Samasta aiheesta samaan aikaan kertovia elokuvia ilmestyy yhä useammin – Miksi studiot julkaisevat näitä järjettömiä ”kaksoselokuvia”?

Tänä syksynä ilmestyy kaksi elokuvaa Pinokkiosta, ja ilmiöllä on oma nimikin, ”twin movies”. Kaksoselokuvissa kyse voi olla sattumasta mutta usein myös raa’asta kilpajuoksusta. Katso millaisia kaksoselokuvia vuosien varrella on julkaistu.

Disneyn Pinokkiossa (vas.) puusepän roolin näyttelee Tom Hanks. Myös Guillermo del Toro (oik.) on tehnyt oman versionsa rakastetusta italialaistarinasta.

| Päivitetty

Tämä syksy kuuluu pienelle valehtelevalle pojalle. Nenäänsä kasvattavasta satuhahmo Pinokkiosta ollaan julkaisemassa jopa kaksi suuren luokan elokuvaa vain muutaman kuukauden välein.

Omat versionsa klassikkosadusta julkaisevat sekä Disney että Netflix. Disney-elokuva julkaistaan Disney+-palvelussa 8. syyskuuta. Netflix-Pinokkion maailmanensi-ilta on lokakuussa. Marraskuussa se julkaistaan valituissa teattereissa, ja Netflixissä se nähdään 9. joulukuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat