Taloihin murtautuva graffitiaktivisti törmää kellarissa olevaan salaisuuteen ontuvista kohtauksista koostuvassa elokuvassa

Hallitusti säväytellen uransa aloittaneen Babak Anvarin uusi jännityselokuva I Came By ei lunasta odotuksia. Kelly Macdonald on taitava äidin roolissaan. Downton Abbeyn Hugh Bonneville näyttelee vaihteeksi pahista.

George MacKay (oik.) näyttelee karmeaan salaisuuteen törmäävää graffitiaktivistia Tobya, Percelle Ascott hänen kaveriaan Jameelia.

4.9. 2:00 | Päivitetty 4.9. 9:49

Elokuva

I Came By ★★

Britannia 2022

Netflix (K16)

Iranissa syntyneen britin Babak Anvarin esikoiselokuva, persiankielinen Under the Shadow (Britannia 2016) sijoittui kerrostaloon Teheranissa 1980-luvun sotavuosina. Iranilaistyylisen realistinen tarina äidistä ja tyttärestä kiertyi säväyttäväksi kauhuelokuvaksi. Anvari palkittiin debyytti-Baftalla.

Anvarin toisen pitkän elokuvan, jenkkikauhukomedian Wounds (2019) vastaanotto oli nuivahko. Kolmas, jännityselokuva I Came By, sai ensi-iltansa Netflixissä keskiviikkona.

Anvarin ja Namsi Khanin käsikirjoitus onnistuu niissä kohdin, joissa juoni nytkähtää syrjään perinteisiltä reiteiltä. Laajemmin katsoen I Came By on kuitenkin kuin oppitunti siitä, miten yksittäisten kohtausten epätarkkuudet johtavat kokonaisuuden hallinnan menetykseen.

George MacKay esittää Tobya, joka tapaa kahvilassa parhaan kaverinsa Jameelin (Percelle Ascott). Ei tunnu ollenkaan siltä kuin kaksikko olisi ollut ystäviä lapsuudesta asti. Kun näyttelijäntyö ei herätä ystävyyttä eloon, se ei voi kannatella loppuelokuvaa.

Entistä etäisemmän eläytymiskohteen Tobysta tekee se, että hän ottaa puheeksi abortin kuullessaan, että Jameelista on tulossa isä. Jameel kertoo jättävänsä yhteisen projektin, jossa rikkaiden asuntoihin on murtauduttu maalaamaan graffiteja.

Jameel on kuitenkin jo hankkinut Tobylle wifi-salasanapääsyn seuraavaan kohteeseen. Miten? Kävelemällä sisään auki jätetystä ovesta, vaikka talon omistaja tuomari Blake (Hugh Bonneville) piilottelee kellarissaan synkkää salaisuutta. Koska tuo salaisuus on naurettavan huonon äänenvaimennuksen takana, yöllä taloon livahdettuaan Toby löytää sen.

Downton Abbeysta tunnettu Hugh Bonneville on saanut vaihteeksi pahisroolin.

Nimetön ilmianto poliisille osoittautuu turhaksi. Blake harhauttaa virkavallan tiehensä näyttämällä heille kellarissaan kolistelevan epätasapainoisen romupesukoneen, jollaista ei yhdestäkään äveriäästä tai täysjärkisestä taloudesta löytyisi.

Myöhemmässä, periaatteessa jännittävässä kohtauksessa Toby piiloutuu kaappiin ja katselee sen säleovien raoista, mitä huoneessa tapahtuu. Kun hän astuu kaapista, ovissa ei ole rakoja.

Lisää epäuskottavaa on tarjolla ihmissuhde-, hyväuskoisuus-, tappelu- ja vakavien asioiden vakavastiottamisrintamalla, mukaan luettuna salaisista asioista julkisilla paikoilla mesoaminen. Yhteiskunnallisia teema-aihioita on lätkitty sinne tänne.

Syntyy sekoilufiilis. Tunnetta torjuu Tobyn äidin roolin tekevä Kelly Macdonald, mutta tahtomattaan hänkin päätyy horjuttamaan elokuvan tasapainoa – näyttelemällä muihin verrattuna liian hyvin.

Babak Anvarin aiemmat elokuvat Under the Shadow (K16) ja Wounds (K16) löytyvät myös Neflixistä.

Kelly Macdonald näyttelee liiankin hyvin Tobyn terapeuttina työskentelevää äitiä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat