuus nousee Kansallisbaletissa hänen kaudellaan nykyisestä kolmanneksesta. Silti vain laatu ratkaisee, kun hän valitsee koreografit ja koetanssien perusteella uudet tanssijat Kansallisbalettiin.

”Kumpi koskettaa yleisöä enemmän? Kansallisuus vai laatu? Sanoisin, että laatu. Ja sitä Suomen kansallisbaletilla on.”

Lue lisää: Henkilökunta pelkäsi Jorma Uotisen tuhoavan klassisen baletin, 60-luvulla koko baletti oli romahtaa – Kansallis­baletin 100-vuotias historia on täynnä myrskyjä mutta myös menestystä

Lue lisää: Kansallisbaletin johtoon on nousemassa meksikolais-suomalainen Javier Torres

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat