Asko Sahlberg on verraton kertoja ja huima tyylitaituri, mutta tällä kertaa hän selittää liikaa

Kahden kerroksen väki todistaa ahneuden nousun Marraskuun mies -romaanissa.

Asko Sahlberg ammentaa yli sadan vuoden takaisista tyyleistä.

25.10. 13:35

Romaani

Asko Sahlberg: Marraskuun mies. Like. 408 s.

Tuntematon mies astuu kauppaneuvoksen hulppeaan taloon sisällissodan jälkeen. Hän saa töitä autonkuljettajana. Sen jälkeen mies hivuttaa itsensä yhä parempaan asemiin kaupungin talouselämässä ja hierarkiassa muutenkin.

Näin menee Asko Sahlbergin romaanin Marraskuun mies päälinja. Romaani kuvaa pikkukaupungin kahden kerroksen väkeä parin vuosikymmenen ajan.

Linja on sama kuin usein ennenkin Sahlbergillä: ihmiset ponnistelevat joka puolella väijyvää tarkoituksettomuuden tunnetta vastaan. Kerrosten välillä käy kuhinaa, ja nousuun käytetään enemmän kuin kyynärpäitä.

Elämä ei kohtele kovin hyvin näitä henkilöitä. Tästähän Sahlbergin romaaneissa kyse. Tartutaan siihen, mikä tuo hyötyä itselle. Ja se vie ennen pitkää turmioon. Ääritapauksena on sota, ja vuotta 1918 Sahlberg käsitteli jo romaanissaan Tammilehto kauan sitten.

Lopussa nimittäin tarvotaan sodan keskellä. Kohtaus luo taustaa sille, miksi vähäinen mies, joka esittelee itsensä Haatamaksi, ottaa vastaan töitä kauppaneuvokselta. Ehkä sillekin, miksi käenpojaksikin mainittu, varsin päämäärätietoinen mies alkaa työntää muita syrjään ravatessaan tietään aina ylemmäs.

Vuonna 1918 liikkeellä on rosvojoukko, joka on irronnut punaisista. Sekin tuo osaltaan ilmi, ettei Sahlberg pyri tekemään varsinaista yhteiskunta-analyysia romaanin keinon. Tällä kertaa näkymä on nimittäin vielä pessimistisempi kuin aiemmissa kirjoissa.

”Sääli on sairautta”, Haatama toteaa. Tämä Nietzscheltä tuttu lausahdus on hänen ohjenuoransa. Muut henkilöt tuntuvat pikemmin ajelehtivan olosuhteiden mukana vailla kummempia ihanteita.

Perustetaan kauppa, tavaratalo, uusi saha. Tai ilotalo. Aina mennään eteenpäin voitontavoittelu mielessä. Näinhän historian mittaan on tehty.

Sahlberg ei kuitenkaan luotaa historiaa kovin laajalti: osuustoimintaa ja ammattiyhdistystä ei Marraskuun miehessä näy mailla halmeilla. Vain itsekäs tai elämäänsä hapuileva ihminen.

Apteekkarin tytär sentään ajaa jonkin aikaa proletariaatin asemaa, jättää lopuksi senkin syrjään. Isä sen sijaan poistuu vapaaehtoisesti maisemista. Kauppaneuvos taas alistuu kohtaloonsa, kun kilpailija ilmaantuu maisemiin. Hyvin ei mene lehden päätoimittajallakaan, kun Haatama alkaa mellastaa.

Naiset jäävät sivuosaan, vaikka Haataman kumppani toimii tavaratalon johtajanakin. Ainakin naiset tuntuvat astetta viisaammilta ja humaaneimmalta kuin pääosa miehistä. Mahdollisuudet jäävät vain käyttämättä.

Sahlberg ammentaa sadan tai yli sadankin vuoden takaisista tyyleistä, kyllästää kerrontansa realismilla ja naturalismilla. Vaikka lopulta Marraskuun mies on ennen kaikkea ekspressionistinen. Jälkimmäinen ismi tarkoittaa tällä kertaa, että maisema heijastaa henkilöiden tunnelmia.

Ja nehän ovat useimmiten synkkiä. Tähän tyyliin: ”Silloin oli myöhäinen ilta, tuuli törmäili talon pohjoispuolen ikkunoihin ja ikkunoissa liihotteli eksyneitä varjoja.”

Sahlberg on parhaimmillaan huima tyylitaituri, siksi hänen proosaansa jaksaa lukea vaikka marraskuun pimeillä. Tällä kertaa sivuja on jonkin verran liikaa. Tai ennen kaikkea mukana on koko joukko turhaan selitteleviä lauseita: ”Elämä oli kuitenkin uuvuttavaa taivallusta murheen laaksossa”.

Sahlberg on niin verraton kertoja, ettei hänen tarvitsisi turvautua moisiin juuri lainkaan. Apeat mielentilat käyvät hyvin ilmi tekojen ja puheidenkin avulla.

Asko Sahlberg torstaina 27.10. Kirjamessuilla klo 14, Senaatintori-lava.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat