Menestyskirjaan perustuva Suon villi laulu on hyvin vanhanaikainen elokuva, josta tuskin on klassikoksi

Delia Owensin bestselleristä syntyi hyvin kuvattu ja näytelty, mutta vähän laimea melodraama.

Daisy Edgar Jones esittää Suon villin laulun Kyaa, joka jää asumaan yksin rämeelle.

1.9. 12:39

Suon villi laulu (Where the Crawdads Sing), ohjaus Olivia Newman. 126 min. K12. ★★★

Kirjailija Delia Owensin romaani Suon villi laulu ilmestyi suomeksi elokuussa 2020. Siitä tuli maailmalla menestys, jota viime heinäkuuhun mennessä oli myyty jo 15 miljoonaa kappaletta.

Toki moisesta bestselleristä tehtiin elokuva, joka saa meillä nyt ensi-iltansa, mutta on muualla osoittautunut sekin jo menestykseksi.

Olivia Newmanin toisena pitkänä elokuvanaan ohjaama Suon villi laulu on hyvin vanhanaikainen elokuva, sellainen, joita Hollywoodissa tehtiin etenkin 1950–60-luvuilla. Se tuo mieleen sellaisia klassikkoja kuin Otto Premingerin Erään murhan anatomia (1959) ja Robert Mulliganin Kuin surmaisi satakielen (1962).

Mutta Suon villistä laulusta tuskin on klassikoksi. Ei se huono elokuva ole, mutta ei Newmanin ohjaustyö liioin nouse hyvin tehtyä ja näyteltyä saippuaoopperaa kummoisemmaksi.

Suon villi laulu yhdistää murhamysteerin rakkaustarinaan ja nuoren naisen kasvukertomukseen.

Tarinan kaari yltää vuodesta 1953 vuoteen 1969, ja sen keskipisteessä on aluksi pikkutyttö ja sittemmin nuori nainen nimeltä Catherine Danielle “Kya” Clark. Kyan perhe hajoaa isän väkivaltaisuuteen, ja lopulta tyttö jää yksin asumaan perheen taloa Pohjois-Carolinan rämeille.

Kyasta tulee vuosien mittaan lähikaupungille “rämetyttö”, outona pidetty ulkopuolinen, jota inhotaan ja vähän pelätäänkin ja joka ehdottomasti suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Kya lohduttautuu uppoamalla luonnon ihmeisiin, ja vähitellen hänestä tulee lahjakas amatööriluonnontieteilijä ja eläinten ja kasvien kuvittaja.

Ja sitten Kyan entinen rakastettu, kylän jalkapallosankari ja rikkaan perheen poika Chase Andrews (Harris Dickinson) löytyy lintutornin juurelta kuolleena. Hentoinen todistemäärä viittaa Kyaan ja nuori nainen päätyy oikeuteen murhasta syytettynä.

Hänen ainoa toivonsa on jo eläköitynyt juristi Tom Milton (David Strathairn), joka päättää vielä kerran palata puolustusasianajajaksi.

Kyseessä on siis murhamysteerin, rakkaustarinan ja nuoren naisen kasvukertomuksen yhdistelmä, jolle rämeen kaunis ja villi luonto antaa oman säväyksensä. Tosin tuo säväys syntyy ainoastaan Polly Morganin hienon kuvaustyön kautta.

Jojo Regina esittää Kyaa lapsena.

Vanhanaikainen, suoraviivainen amerikkalainen yleisöelokuva voi onnistuessaan kestää aikaa yllättävän hyvin, mutta Suon villistä laulusta jää uupumaan se, että tarina todella imaisisi mukaansa. Elokuva tuntuu paikoitellen venytetyltä ja liian ilmeisin keinoin tunnelmoivalta, tarinan tietyt aspektit puolestaan kliseisiltä, kuten se, että köyhän kalastajan poika on kunnon mies ja rikkaan perheen vesa itsetyytyväinen paskiainen.

Myöskään tarinan yhteiskunnalliset puolet eivät terävöidy riittävästi. Joku Terrence Malick olisi sentään osannut nivoa Suon villin laulun luonnon oleelliseksi osaksi tarinaa ja henkilöitä, mutta Newmanilla se jää ainoastaan kauniiksi taustaksi Mychael Dannan romanttisen musiikin oheen.

Lopulta elokuvan lähes pelastaa jo tv-sarjoissa Rimakauhua ja rakkautta, Normaaleja ihmisiä ja War of the Worlds vakuuttanut nuori brittinäyttelijä Daisy Edgar-Jones, jonka onnistuu tehdä Kyasta uskottava ja muistettava hahmo.

Myös konkari Strathairn piirtää Tom Miltonista pienin, vaivattoman tuntuisin vedoin täyteläisen kuvan.

Käsikirjoitus Lucy Alibar Delia Owensin romaanista, tuottajat Reese Witherspoon ja Lauren Neustadter, pääosissa Daisy Edgar-Jones, David Strathairn, Taylor John Smith, Harris Dickinson.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat