Taiteilija säilöi Seela Sellan sielun paperipussiin, ja sen voi nähdä nyt Emmassa

Emman uuden Nykyaikaa etsimässä -näyttelyn taiteilija Rafael Lozano-Hemmer tunnetaan teoksista, joissa ruumiintoimintomme, kuten hengitys tai sydämen syke, saa runollisen ja näkyvän muodon.

Rafael Lozano-Hemmer kutsui Seela Sellan mukaan Viimeinen henkäys -teokseensa.

2.9. 10:32

”Ensin en tajunnut yhtään että mistä on kyse”, näyttelijä Seela Sella kertoo.

Emma-museosta soitettiin ja pyydettiin häntä mukaan teokseen. Sellalla olisi teoksessa tähtirooli: hänen tehtävänsä olisi hengittää.

Seela Sella

Ok, Sella sanoi. Mitä sen lisäksi? He pyysivät teokseen näyttelijää. Kai siinä pitää jotenkin esiintyä? Pitääkö siinä näyttää kuinka pitkään voi olla hengittämättä? Sella on tehnyt urallaan pyynnöstä monenlaisia temppuja.

Ei, museolta sanottiin. Sellan tarvitsisi hengittää vain kerran ulos, paperipussiin, siinä kaikki.

Nyt Sellan uloshengitys on olennainen osa meksikolais-kanadalaisen Rafael Lozano-Hemmerin teosta Viimeinen henkäys. Pimeässä huoneessa ruskea paperipussi pullistuu ja tyhjenee: moottoroidut palkeet työntävät ilmaa pussiin ja vetävät sen takaisin sisään pitkän letkun kautta. Digitaalinen näyttö laskee henkäyksiä: 30 998, 30 999, 31 000.

”Katso, siellä se nyt on. Siellä on minun sieluni”, Sella sanoo.

Prosessin myötä teos on kasvanut 85-vuotiaan Sellan mielessä kokoaan suuremmaksi. Kyse ei ole vain yhdestä niistä seitsemisensadasta miljoonasta uloshengityksestä, jotka keskivertoihmisestä elämän aikana karkaavat.

”Ymmärsin, että kun hengitän, vanha nainen, siinä ovat mukana kaikki elämäni vuodet”, hän sanoo. ”Kaikki ajatukseni ja kaikki unelmani. Ne minä laitoin sinne pussiin.”

Seela Sella täytti pussin kotonaan. Hengitys piti saada ”kerralla purkkiin”.

Pieni videoruutu näyttää, miten Sellan henkäys otettiin talteen. Videolla Sella istuu kotonaan Nasu-koiran kanssa ja näyttää keskittyneeltä. Nasu nuuhkii pussia, lipaiseekin ehkä vähän. Puuuuhhh, Sella hengittää pussiin, ja pussi pullistuu. Hän rutistaa sen suun kiinni ja kohottaa kulmakarvojaan veitikkamaisesti. Mitä tälle nyt tehdään?

Kun hiljalleen piippaavaa ja rapisevaa teosta katsoo hämärässä huoneessa, huomaa vähitellen hengittävänsä sen kanssa samaan tahtiin. Katsoja asettuu samaan rytmiin koneen kanssa, tai Sellan.

Se on refleksi. Me pyrimme yhteyteen toistemme kanssa.

”Teos voi ensin näyttää vähän pelottavalta, mutta sitten alat hengittää sen kanssa samaan tahtiin ja ah, sitten me olemmekin yhdessä”, Sella sanoo.

Rafael Lozano-Hemmer on toteuttanut teoksen aikaisemmin neljästi, Kuubassa, Yhdysvalloissa, Ecuadorissa ja Kanadassa. Jokaisella kerralla hän on pyytänyt teokseen tunnetun ihmisen, joka on koskettanut ihmisten tunteita ja jonka työssä hengityksellä on suuri merkitys. Kuubassa hän talletti legendaarisen laulajan Omara Portuondon (s. 1930) henkäyksen. Sen lopullinen, pysyvä säilytyspaikka on Kuuban musiikkimuseossa.

Lozano-Hemmer vastaa puhelimeen Arkansas’sta, missä hän on viimeistelemässä näyttelyä. Ennen kun hän vastaa yhteenkään kysymykseen, hän haluaa kuulla, pitikö Sella teoksesta nyt kun pääsi sen lopulta näkemään.

”Oliko teos hänen mielestään outo?”

Lozano-Hemmer on tavannut Sellan vain Zoomin välityksellä, mutta ylistää tämän huumorin- ja ironiantajua. Teos vaatii keveyttä ja lämpöä kontrastina koneen kylmälle mekaanisuudelle. Emma ehdotti teokseen Sellaa, minkä taiteilija hyvillä mielin hyväksyi.

Meksikossa syntynyt Lozano-Hemmer kuvailee omaa suhdettaan kuolemaan ”robustiksi”. Meksikolaisessa kulttuurissa kuolleet ovat läsnä esimerkiksi kuolleiden päivän muistokulkueissa, ja Viimeinen henkäys -teoksessa on jotain samaa.

”Tässä tapauksessa menet katsomaan jonkun hengitystä, ja se on tietenkin vähän absurdi ajatus. Eihän ihmisen olemusta voi oikeasti säilöä.”

Teokseen ja sen absurdismiin kuuluu kuitenkin se, että henkäys yritetään säilöä mahdollisimman hyvin. Teoksen tilannut Emma-museo on vastuussa teoksen ylläpidosta, ja teoksen mukana tulevat tarkat ohjeet siitä, miten se tehdään, lähdekoodeja ja kytkentäkaavioita myöten.

Ja pussi, no, pussi ei ole mikä tahansa paperipussi, vaan sellainen, jossa myydään paistettua kanaa, Lozano-Hemmer kertoo. (”Tiesitkö sitä? Ai et? Mielestäni sen pitää ehdottomasti olla jutussasi”, hän sanoo.)

Vaikka pussi siis on sisäpuolelta muovilla pinnoitettu, se pitää vaihtaa määräajoin. Silloin Sellan henkäys vedetään turvaan palkeisiin, pussi vaihdetaan, ja sitten pumppaus jatkuu. Kun moottoria huolletaan, henkäys odottaa puolestaan pussissa.

Teos säilyttää Seela Sellan henkäyksen sen jälkeen, kun hänestä aika jättää.

Teoksen on määrä pitää Sellan henkäys sisuksissaan ikuisesti, jos se ylipäätään on mahdollista.

”Tietenkin ajan mittaan osa siitä haihtuu”, Lozano-Hemmer myöntää. ”Mutta ei se haittaa. Meidän täytyy silti yrittää. Meidän täytyy tehdä kaikkemme, että siinä säilyy edes muutama molekyyli sitä hengitystä, joka kulki Seelan keuhkojen läpi.”

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, teos pumppaa hengitystä edestakaisin sittenkin, kun Sellasta aika jättää. Silloin siitä tulee muistomerkki.

Myös Seela Sella on pohtinut asiaa, tietenkin.

Viimeinen henkäys tulee meille kaikille joskus, ennemmin tai myöhemmin, Sella sanoo näyttelyhuoneen hämärässä. ”Sitten kun se loppuu, loppuukin kaikki.”

Silloin jäljelle jää vain se, mitä hän on onnistunut ihmisille välittämään teatterin lavalla ja valkokankaalla.

”Ei siinä sen kummempaa.”

Nykyaikaa etsimässä Emmassa (Ahertajantie 5) 15.1. saakka. Liput 20 e. Lisätiedot: emmamuseum.fi.

Oikaisu 2.9.2022 klo 12.27: Korjattu lipun hinta 20 euroksi aiemman 12 euron sijaan. Museo nosti pääsylipun hintaa 1. syyskuuta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat