On silkkaa taidetta, miten Tommi Liimatta ajatuksensa sommittelee – Serkkuteoria-uutuus on varmaankin välityö, mutta silti täysosuma

Serkkuteoria-esseekokoelma perustuu Tommi Liimatan radiosarjalle. Esimerkisi Aku Ankka -esseen jälkeen taskukirjoja lukee taatusti uudella tavalla.

Tommi Liimatta on tuttu myös Absoluuttinen nollapiste -yhtyeestä.

30.9. 13:41

Esseet

Tommi Liimatta: Serkkuteoria. Like. 332 s.

Joskus vuoden 2020 syksyllä tuli selattua Yle Areenan audiosisältöjä, josko löytyisi jotain uutta ja mielenkiintoista kuunneltavaa. Haaviin osui Tommi Liimatan Suuri serkkuteoria. Mikähän tämä on?

Liimatan (s. 1976) toki tiesin: tuottelias kirjailija, jonka nimi oli jäänyt mieleen jo 1990-luvulla suomi-indien oudompaan porukkaan lukeutuneesta Absoluuttinen nollapiste -yhtyeestä.

Painoin play-nappia – ja jäin koukkuun.

Liimatan radioesseesarja oli iloisesti pulppuava, populaarikulttuuriin löyhästi keskittyvä pohdintojen vuolas virta. Aiheeksi kelpasi sitä sun tätä: Aku Ankan taskukirjojen ylenkatsotut esi- ja välinäytössarjakuvat, perussuomalaisen romaanin mahdollisuus ja aivot diskoyhtye Boney M:n taustalla.

Rönsyilystään huolimatta kulloinkin ilmoille päästetty ajatus muotoiltiin täsmällisesti, hauskasti ja analyyttisesti.

Nyt Liimatan radio-ohjelma on saatettu kansien väliin. Serkkuteoria perustuu pitkälti Suuren serkkuteorian kahden kauden jaksoihin. Radiosarjaan oli upotettu kuunnelmahäröilyä ja musiikkia, mutta niitä kirjan sivulla ei luonnollisesti ole. Muuten kaikki on paikallaan. Luettuna teksti sen kuin vain paranee.

On silkkaa taidetta, miten Liimatta ajatuksensa sommittelee. Liikkeelle lähdetään yhdestä havainnosta ja edetään luontevasti jonnekin aivan toisaalle. Se taitaa olla jonkinlainen serkkuteorian ydin: asioiden ainainen liittyminen ja liittäminen toisiinsa.

Toisaalta Liimatta kuvailee Serkkuteoria-esseessään myös lapsuudesta tutun hellyttävän asetelman, jossa yökyläily serkkujen luona toimi eräänlaisena tietojen vaihdon tapahtumana: iltamyöhällä pieniä tiedonhippusia annettiin ja vastaanotettiin, oma maailma laajeni joka kerta.

Saman voi nähdä Liimatan muissakin esseissä, joissa katveeseen jääneitä aiheita ja yllättäviä näkökulmia niputetaan hykerryttävästi yhteen.

Teksteissä erottuu tietty nostalginen katse, jota Liimatta on käyttänyt tuotannossaan aiemminkin. Vaikka kirjailija tutkailee useita aiheita oman henkilöhistoriansa läpi, nostalgikko-Liimatalle mennyt aika ei ole turvallinen ja lämpöisä makuupussi. Ennemminkin se on tunkio, josta voi tehdä vaikka mitä löytöjä.

Yksi mieluisimmista teksteistä on teoksen sisäänheittäjänä toimiva Aku Ankka -essee, jossa Liimatta sivistää lukijaa antaumuksella. Alkuun triviaalilta tuntuvasta aiheesta löytyy yhä uusia puolia, joita käännellä esiin. Liimatta antaa johdatuksen Giuseppe Peregon ja Giancarlo Gattin kaltaisten sarjakuvapiirtäjien kädenjälkeen, taskukirjojen aliarvostettujen välipalatarinoiden merkitykseen ja ylipäätään divarien ja markettien lehtihyllyiltä tuttujen taskareiden historiaan.

Esseen jälkeen Aku Ankan taskukirjoja lukee taatusti uudella tavalla.

Mukavinta on, että vaikka Serkkuteoria on täynnä punnittua asiaa, Liimatta ei purista mailaa. Selvimmät irtiotot esseemuodosta ovat kuvitteellisesta Janimon-poptähdestä kertovat parodinen ”paljastusteksti” sekä sisäänpäin kääntyneelle musanörtteilylle nimensä ja tarinansa antava Ilari Tikkanen -hahmo.

Serkkuteoria on Liimatalle varmasti välityö, mutta silti täysosuma.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat