Tiedätkö, kuka soittaa rumpuja lempikappaleellasi? Suomalaispalvelu tuo kansilehtisen selaamisen nettiin, yhtenä kehittäjänä Anssi Kela

Music We Made -palvelu kokoaa yhteen tietoa musiikintekijöistä. Myös tekijät pääsevät lisäämään tietoa kappaleistaan ja kertomaan niistä taustatarinoita.

Muusikko Anssi Kela on ollut kehittämässä Music We Made -palvelua.

4.9. 13:42

Viime vuoden lokakuussa yrittäjä Kimmo Kärkkäinen ja muusikko Anssi Kela alkoivat miettiä, miten saisivat aikaan unelmiensa musiikkipalvelun.

Heitä harmitti, että musiikinkuluttaja ei enää saa kätevästi tietoa siitä, ketkä ovat olleet tekemässä kappaleita ja albumeita. Aiemmin tekijätaustoja on voinut katsella vinyylin tai cd:n kansilehtisestä. Digitaalisena aikana samaa tietoa ei aina löydy.

”Se on merkittävä heikkous”, Kärkkäinen sanoo.

Toukokuussa he julkistivat Music We Made -palvelun, johon kartutetaan tietoa musiikin tekijöistä. Muusikot voivat itse rekisteröityä käyttäjiksi ja merkitä omat tietonsa.

Tällä hetkellä rekisteröityneitä tekijöitä on noin 150.

Kärkkäinen vertaa sivustoa muihin nettipalveluihin: muusikoiden Wikipedia, muusikoiden Linkedin. Se on ansioluettelo ja portfolio yhdessä.

Kärkkäinen on taustaltaan koodari, joka työskenteli vuosikymmenen sääyhtiö Forecalla, kaksi viimeistä vuotta operatiivisena johtajana. Viime syksynä hän jättäytyi töistä ja keskittyi rakentaan Music We Made -palvelua.

Hän oli ennen sääuraansa kehittämässä Equal Dreams -musiikkipalvelua, jossa käyttäjä pystyi tuomaan musiikkiaan myyntiin ja hallinnoimaan rojalteja. Tuohon aikaan tulivat ensimmäiset musiikin suoratoistopalvelut ja sen myötä kaupallisesti menestyvän palvelun rakentaminen olisi vaatinut huomattavia pääomia.

Music We Made ei sen sijaan vaadi menestyäkseen suurta rahoitusta.

Tärkeintä on nyt datan saaminen kasaan eri lähteistä. Levyjen myyntipalvelu Discogsilta on saatu käyttöön avoin tietokanta, joka koostuu käyttäjien levyistä kirjaamista tiedoista. Spotifylta on katalogitiedot. Spotify Premium -tilaaja voi myös kuunnella etsimiään kappaleita Music We Made -palvelussa.

Kärkkäinen on käynyt keskusteluja muiden datan lähteiden kanssa, jos niitä voisi koota yhteen. Tekijätietoja on esimerkiksi Ylen äänitearkistossa sekä tekijäoikeusjärjestöillä Teostolla ja Gramexilla.

Tiedon syöttäminen on myös käyttäjien käsissä. Se lisää virheellisen tiedon mahdollisuutta. Kärkkäinen ei usko, että musiikintekijöille tulee riitoja siitä, että kuka oli missäkin roolissa julkaisuilla.

”Tässä ei puhuta rahasta, että kuka sai mitä, vaan annetaan kunnia sille, jolle se kuuluu.”

Tekijät voivat kertoa myös taustatarinoita kappaleista. Tällä hetkelle niitä on palveluun kirjoittanut lähinnä Kela.

Palvelun pitkän tähtäimen päämäärä on koota niin kattava jalostetun tiedon tietokanta, että sitä voisi tarjota muille musiikkipalveluille."

Music We Madea kehitetään käyttäjien kokemusten mukaan.

”Minun ja Anssin visio täydellisestä musiikkipalvelusta heitetään nyt muille, että oletteko samaa mieltä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat