Monet viettävät aikansa natsitelevision parissa, koska kolmannen valtakunnan kauheudet on pureskeltu valmiiksi

Natsit ovat historiaohjelmien James Bondeja, niitä, jotka lupaavat jännittävää tuttua, toimittaja Tero Kartastenpää kirjoittaa.

Hitler vieraili Suomessa Mannerheimin 75-vuotispäivillä vuonna 1942.

7.9. 2:00 | Päivitetty 7.9. 9:47

Hitler heilaa ja hymyilee. Natsijohtaja piti Suomesta, jonne saapui viettämään Mannerheimin syntymäpäivää 80 vuotta sitten. Hän jopa ”rakasti” liittolaismaata, dokumenttisarja Natsi-Saksa ja Suomi kertoo.

Ohjelmassa kaivellaan MOT-tyylisesti ulkoministeriön arkistoja kuin ne olisivat vuodettuja Panama-papereita. Toisessa osassa kerrotaan kartan kanssa, että Suomi hävisi alueita talvisodassa.

Katsojasta tuntuu, että häntä ei ohjata uuden tiedon äärelle vaan lamautetaan kuin Uuno-uusintaan.

Natseista voi aina tehdä uuden dokumenttisarjan, sillä monista on leppoisaa viettää aimo osa vapaa-ajastaan kansallissosialistien kera.

Pelkästään Yle Areenan Historia-otsikon alta voi laittaa pyörimään Kolmannen valtakunnan orjat, Göringin veljekset, Hermann Göringin katalogin, Vatikaanin ja holokaustin, Vastarintaliikkeen naiset, Päivän Auschwitzissa, Keskitysleirin lapset, Sodan lapset, Vilnan juutalaisten pelastajan, Anne Frankin muiston ja niin edelleen.

Jos ei kestä enää katsella rikoksia ihmiskuntaa vastaan, voi kuunnella perään vaikka podcastin Isäni oli natsi.

Natsit ovat historiaohjelmien James Bondeja, niitä, jotka lupaavat jännittävää tuttua. Ne antavat katsojalle pohdittavaksi selkeitä, moraalisia kysymyksiä, jotka ovat kuitenkin jo kauan sitten niin valmiiksi pureksittuja, ettei niillä tarvitse vaivata itseään.

Natseilla voi aina synnyttää hyvä ja pahan taistelun, jollaista ei irtoaisi monista muista sodista sortumatta propagandaan. Kolmas valtakunta on televisiossa kuin suuronnettomuus selkeillä päähenkilöillä.

Ristiriitaiset kauheudet saavat katsojia. Samankaltaisen turruttavan tuttuuden antaa prinsessa Dianan tarina, jonka luulisi jo menettäneen glamouriaan, mutta kertaaminen on kiihtynyt dokumenttien lisäksi fiktioelokuvissa ja muissa taiteissa.

Suoratoistoista löytyy kymmenittäin prinsessan traagisen elämän läpikäyntejä. Nyt ohjelmiin on alettu ottaa mukaan true crime -tyyliä. Aluksi voi katsella Discovery+:n The Diana Investigations ja laittaa sitten pyörimään brittiläisen Channel 4:n Investigating Diana: Death in Paris. Pohjatietoa voi kartuttaa ohjelmilla The Story of Diana, Becoming Princess Diana, Princess Diana: The Uncrowned Queen, Diana, 7 days ja Charles & Diana: A Royal Love Story. Tunteet vain vahvistuvat, kun laittaa pyörimään dokumentin Dianan haastattelu: Prinsessan kosto.

Natsidokumenttien suurkulutus (ja Dianan elämän sarjapenkominen) on kuin katsoisi vuosikymmen toisensa perään Avaran luonnon jaksoja, joissa leijona hiipii kohti saalista savannilla. Se, mikä korotetaan ajattelevan ihmisen ajankuluksi, onkin tutun ja turvallisen kärsimysnäytelmän uudelleentoistoa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat