Pohdi, mikä olisi pahinta mitä voisit toiselle ihmiselle tehdä ja kerro se kymmenellä: Palkitun kirjailijan synkkää romaania lukiessa tulee paha olo

Argentiinalaisen Mariana Enriquezin Yö kuuluu meille -romaanissa isä ja poika yrittävät selviytyä Pimeyttä palvovan kultin kanssa.

Mariana Enriquez nousi jo 19-vuotiaana kirjoittamallaan kauhuromaanilla kulttimaineeseen.

1.10. 11:22

Romaani

Mariana Enriquez: Yö kuuluu meille (Nuestra parte de noche). Suom. Sari Selander. WSOY. 655 s.

Mikä on pahinta mitä voisit toiselle ihmiselle tehdä? Kerro se kymmenellä, niin olet kenties askeleen lähempänä Mariana Enriquezin Yö kuuluu meille -romaanin maailmaa.

”Goottilaisen realismin kuningattareksi” kutsutun argentiinalaiskirjailijan pääteoksessa Argentiinan poliittinen historia kietoutuu vuosikymmenten saatossa yhteen kansanuskosta ja okkultismista ponnistavan, Pimeyttä palvovan Killan kanssa. Rahaa kultilla riittää, ja vaikutusvaltaa: murhat, joukkomurhat ja kidutukset pyyhitään näkyvistä.

Kudelmaa ryhdytään kiertämään auki vuodesta 1981. Nuori isä, Juan Peterson, ja hänen Gaspar-poikansa ajavat halki maan, surusta sekaisin. Gasparin äiti ja Juanin vaimo Rosario on kuollut epäselvissä olosuhteissa, ja nyt he matkaavat kohti Rosarion lapsuudenkotia, tämän monin tavoin hirvittäväksi osoittautuvan suvun luokse.

Juanilla on synnynnäinen sydänvika, ja sitä kautta hän on Rosarion suvun luokse alun perin päätynyt: sydänkirurgin pöydälle. Kertomus siirtyy vuoteen 1957, jolloin Kiltaan kuuluva kirurgi Bradford näkee pojassa mystisen voiman, ja ostaa viisivuotiaan Juanin tämä vanhemmilta. Juanista tehdään meedio, joka kanavoi Pimeyttä tähän uskoville.

Romaani kuljettaa vuoroin isän, vuoroin pojan tarinaa, milloin erikseen ja milloin yhdessä. Juanin sairaus pahenee, mutta sairaanakin hän on vaarallinen ja usein väkivaltainen Gasparia kohtaan. Isä tekee kaikkensa suojellakseen poikaansa Killalta, tietää lukija, mutta metodit ovat vähintäänkin kyseenalaisia.

Väkivalta on läsnä kaikkialla: veren ja kuoleman haju kulkevat romaanissa ensimmäiseltä sivulta viimeiselle. Synkeimpiä ovat kuvaukset Rosarion äidin, Killan johtajiin kuuluvan Mercedeksen, vangitsemista ja monin tavoin rikkomista lapsista, nurinpäin käännetyistä vauvoista.

Killan toiminnan perimmäinen tarkoitus on Pimeyttä palvomalla saavuttaa ikuinen elämä. Kivun ja kärsimyksen kautta kiltalaiset uskovat lisäksi saavuttavansa valtaa ja varallisuutta. Ihmisen kylmän itsekkyyden ja vallanhalun seuraukset vyöryvät kohti yhtä lailla Killan riiteissä kuin ympäröivän yhteiskunnan toiminnassa.

Minulle tuli paikoin romaania lukiessa paha olo, mutta enimmäkseen Enriquezin luomat kammottavuudet puoltavat paikkaansa. Niiden kautta toimittaja-kirjailija rakentaa kuvaa kotimaansa lähihistorian synkeän sekavista vuosikymmenistä: toista maailmansotaa seuranneista levottomuuksista, diktatuureista, juntan valtakauden ihmisoikeusloukkauksista, poliittisesta terrorismista ja 900-prosenttisesta inflaatiosta.

Enriquez itse on haastattelussa kommentoinut Argentiinan diktatuuria sanomalla, ettei tehnyt kirjoittaessaan eroa fiktion ja todellisuuden välillä, sillä ”todellisuus oli kauheampi kuin mikään fiktio jonka olisin voinut kuvitella”.

Monin tavoin henkeä salpaavan synkässä, sivumäärältään varsin mittavassa romaanissa Enriquez onnistuu pitämään juuri oikean rytmin hämmästyttävän hyvin. On itsekkyyttä, pimeyttä ja tuskaa, mutta on myös rakkautta ja ystävyyttä, kauneutta ja toivoa.

Helpotusta pimeyden vyöryyn tuovat Gasparin ystävät, joiden kanssa poika elää kohtalaisen normaalia lapsen ja nuoren elämää – ainakin kunnes he astuvat kiellettyyn taloon, ja yksi heistä katoaa.

Eräänlaisena kevennyksenä toimii myös katsaus Rosalian aikaan Lontoossa, vaikka Kilta on sielläkin läsnä. Mutta niin on myös nuoruus, juhliminen ja ainakin eräänlainen vapaus. Rosalian kautta selviää myös, että Kilta on lähtöisin Euroopasta, samoin kuin rikkaiden valtaapitävien suvut: ”Miten sukuni rikastui? Tavalliseen tapaan: anastamalla alkuperäiskansojen maita, valitsemalla oikein puolensa sisällissodissa ja liittoutumalla vaikutusvaltaisten poliitikkojen kanssa.”

Kaikella on juurensa, pahuuden historia on pitkä.

Mariana Enriquez nousi jo 19-vuotiaana kirjoittamallaan Bajar es lo worst -kauhuromaanilla espanjankielisessä kirjallisuusmaailmassa kulttimaineeseen. Myöhemmin hänestä on tullut bestseller-kirjailija, joka on saanut Premio Ciutat de Barcelona, Premio Herralde ja Premio Estado Crítico -palkinnot.

Yö kuuluu meille -romaanissa hän jatkaa aiemmista teoksista tuttua kauhutematiikkaa, ja viljelee samalla viittauksia esimerkiksi HP Lovecraftin, Emily Brontën ja Ernesto Sábaton teoksiin – Juan ja Gaspar ovat nimittäin kumpikin kovia lukemaan.

Sari Selanderin suomennos kulkee jälleen hienosti: Selander sai Jarl Helleman -käännöspalkinnon Enriquezin viime vuonna suomeksi julkaistusta novellikokoelmasta Mitä liekit meiltä veivät (WSOY). Jättimäisen romaanin oikolukuun olisi kuitenkin tarvittu lisää tarkkuutta, nyt ajatus- ja kielioppivirheitä vilisee turhan tiuhassa.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat